Viikko 41: Tuttu pyysi diilaamaan 5 kpl pehmoparsakaaleja, mikä aiheutti hihitystä paitsi Ikeasta poistuessani myös seuraavat pari päivää kotona ennen kuin kipaisin pehmot postiin.
Viikko 42: Pirpana juhli ekoja nimipäiviään ja esitteli kävelytaitojaan isovanhemmille.
Viikko 43: Juhlistimme 4-vuotiasta serkkutyttöä. Mihin ne vuodet oikein katoavat..?
Tällä kertaa otetaan Nelliinan Nöpöstä mallia ja päästetään ääneen talouden karvaisin asukas.
1. Olen… Adorex LionAmbrosia, tuttavallisesti ihan Barbi vaan. Rodultani olen devon rex ja ikävuosia on kertynyt tähän mennessä kahdeksan ja rapiat. Nykyisen palvelusväkeni luokse muutin 7,5-vuotiaana elokuussa 2014.
2. Parhaat päikkärit nukun… palvelusväen sängyssä, isännän peiton alle kaivautuneena. Tai oikeastaan, mihin tahansa sopivaan kasaan tai koloon kaivautuneena. Isännän hupparia toki unohtamatta!
3. Paras kaverini on… kuka vain kuka heltyy ja ojentaa minulle jotain syötäväksi kelpaavaa.
4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina… ihan mitä tahansa ruokaa. Ruokakuppini täyttyy kahdesti päivässä, joten muina aikoina on etsittävä ruokaa muualta. Joskus onnistun kerjäämään sinisillä silmilläni esim. kalaa tai raakaa kananmunaa, joskus hyppään salaa keittiön tasolle ja saatan käydä vaikkapa lipomassa emännän turpoamassa olevasta puurokulhosta.
5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen… pienen valkomustan hiiren, jonka häntä on tehty värikkäistä höyhenistä. Kyseisen hiiren kanssa hepuloin usein iltaisin, kolina vain kuuluu kun hiiri saa kyytiä pitkin kämppää.
6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? Ehdottomasti ensimmäinen. Rakastan rauhaa ja rutiineja, kaikenmoista hälinää painelen pakoon pömpelini ylimpään koloon tai sinne em. sänkyyn peiton syövereihin.
7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? Viime jouluna emännän lähennellessä valaan mittoja raskausmahansa kanssa tungin joka yö jossain kohtaa samaan sänkyyn nukkumaan, ihan siihen emännän kylkeen kiinni. Ja emäntä kun ei raaskinut siirtää minua, niin isäntä välillä vähän kiroili ahtautta leveässä parisängyssä… No, sitten emäntä oli muutaman yön poissa ja takaisin tullessaan toi mukana pienen huutavan ihmistaimen, joka muutti makuuhuoneeseen nukkumaan sellaisessa hassussa pahvilaatikossa. Kuningatar ei tällaisen sakin seassa nuku, joten minun oli etsittävä uusia nukkumapaikkoja muista huoneista.
8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? Itsehän nautin saadessani olla huushollin itseoikeutettu kuningatar enkä muista otuksista niinkään välitä, mutta emäntä kuulemma tahtoisi treffata Visuaalisesti vaativan valokuvaukselliset kissakaverukset.
Tämä kevät on ollut aika mukavaa aikaa kotinurkissa. Sen jälkeen kun suurin remonttikaaos saatiin selätettyä on ollut vallan ihanaa hengailla kotona – varsinkin nyt pienen vauvan kanssa, kun koti on ikään kuin mun työpaikka. Sen tosin olen myös huomannut, että nurkat likaantuvat helpommin ja nopeammin kun on enemmän kotona. Kevätaurinko paljastaa kertyneet pölykerrokset armottomasti eikä kerran viikossa imurointi tunnu riittävän, kun vielä kissallakin irtoaa karvaa oikein pölähdyksinä. Ja luonnollisesti kun itseä alkaa ahdistaa kodin ryönäisyys, vauva vaatii jatkuvasti huomiota eikä suostu nukkumaan kuin lyhyitä pätkiä jne. Vaan on se niin mahtia sitten kun lopulta onnistuu puunaamaan paikat kuntoon!
Trikoolakanat Marimekko, musta tyyny Saana ja Olli, valkoinen tyynyliina H&M Home.
Yleensä olen ostanut tulppaaneita useampaan otteeseen keväisin, mutta tänä vuonna se on vähän jäänyt. Ristiäisiin äiti toi pari kimppua ja kahdesti olen tainnut itse ostaa, toinen setti tuossa kuvassa. Oli kyllä mun suosikkeja nuo, tummanpinkin ja valkoisen yhdistelmä oli tosi kiva. Pitäisikin taas joku kerta muistaa napata joku puska kauppareissulta mukaan, saisi vähän eloa olohuoneeseen. Makkarin puolella korkkasin viimein käyttöön aikaa sitten Finnish Design Shopista hankkimani Marimekon trikoiset Tasaraita-lakanat, jotka ovat juuri niin täydellisen pehmoiset kuin kaikki hehkuttavat. Halusin ottaa lakanat käyttöön vasta kun makuuhuoneessa on remontin osalta kaikki valmista ja se hetki oli nyt, kun puolisko porasi verhotangon kiinni ja mä ripustin verhot paikoilleen. Sitä ei lasketa, että oven maalaus on edelleen työn alla… :)
Huh, hellettä!
Tämä tässä on Bob. Bob on Felinen ja T:n pieni pyöreä pingviini, jonka elo aiheuttaa jatkuvia naurun tyrskähdyksiä kaveripiirissämme. Pingviini viilettää milloin missäkin: ajaa autoa, seilaa uima-altaassa, geokätköilee, istuu sohvalla ja pelaa. Elokuisella Särkänniemi-reissulla Bob jäi Onnin hoitoon siksi aikaa kun isäntäväki pyörähti Jyväskylässä ja meillä ehkä lähti tuo tekemisten taltiointi hieman lapasesta…
Iltapäivän leikit Pikku Kakkosen leikkipuistossa.
Välipalaksi viimeiset jämät tikkarista.
Aurinko paistaa ja leppiskeinu kiikkuu.
Puiston jälkeen vatsat täyteen Ameriikan malliin.
Mitäs mausteita sitä ottaisi..?
Päivän päätteeksi jenkkiauton kyydissä, jii-haa!
Vinkki: Bobin seikkailuja voit seurata Instagramissa hashtagilla #bobithepenguin.
Kaksi vuotta sitten maaliskuussa sain puoliskoltani valkoisen orkidean, ja liittyipä lahjaan toki eräs hyvin tärkeä kysymyskin. Tuon kevään orkidea kukki varsin ansiokkaasti, mutta alkoi sitten pudotella kauniita kukkiaan yksi toisensa jälkeen. Luin jostain, että orkidean puhkeaminen uudelleen kukkaan ei ole mikään järin nopea prosessi, joten jatkoin epäsäännöllisen säännöllisiä juomakylpyjä ja mikä tärkeintä: annoin ajan kulua.
Viime elokuussa Pytinkien Paris -tapahtumassa haastattelin naista, jolla oli ihana koti täynnä kukkivia orkideoja. Hän vinkkasi sijoittamaan kasvin ikkunalaudalle, jotta se saisi valoa ja keskittyisi ennemmin kukkavarsien kuin lehtien kasvattamiseen. Kastelun kanssakaan ei ole niin justiinsa, kunhan tarjolla on kaikki liikenevä luonnonvalo. Oma orkideani tykkäsi silloin nimenomaan kasvattaa lehtiä, joten siirsin ruukun saman tien keittiön ikkunalaudalle – sille ainoalle, joka meillä on paikallaan. Uusien lehtien versoaminen loppui hyvin nopeasti ja keskellä pimeintä talvea juuresta alkoi pukata uutta kukkavartta.
Ja kas vain, melkeinpä päivälleen kaksi vuotta meillä viihdyttyään orkidea puhkesi kukkaan! Yhden kukkavarren se sai pykättyä ja osa nupuista kuivui pois ennen kuin edes aukesi, mutta muutama valkoinen kukka nököttää varren nokassa tälläkin hetkellä. Näyttäähän tuo vähän säälittävältä ekaan kukintakertaan verrattuna, mutta olen silti kovin ylpeä että ylipäänsä sain sen kukkimaan uudestaan. Ehkä mun viherpeukalo ei sittenkään ole ihan surkea.
Toinen vana tosiaan kuivahti kasaan syystä x, mutta jospa seuraavalla kerralla onnistuisi paremmin. Perjantaina ikkunalaudalle muutti toinenkin orkidea, kun töissä hoteisiini kiikutettiin yksi kukkansa pudottanut yksilö. Saa nähdä miten sen kanssa käy, toivottavasti meillä nähdään lisää kukintoja.
Orkideojen kanssa on kuulemma yksi hyvin olennainen juttu: niitä kannattaa olla sen verran monta, että aina vähintään yksi ilahduttaa kukkaloistollaan. ;) Mukavaa viikon alkua kaikille!
Samuli Putro – Taitekohdassa [2014]