Stalingrad Cowgirls – Somewhere High [2007]

Jälleen on yksi viikonloppu loppumaisillaan, kohta suunta linja-autoasemalle ja sieltä Säkylään. Loppuviikon AUK-marssi verotti jaksamista sen verran, että viikonloppu meni aika lailla rötvätessä. Eilen oli lihakset saunomisesta, hevoslinimentistä ja hieromisesta huolimatta niin jumissa, että jokainen liike sai vinkaisemaan, tänään onneksi oli jo helpompaa. Inttijuttuja olisi kerrottavana enemmänkin, mutta taidan jättää ne löpinät jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Joulukauden avajaiset

Tänään oltiin kotipuolessa perinteisissä joulukauden avajaisissa. Ensin käytiin viemässä kynttilä mamman ja pappan haudalle, minkä jälkeen käytiin juomassa joulun ensimmäiset glögit. Ilotulitus tuntui jotenkin vaisulta, katselin sen tosin pääosin kameran linssin läpi. Taivaalta alkoi vihmoa vettä juuri ilotulituksen alkaessa eikä kuvista tullut oikein mitään, kun vesipisarat täyttivät linssin saman tien. Eipä kyllä muutenkaan tunnu onnistuvan tuo mun ilotulituskuvaaminen järkkärillä, olen varmaan vaan niin EVO. o_O

Ilotulitus

Viimeisillä lomilla olen pitkästä aikaa tehnyt joitakin vaatehankintoja, joista kertoisin mielelläni, mutta tällä kertaa aika ei taida riittää. Nyt tukka kuntoon, hynttyyt niskaan ja ulos ovesta. Palaillaan asiaan myöhemmin, mukavaa viikkoa kaikille!