Ensimmäiset lomat, oi onnea! Tulivat juuri sopivaan saumaan, sillä onnistuin saamaan flunssan eikä sairastaminen ole intissä kovinkaan mukavaa. “Onnistuminen” ei tosin ollut vaikeaa, koska jo ekalla viikolla alkoi kuulua yhä enemmän köhimistä/aivastelua ja tällä viikolla varmaan puolet komppaniasta on ollut jonkin asteisessa räkätaudissa. Ajattelin selviäväni ilman vemppaamista edes ekoille lomille asti, mutta eilen aamulla oli sen verran karsea olo, ettei auttanut muuta kuin käydä veksissä (= varuskuntasairaala) kymmenien muiden tavoin. Onnekseni pääsin lääkärille suht nopeasti ja puolentoista tunnin päästä olin takaisin yksikössä VMTL-lappusen kanssa. Helpotti kyllä huomattavasti, kun ei tarvinnut koko päivänä juosta – nenä kun oli niin tukossa, ettei henki meinannut kulkea.

Viime viikon maanantai tosiaan oli aika mielenkiintoinen päivä, tavallaan en jännittänyt missään vaiheessa armeijaan lähtöä. Matkaseuranani olleiden poikien kanssa oli kiva höpistä Säkylään mennessä ja perille päästyä asiat vain jotenkin lähtivät rullaamaan. Toki kaikki oli uutta ja outoa, mutta todella nopeasti muutokseen tottui. Yllättävää ja ehkä vähän pelottavaakin. Ensimmäinen viikko meni pääasiassa intin tapoja opetellessa ja ihmisiin tutustuessa. Välillä oli järjetön kiire, sitten taas odoteltiin pitkä tovi tekemättä mitään. Kuten olin monesti kuullut, armeijassa todellakin on aina kiire odottamaan. Alkuun teitittely ja ylempiarvoisten puhuttelu ei tuntunut lainkaan sopivan suuhun, mutta nyt herra/rouva alikersantit sun muut tulee jo suht luontevasti. Sotkuun päästiin vasta ensimmäisen viikon loppupuolella, sen jälkeen olen pari kertaa käynyt siellä istumassa munkin ja limsalasillisen ääressä. Iltaisin ei kamalasti ole mitään ruokaa kaivannut, koska päivisin meidät ruokitaan hyvin eikä muken (= muonituskeskus) ruuassa ole valittamista. Ekalla viikolla tosin ruokailuaikaa oli usein niin vähän, että sapuskaa piti kauhoa about kaksin käsin suuhun – maha ei alkuun tykännyt mutta nopeasti siihenkin tottui.

Hmm, mitäs muuta vielä? Peruskoulutuskauden vietän siis Viestikomppaniassa, jonne II/08-saapumiserän naiset (pois lukien valmiusjoukoissa olevat) sijoitettiin. Yhteensä meitä naisia saapui paikalle 14, joista yksi joutui tällä viikolla lopettamaan ikävän tapaturman seurauksena. Meidän tuvassa mä olen vanhin, yksi on 2 vuotta nuorempi ja loput viisi 3-5 vuotta nuorempia. Myös alikersantit ovat pääasiassa 19-21-vuotiaita, joskin tuntuvat – hassua kyllä – paljon vanhemmilta.

Tavallaan on ollut todella helppoa olla, kun vain tekee sitä mitä käsketään. Mä en pahemmin jaksa stressata mistään (juoksuttamisista, alikeista jne.), vaikka totta kai välillä tulee aivan älyttömiä käskyjä – enemmänkin ehkä ihmettelen joskus liikaa miten joku juttu pitää tai sen saa tehdä. No, minkä sitä perfektionisti luonnolleen mahtaa. Tulevaisuudesta en vielä osaa sanoa mitään, AUKiin menisin mieluusti ja olisin sen 362 vrk kunhan vain paikat kestää. Nyt on jo toinen etureisi ehtinyt venähtää lievästi ja muutaman päivän alaselkäkin kipuili ikävästi. Kunnon rasituksen alle en vielä edes ole joutunut, kun ensimmäinen neljän tunnin tetsaus (= taistelukoulutus) meni eilen ohi flunssan takia, saa sitten nähdä mitä fysiikka sanoo palveluksen edetessä. Cooperissa meni just ja just se 2000 m, mistä sai arvosanaksi tyydyttävän, ja lihaskuntotestissä taisi melkein kaikki jäädä tyydyttävän puolelle. Kunhan tässä alkaa iltaisin olla enemmän vapaa-aikaa niin otan suunnan lenkille ja/tai salille, jotta seuraavissa testeissä saisin vähän parempia tuloksia.

Olen nyt porukoiden luona kotikotona, tänään aion ottaa rauhallisesti ja mm. käydä saunassa särmäämässä barettia. Jospa tämä ärsyttävä flunssakin alkaisi helpottaa ja voisin ensi viikolla olla jälleen täysillä mukana. Maanantaina meillä on HL (= henkilökohtainen loma), joten takaisin Säkylään suuntaan vasta maanantai-illalla.

P.S. Päädyin laittamaan joihinkin “suomennoksen” perään, jos kaikki eivät termejä/lyhenteitä tiedä tai osaa päätellä. Kommenttilootassa saa kysyä, jos joku kuitenkin menee yli ymmärryksen. :)