Eilinen oli päivä kivoimmasta päästä: kuulumisten vaihtaminen ja yleinen löpinä on yksinkertaisesti parhautta! Iltapäivällä Desthea tuli käymään, ja puhumisen vauhtiin kun olin päässyt suuntasin illaksi kaverini M:n luokse. Viime kerrasta taisi olla jo vuosi, tosin M kävi jouluna mun luona Turussa. Kovin montaa kymmentä kilometriä meidän välillä ei ole, mutta jotenkin yhtäkkiä aina huomaa että viime tapaamisesta on vierähtänyt hyvä tovi. Tosin inttivuoden aikana ihmisten näkeminen oli useimmiten kortilla, kun lomilla suurin tarve oli rauhoittuminen.
Kamera kulki tietysti mukana M:n luokse ja kuvauksen kohteeksi pääsivät – yllätys yllätys – kissat. M:n kissaperhe on kasvanut yhdellä karvatassulla, Lulu oli kyllä niiiiin pieni ja niiiin suloinen! Kuvia tuli taas räpsittyä aika läjä, muutama on pakko julkaista täällä blogissakin. Tietystikin siksi, että voin aina säännöllisin väliajoin ihkuttaa niitä. Ja oman kissan ikävä senkun kasvaa… ;)
Kotiin viemisiksi sain M:lta kasan kirjoja lainaan, kunnon pläjäys ihanaa hömppää. Pääasiassa kirjat ovat Sophie Kinsellan tuotantoa (mm. koko Himoshoppaaja-sarja), vain yksi on jonkun muun kirjoittama. En muuten vieläkään ole nähnyt sitä Himoshoppaaja-elokuvaa (Confessions of a Shopaholic), se seikka on kyllä korjattava tässä joku päivä. Tänään aamulla kuvatessani kirjakasaa blogia varten mulla oli oikein assistentti:
Tämän kuvan ottamisen jälkeen assistentti tosin kaatoi koko pinon ja yritti lisäksi tapella parin pokkarin kanssa. M, älä siis ihmettele jos jostain kannesta löytyy pienet hampaanjäljet… :) Mikäli joku palaa halusta nähdä tarkemmin mitä kaikkia opuksia pinossa on, selkeämmän kuvan saa esiin tästä. Pohdiskelin mikä olisi sopivin jatko edellispäivänä loppuun lukemalleni Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle, hyppysiini päätyi lopulta Varsinainen talousihme. Nyt on ehkä ensimmäiset 50 sivua takana ja aika utopistiselta tarina tuntuu ainakin näin alkuun, mutta ehkäpä se siitä muuttuu vielä johonkin suuntaan.
PMMP – Veden varaan [2009]
0 kommenttia kirjoitukseen Lukutoukka meets kissanelämää