Tätini mainosti mulle taannoin helppoa ja älyhyvää suklaakakkua, johon ei välttämättä tarvitse suklaata ja joka ei vaadi vatkaamista tai muuta veivaamista. Saatuani reseptin epäilin, voiko tosiaan näin helposti saada jotain herkullista aikaiseksi. Ei siis auttanut muuta kuin lähteä testaamaan.

Tarvikkeet
Uuniin menossa

Vatkaamattomuuden lisäksi kakku on ainesosiltaan ihanan yksinkertainen, sillä kaikkea yleensä löytyy kaapista jo valmiiksi. Voita en ole tähän reseptiin kokeillut (ollaan jämähdetty tuohon maidottomaan Keijuun) ja vaniljasokerin tilalla olen käyttänyt vaniljajauhetta, sitä toki vähemmän kuin mitä vaniljasokeria tulisi.

Helpoin suklaakakku (10–12 palaa)
  • 150 g voita/margariinia
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 4 rkl kaakaojauhoa
  • 2 munaa

Sulatetaan rasva ja annetaan hieman jäähtyä. Munien rakenne vatkataan kevyesti rikki ja yhdistetään munat rasvasulan kanssa. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, käännellään ne seokseen. Taikina kaadetaan voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 22 cm) ja tyrkätään 200-asteisen uunin keskitasolle n. 18 minuutiksi.

Uunista tulossa

Uuniin mennessä taikinan koostumus on kummallisen hyytelömäinen ja pelkäsin, että muna maistuu jotenkin läpi sieltä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maku on oikein kelpo. Ohjeen mukaan “kakku saa jäädä reilusti tahmeaksi keskeltä” ja “anna kakun jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa”, mutta tätä mä en oikein ole hiffannut. Olen kokeillut useamman kerran ja kun kakku on jäähtynyt, ei se sisältä ole enää mitenkään erityisen tahmea. Hmmm, ehkä mun pitäisi lyhentää paistoaikaa parilla minuutilla… Tai sitten maistan seuraavalla kerralla vähän lämpimänä, ihan vaan testiksi.

Kakku lisukkeineen

Halutessaan (ja jos sitä suklaata on) päälle voi sulattaa tummaa suklaata, mikä ei tosin multa ole vielä kertaakaan onnistunut kuten tahtoisin. Syömäkelpoista tortusta on silti aina tullut eikä sen tuhoaminen ole ollut ongelma. ;) Kakun kylkeen voi iskeä vaikkapa mansikoita ja vaniljajäätelöä, Oatlyn kaurajäde ainakin toimii hyvin. Kerran kokeilin lemon curd -vaahtoa alkuperäisen ehdotuksen mukaan, mutta huhheijaa kun oli makeaa! Melkein jopa ällömakeaa, vaikka olen aikamoinen sokerihiiri. Ihan perus soijavispi sen sijaan on oiva vaihtoehto kakun kaveriksi.

Valmista nautittavaksi

Perushyvä ohje siis, vielä kun saisi vähän jalostettua. Munia tästä voi olla hankala pudottaa pois, täytyy kuitenkin tutkia josko ne voisi jotenkin korvata (tai jos löytyisi joku vähän vastaava resepti vegaanisena). Olen myös pohtinut voisiko ohje toimia gluteenittomalla jauhoseoksella, kun tuo äijeli ei oikein kestä vehnää – eikä mun parane tällaista kakkua yksin vedellä napaani. :D Tutkimukset jatkuvat.