Suhde valokuvaukseen

Viime viikonloppuna oli puhetta, että pyörin muutaman tunnin erään yrityksen 60-vuotisjuhlissa valokuvaajan ominaisuudessa. Oli mukavaa heilua kameran kanssa joka paikassa, varsinkin kun siitä vielä sai hieman palkkaa. En ole kovinkaan monilla kekkereillä ollut ns. virallisena kuvaajana, joten kehitettävää toiminnasta löytyy edelleen. Ylioppilas- ja rippikuvia sen sijaan on tullut jonkin verran napsittua, yleensä ihan kiitettävällä menestyksellä. Toisin sanoen: ei verrattavissa ammattilaisen jälkeen, mutta kelpaa niin itselle kuin kuvattavalle.

Opiskelin lukuvuonna 2003-2004 Västra Nylands folkhögskolassa Fotoprint-linjalla, mikä sai mut innostumaan valokuvauksesta oikein kunnolla. Ennen opiskelun aloittamista olin kuvannut jonkin verran, mutta tekniikka ja erityisesti luovuus olivat vielä täysin lapsenkengissä. Vuoden aikana opin paljon niin perinteisestä filmikuvauksesta ja erilaisista filmiprosesseista kuin myös digitaalisesta kuvauksesta ja kuvankäsittelystä. Alkuun katsoin linssin läpi vain yhdellä tavalla, kunnes pikku hiljaa opin ymmärtämään mahdollisuudet joita kuvauksessa voi käyttää mm. erilaisten kuvakulmien muodossa. Suurin kiitos tästä kuuluu epäilemättä silloiselle luokkatoverilleni, jonka opastuksella aloin nähdä maailman täysin uudella tavalla.

Vaikka Karjaan vuosi muutti suunnan mun elämässä ihan täysin, tajusin jo silloin ettei musta koskaan tulisi ammattilaista valokuvauksen saralla – mulla ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi sellaista luovuutta, jota valokuvaajan ammatissa ehdottomasti tarvitaan. Hain kuitenkin sinä keväänä opiskelemaan myös valokuvausta, odotusteni mukaan en päässyt edes pääsykokeisiin. Kesällä pääsin työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen ja mietin kyllä studiokuvaajan työtäkin, mutta lopulta päädyin syksyn alkaessa Jyväskylään opiskelemaan mediatekniikkaa. Jyväskylään lähteminen oli ehkä parasta, mitä mulle olisi voinut tapahtua.

Edelleen valokuvaus on yksi rakkaimmista harrastuksistani ja on hienoa, kun tutut arvostavat mua kuvaajana niin että kyselevät mua tasaisin väliajoin kuvaamaan ammattikuvaajan sijasta. Olen tottakai halvempi vaihtoehto, mutta uskon ettei kyse ole pelkästään siitä. Itse en koe olevani kovinkaan kummoinen valokuvaaja, ennemminkin voisin sanoa pystyväni aina silloin tällöin saamaan onnistuneen otoksen kamerasta ulos. Tosin sellaisen eteen saa räpsiä aina kymmeniä ellei satoja ruutuja… Joka tapauksessa aion jatkaa kamera kädessä kulkemista niin kauan kun nautin siitä, väkisin hommasta ei mun tapauksessa tule mitään.