Alkaa pikku hiljaa pinna todella olla katkeamispisteessä, mitä tulee meidän “ihanaan” ötökkäongelmaamme. Lude-esiintymä löytyi tosiaan jo joulukuun alussa ja asiasta informoitiin saman tien sekä huoltomiestä että isännöitsijää, mutta mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Vuodenvaihteen jälkeen isännöitsijä käänsi yhtäkkiä kelkkansa ja totesi ongelman olevan yksin meidän: koska kukaan muu ei ole vastaavaa valittanut, muilla ongelmaa ei siis ole.

Mä en halua pysyä hiljaa tästä asiasta, mieluummin jaan kokemukseni – ehkä siitä saattaa olla apua jollekin. Valitettavasti osa ihmisistä (erityisesti iäkkäämpi väestö) mieltää lutikat jotenkin häpeälliseksi aiheeksi, joka kielii epäsiististä huushollista. Näinhän asia ei kuitenkaan ole, kuten aiemminkin totesin, vaan luteiden pesiytyminen asuntoon on enimmäkseen ehkä huonosta tuurista kiinni. Ei olisi mikään ongelma mennä rinkuttamaan naapurin ovikelloa ja kysyä suoraan onko ötököitä siellä, jos kysymykseen saisi todenmukaisen vastauksen. Olen yrittänyt miettiä keinoja, joilla ihmiset saisi ymmärtämään minkä tason ongelmasta oikeasti on kyse ja miten tärkeää kaikkien olisi olla rehellisiä asian suhteen.

Ollaan nyt oltu yhteydessä huoltomiehen ja isännöitsijän lisäksi taloyhtiön hallitukseen, kaupungin terveystarkastajaan sekä yhteen myrkytysfirmaan. Kaikki ovat sitä mieltä, että luteista tulisi päästä eroon, mutta ketään ei kiinnosta tehdä asian eteen mitään. Myrkytysfirman varmasti saisi hoitamaan ongelman sen omilla keinoilla, mutta valitettavasti meillä ei tässä kohtaa ole muutamaa satalappusta lyödä tiskiin vastineeksi kemiallisesta avusta. Ja mitä sitten jos örkit tulevatkin jostain toisesta asunnosta? Muutama kuukausi kalliin myrkytysrumban jälkeen luteet tulisivat todennäköisesti takaisin. Ymmärrän kyllä, että rahastahan tässä on kyse – niin kuin aina kaikessa on. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei kukaan tahdo selvittää onko ylimääräisiä kämppiksiä muissakin asunnoissa – kai se vaan on helpompi syyttää meitä, kun olemme kerran asian tuoneet esiin.

Tällä hetkellä en toivo mitään muuta yhtä paljon kuin sitä, että joskus vielä pystyisi elämään normaalia elämää. Sitä, että kotona olisi lattialla olevan patjan sijasta kunnon sänky, jossa nukkua. Sitä, ettei heräilisi öisin ja kuvittelisi näkevänsä luteita kipittämässä seinillä. Sitä, että kotiin tuleminen ja kotona oleminen olisi ihanaa.