Britney Spears – Blackout [2007]
Toinen kissoistamme, Miska, on tänä keväänä/kesänä viihtynyt turhankin hyvin ulkosalla. Kuukausi sitten se oli ollut viikon teillä tietämättömillä, kunnes löydettiin siskon kanssa se läheisen ladon nurkilta. Valitettavasti jälleennäkeminen jäi lyhyeksi: ruokatankkauksen ja kunnon unien jälkeen Miska painui taas ulos eikä sitä sen jälkeen ole näkynyt. Porukat sanovat huolehtimisen olevan turhaa (“ainahan kissat käyvät kesäisin retkillään“), mutta mä en osaa olla olematta huolissani. Onhan kyse kuitenkin rakkaasta perheenjäsenestä.
Tällä viikolla kaivoin netistä tiedon siitä, mihin löytöeläimet meillä päin viedään – jos vaikka Miska olisi napattu jostain tien vierestä tai pihasta talteen. Tieto löytyi, samoin löytöeläimistä huolehtivan hoitolan kotisivut, jotka näkyivät olevan ajantasallakin jopa. Eilen illalla piipahdin jälleen kyseisellä sivustolla ja kadoksissa/havaintoja-osiossa silmiin osui aikaisemmin päivällä laitettu teksti, jonka tuntomerkit kuulostivat ihan Miskalta. Tänään soitin hoitolaan ja sain vähän lisätietoa kissasta, voisi hyvinkin olla Miska. Illalla toivottavasti päästään käymään paikan päällä varmistamassa asia.
Voi ole Miska! Ja voi kunpa se olisi kunnossa ja saataisiin se takaisin kotiin. Ikävä on ollut.
0 kommenttia kirjoitukseen Karvatassu karkuteillä