AvainsanaÄrsyttää!

Sunnuntait ei todellakaan ole mun lempipäiviä, muistan kuinka inhosin niitä jo opiskeluaikoina reilu kymmenen vuotta sitten. Sunnuntaisin jotenkin aina kulminoituu kaikki mikä just silloin ahdistaa ja/tai ärsyttää ja se olo nykii takaraivossa heti aamusta asti. Sunnuntain teema, yhden viikon jälleen vedellessä viimeisiään, on ainakin mulla yleensä päässä poukkoileva ajatukset asioista, joita en tälläkään viikolla ehtinyt tai saanut aikaiseksi tehdä.

Tänä sunnuntaina olen – taas kerran – ahdistunut siitä, miten meidän perheen rytmit eivät sovi yhteiskunnan määrittelemiin aikoihin. Olisi pitänyt lähteä Myllyn hoitamaan pari asiaa, mutta koska kaupat menevät kiinni jo kuudelta niin eihän me mihinkään ehditty ajoissa. Samalla meni ohi yhdet leikkitreffit, meillä kun jälkikasvukin on virkeimmillään vasta iltasella siinä missä muiden naperot usein menevät jo pitkin seiniä, kun pitäisi päästä nukkumaan. Tänään tosin meillä on ollut todella väsynyttä meininkiä ja jopa esikoinen simahti yhtäkkiä sohvalle…

Ja tämä kuumuus, voi aaargh! Nyt kun helteitä on jatkunut useamman viikon, alkoi meilläkin sisälämpötila pyöriä +27 paikkeilla ja se on kyllä aivan liikaa se. Öisin ei saa nukuttua, päivisin ei jaksa tehdä yhtikäs mitään. Ei voi edes mennä ulos vilvoittelemaan, kun siellä on vielä kuumempi. Sinänsä kiva että on ollut lämmin kesä, mutta nyt mulla alkaa tulla helteet jo ulos korvista. Ja siis mulle todellakin riittäisi lämmin sää, ei tällainen kamala hiostava ja paahtava kuumuus. Että mä odotan jo syyskelejä!

Suunnatonta ärsytystä on tänään aiheuttanut myös puhelimeni. Voi miksi mun oli pakko mennä hankkimaan iPhone vielä uusiksi?! Olisinpa vain jaksanut sinnitellä Honorin kanssa, taatusti parempi hinta-laatusuhde kuin ylihinnoitellussa ompussa. Vain vähän päälle kahdessa vuodessa luurini (iPhone 6s) on muuttunut tökkiväksi ja akkukestoltaan surkeaksi kapineeksi, vaikka hintaa sillä oli rutkasti enemmän mitä olisi järkeä tuon tasoisesta puhelimesta maksaa. Samalla (tai jopa halvemmalla) hintalapulla olisi epäilemättä saanut tuhat kertaa paremman vehkeen, jossa on kymmenen kertaa parempi kamera. Käyttöliittymästä tykkään kovasti, samoin ne ns. aidot ja alkuperäiset emojit ovat Applella ne ainoat oikeat. Meinasin tänään käydä vaihtamassa omppuni johonkin muuhun, mutta kah sehän kompastuikin siihen etten saanut vanhasta puhelimesta tietoja talteen. Kuvittelin siirtäväni kaiken suorilta varapuhelimeeni, mutta siihenpäs ei enää saanutkaan päivitettyä tarpeeksi uutta järjestelmäversiota. Sen jälkeen kun alkoi tutkia tietojen – tai edes viestien! – tallentamista koneelle, niin olin valmis unohtamaan koko homman. Ärh.

Kaiken sunnuntaiangstin päälle lapset ovat olleet koko päivän varsin kitisevää sorttia, kuinkas muutenkaan. Onneksi äijelillä on loma, niin huomenna on päivä uus. Helle tosin näyttää jatkuvan edelleen, uhh.

Näköjään mitä lähemmäksi laskettu aika tulee, sitä suurempi vimma mulla on saada tämä meidän väliaikaiskoti kuntoon. Tavaraa ja huonekaluja on jo veivattu eestaas sitten muuton, ja tänään lähti vihdoin myös vanha jääkaappi pois jaloista pyörimästä. Meillä vaan alkaa olla niin paljon rompetta mun kotikotona säilytyksessä, että kohta on pakko alkaa sieltä myydä jotain pois, kun tila kerta kaikkiaan loppuu kesken. Muutenkin on tullut pienimuotoinen ahdistus omistamastamme tavarasta ja erityisesti sen määrästä, että tekisi mieli hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä – saahan niitä uusia sitten joskus, kun meillä on se oma talo.

Tässä pienen kodin sisustuspulmia ratkoessa olen tajunnut olevani aika helposti kyllästyvää sorttia, mutta liiaksi vielä kiinni mitä jos myöhemmin kaduttaa -ajatuksessa, jotta todella saisin päästettyä irti vanhoista kamppeista. En haluaisi väliaikaisratkaisuja, vaan etsin sitä just tiettyyn tilanteeseen täydellistä vaihtoehtoa – toki tämän nyt olisi voinut päätellä jo siitä, kun edelliseen kotiin etsin the vessapaperitelinettä reilusti yli puoli vuotta… Toisaalta se vessan seinään lopulta päätynyt yksilö oli niin hyvä, että tykkäsin siitä edelleen muuttaessamme pois.

Akuuteimmat kysymysmerkit tällä hetkellä liittyvät säilytykseen:

Miten lelut saisi järjesteltyä kivasti pois näkyviltä, mutta kuitenkin niin että ne olisi helppo ottaa leikkeihin? Leluja ei mielestäni ole mitenkään överisti: yksi pussillinen duploja, yksi Brio-junarataa, yksi keittiötarvikkeita, yksi kaikkea muuta. Lisäksi pieni hyllyllinen kirjoja. Ehkä järkevin ratkaisu olisi Ikean nelilokeroinen Kallax ja alle lukittavat pyörät (koska tuplalistat lattian rajassa), jolloin hyllyä saisi tarvittaessa siirrettyä helposti. Koko esikoisen viihdytysarsenaali ei siihen mahdu, mutta lisäksi käytettävissä on hoitopöydän (olohuoneessa sekin) lokerot, jotka tosin ovat hölmösti pienet niin ettei niihin mene nätisti oikein mikään laatikko tai pussukka. Tarvittaessa voisi myös hyödyntää House Doctorin isoa pyykkipussia, jos vain keksin pyykeille jonkun näppärämmän ratkaisun – nyt nimittäin tuntuu usein, että pyykkejä on makuuhuoneen vähän joka nurkassa.

Millainen säilytysratkaisu makuuhuoneeseen? Joku hyllykkö tai kaappi sinne olisi saatava ja mieluiten ylös seinälle, makkari kun on sänkyjä täysi (parisänky, esikoisen juniorisänky, pinnasänky). Miehen puolella on yöpöytä, mutta mun puolelle ei mahdu pinnasängyn takia. Pohdin riittäisikö joku yksinkertainen hylly vai pitääkö olla jotain isompaa, esim. Ikean Ivar-kaappi tuunattuna. Kaappiin olisi ehkä hieman hankala päästä käsiksi, kun kuitenkin on se pinnasänky siinä.

Millainen hylly työpöydän läheisyyteen? Hyllylle sijoittaisin ns. toimistotarvikelaatikkoni (ei kovin iso boksi) sekä parit kukkaset, mahdollisesti myös pienen satsin kirjoja. House Doctorilla on kivan näköiset rautakannattimet, joita saa mustana ja messinkisenä – hyllylevyhän voisi olla periaatteessa millainen tahansa. Työpöytä meillä on kaksimetrinen, koska tietokoneita on kaksi.

Sinänsä ei huvittaisi porata seiniä ihan täyteen reikiä, varsinkaan kun väliseinät ovat gyprocia tai vastaavaa eikä sellaiseen houkuttele kiinnittää mitään kovin painavaa. Nyt tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että unohtaisikin Kallaxin kokonaan ja ostaisi yhden Ivarin, johon laittaisi lelut ja kirjat piiloon. Kaappi toki vaatisi jalat alleen, sillä sen sijoituspaikka on sellainen ettei sitä voi pelkästään pultata seinään. Makuuhuoneeseen sitten joku simppeli hyllyratkaisu sängyn läheisyyteen. Hmmm hmmm.

Ah ihanat nuo miehen pelisysteemien johtokasat katon rajassa!

Kuvissa näkyvää ongelmaa on sentään saatu eteenpäin: vanha divaanisohvamme oli auttamatta liian möhkö näin pieneen asuntoon. Parvekkeen ovea ei saanut auki kuin ihan vähän eikä ruokapöydän ääreen mahtunut istumaan, kun sohvalla oli leveyttä sellaiset reilu 30 cm liikaa. Lisäksi divaaniosa vei puolet vapaasta lattiatilasta eikä settiin kuuluva rahi löytänyt paikkaansa mistään, kun neliöt eivät vain riittäneet. Joku sohva meillä kuitenkin on oltava ihan jo siksi, jos vauva sattuu olevan kovin kitisevää sorttia niin voin hänen kanssaan siirtyä olohuoneeseen vaikka nukkumaankin. Uusi sohvaratkaisu saatiin tänään, vähän siinä vielä on fiksattavaa mutta ainakin kokopuoli vaikuttaa lupaavalta. Eamesin keinutuolin luovutin pitkin hampain säilytykseen, kun sekin oli vain tiellä jatkuvasti.

Näillä ajatuksilla suuntaan nyt unten maille, mutta palaan aiheeseen varmasti vielä lähiaikoina. Saa nähdä kuinka monta kertaa ehdin muuttaa mielipiteeni ennen kuin lopulliset ratkaisut ovat löytyneet… ;)

Ohopsan, yli kuukausi viime kirjoituksesta… Mihinköhän sekin kuukausi katosi? Vaikka joo on tässä ollut kaikenlaista, ihan perusarjen pyöritystä ja muutakin hässäkkää. Vähän pientä rataskuvioiden veivaamista, yllätys yllätys jälleen kerran. Blogi on ollut mielessä, mutta näköjään kirjoittamaan asti en ole ehtinyt, ja tämäkin on nyt vain tällainen pikainen ilmoitus, että hengissä ollaan. Blogiin liittyen on kyllä pieniä muutoksen tuulahduksia tuloillaan, toivon mukaan sellaisia että inspiroituisi vähän useammin näppiksen ääreen muutenkin kuin somessa roikkumisen merkeissä. Priorisointikysymys se toisaalta taitaa enimmäkseen olla – enkä mä tunnetusti maailman paras priorisoija, eh heh.

Turussa lumet ovat pääasiassa kadonneet kiitos kevätauringon, mutta kaivoin kuva-arkistosta vielä muutaman kuvan tammikuulta, kun tein eräänä sunnuntaina iskän kanssa pienen kävelylenkin metsässä tiluksia tarkastellen. En ole tuolla mun ja siskon tulevassa perintömetsässä kovin montaa kertaa tallustanut, kun se ei ole missään ihan lähistöllä saavutettavissa, joten oli hauska vuosien tauon jälkeen käydä siellä ihmettelemässä.

Oi että, tuo tammikuinen valo on kyllä ihan omaa luokkaansa! Se muuttuu niin nopeasti ikään kuin kovemmaksi ja kirkkaammaksi kevään edetessä, vaikka ihanaa auringonpaiste on toki muulloinkin. Kevätkuvia mulla ei oikein vielä olekaan, täytyy aktivoitua kuvauksen suhteen nyt kun valoakin riittää paremmin.

Alkuvuoden sairasteluputken jälkeen on sillä saralla mennyt paremmin, mitä nyt itse onnistuin viime viikonloppuna nappaamaan jonkun vatsapöpön, josta toipuminen on edelleen vähän vaiheessa. Kaksi vatsatautia kolmeen kuukauteen riittäisi mulle mainiosti, toivottavasti niitä ei nyt tulisi enää yhtäkään lisää tähän talouteen. Kevyesti otti päähän, kun sunnuntai oltiin laivalla enkä pystynyt nauttimaan ruuasta ja saati sitten muusta aktiviteetista! Puhumattakaan eilisestä lomapäivästä, kun olin ajatellut saavani vaikka mitä tehtyä… No en tehnyt, vaan koko päivä meni maatessa sohvalla tai nukkuen päikkäreitä. Uhh.

Höyryävään auringonlaskuun on hyvä päättää tämä postaus. Palataan taas pian!

Ps. Että voi risoa tämä kellojen siirtäminen! Nimim. koko ajan tulee jostain vastaan laite, jossa väärä aika… Muutenkin inhottavaa yhtäkkiä yrittää totuttautua elämään tunnin “väärään” aikaan, ja vielä kahdesti vuodessa. Milloin tällainen typeryys oikein lopetetaan?!

Tänä vuonna olen pyrkinyt pitämään yllä ahkeraa kunnon kameran käyttöä, jotta vauvavuodelta on muisto jos toinenkin tallessa. Ihan kivasti se onkin onnistunut, tosin äidin ja vauvan yhteiskuvia on varsin vähän… Paljon näkee kivoja äiti-lapsi-kuvia, mutta mä en tajua miten muut äidit näyttävät aina niin näteiltä! Jos mulla ei ollut raskaushehkusta tietoakaan, niin ei kyllä ole mistään äitiyshehkustakaan. En edes muista milloin olisi viimeksi ollut yhtä kamala olo oman ulkonäön suhteen, kuin olisi uusi teini-ikä iskenyt. o.O Paitsi ettei mua ahdista levinnyt hanuri tai vyötärölle jämähtänyt makkara, vaan olen rajannut ärsytyksen hiuksiin. Superliukkaat, nopeasti rasvoittuvat ja jatkuvasti irtoilevat, jotka eivät näytä hyvältä ei sitten mitenkään. Pitäiskö muka oikeasti lähteä taas värjäyksen tielle..?

Muistikortille on vuoden aikana tallentunut myös (äidin) lempparivaatekappaleita, tässä taas muutama kiva kombo syksyltä.

(Klikkaamalla isommaksi.)

Syyskuu oli lämmin ja pärjäsi vielä aika kevyellä vaatetuksella. Vasemmalla olevat vaatteet kumpikin Lindex, Littlephant-bodyn olen ostanut kirppikseltä ja baggymalliset pökät löytyivät kesällä alesta. Nuo housut meillä oli myös yhtä kokoa pienempänä ja banaani(!)kuosissa, malliltaan olivat tosi kivat ja kevyempi kangas teki niistä oivan loppukesän vaatteen. Toivottavasti näitä löytyisi jostain myös ensi kesäksi, 86 on yleensä isoin vauvakoko Lindexillä ja sen voisi veikata olevan passeli pimulle sitten kun kevät taas koittaa.

Oikeanpuoleinen kuva mulla oli mielessä koko kesän, vaan syksyyn meni ja hyvä kun leggarit silloin vielä jälkikasvulle mahtuivat… Mutta: viidakkohoususamikset! Beben viidakkopöksyt ostin Lindexin alerekistä joskus aika alkuraskaudesta, samojahan olin ihastellut aiemmin siskon kummipojalla. Keltainen body Seppälä, sukat Converse. Itselläni on päällä neule Rich & Royal ja viidakkohousut H&M Conscious Collection, koivissa kokomustat Converset. Niin, ja korvissa Edbladin hopeiset tähdet.

Tämä menee jo sarjaan “melkein jopa liian tyttömäinen”, mutta on sentäs pinkkiä eikä vaaleanpunaista. ;) Body ja housut kumpikin Lindex, body on kirppislöytö ja housut saatu kaverilta. Lindexin vaatteita meillä tosiaan on paljon, kun ne ovat malliltaan usein sopivia hoikkeliinille. Söpöt mustavalkopallolliset pupusukat ovat kummitytön vanhat. Kylpylelukassi mätsää ihan vahingossa, se on hankittu Laurelinin liikkeen loppuunmyynnistä kesällä ja ollut kyllä varsin hittijuttu.

Viimeinen asu onkin pelkkää second handia. Seppälän pöllöbodyn olen antanut kavereiden pojalle muutama vuosi sitten ja nyt se päätyi käyttöön omalle muksulle, aika kätevää. Housut ja sukat ovat kummatkin kummitytön peruja, nallesukkien alkuperää en tiedä mutta sirkushousut ovat Lindexin Littlephantia. Vitsi kun harmittaa, ettei noita Littlephant-mallistoja ole enää saatavilla! Kirppareilta niitä aina koitan bongata ja monta hyvää löytöä tehnytkin, mutta paljon on kivoja vielä löytymättä (esim. nämä tai nämä ihanat housut). Onneksi myös Akkiki on tykännyt niistä, joten noita kummitytön vanhoja on saanut lainaan.

Tuskailin viime viikonloppuna klähmääntynen eyelinerin kanssa. Siihen sisko heitti vinkin, että Gina Tricotin versio on ollut oikein toimiva eikä todellakaan hinnalla pilattu. Hintalaatusuhde kohdallaan siis, vaikuttaa kiinnostavalta. Tänään polkaisin kotimatkalla kaupungin kautta käväistäkseni Gina Tricotissa, mutta tyhjin käsin jäin. Tarjolla kun ei ollut enää lainkaan tummanharmaata, pinkkiä ym. kuten aiemmin, vaan ainoastaan kultaista ja hopeista! Taisivat nuo arkikäyttöönkin passelit sävyt olla pelkkiä kausituotteita, kuten koko GT:n valikoima noin ylipäänsä. Ihan oikeasti, jätetään se tumma perusrajaus pois vain jotta saadaan kehiin ehkä just ja just baari-iltaan sopivaa blingiä?!

No, oma vika tietysti. Pitäisi muistaa, ettei moisiin pikamuotiliikkeisiin kannata koskaan mennä etsimään jotain mitä on joskus nähnyt – ei sitä siellä kuitenkaan enää ole. Mallistot vaihtuvat ennen kuin kuluttaja ehtii kissaa sanoa, halpoja rytkyjä haalitaan kaappeihin ja käytetään kerran-pari kunnes ostetaan taas uutta tilalle. Onneksi aina voi äänestää jaloillaan ja jättää ostokset kauppaan! Toisaalta, ilman tätä GT-episodia en ehkä olisi bongannut Karkkipäivän vinkkiä hyvästä luonnonkosmetiikan rajauksesta. Taidankin testata sitä seuraavaksi.

Viikate – Kymijoen lautturit [2013]