Se on sitten kesäkuu – ja kesä ihan virallisesti – alkanut! Viime viikon kalseat kelit ovat onneksi vaihtuneet hieman aurinkoisempiin ilmoihin ja lämpöasteitakin oli ainakin tänään ihan mukavasti. Ei sillä että olisin mitenkään erityisesti ehtinyt viettää aikaa ulkosalla, mutta piristäähän se vähän duuni-intoa kun ulkona paistaa aurinko. Toivottavasti sää on tämän suuntaista myös loppuviikosta kun lähdetään tyttöjen kanssa Ruotsiin, reissaaminen nyt vaan on miljoonasti kivempaa auringonpaisteessa.
Tein tänään ihan kunnon työpäivän verran työtunteja kotona – yleensä siis teen 5 h/päivä – ja lopeteltuani fiilis oli sekä nälkäinen että väsähtänyt. Herkkusalaattiin löytyi ainekset jääkaapista, popsittiinkin sitä kullan kanssa iso kulhollinen puokkiin. Ruuan jälkeen päätettiin lähteä metsästämään tämän kesän ensimmäisiä irtojäätelöitä, jotka otettiin loppujen lopuksi Tuomiokirkon lähistöllä olevasta jäätelökojusta. Ihailtiin jätskinsyönnin lomassa hetki Tuomiokirkkoa, kunnes suunnattiin seikkailemaan ennestään tuntemattomien katujen ja kortteleiden kautta kohti kotia. Tuomaansillalla piti pysähtyä katselemaan jokimaisemaa, ei kovin värikästä mutta silti kaunista.
Koska tänään oli Wear a Dress Day ja joku kaveri mut siihen Facebookissa kutsui osallistumaan, tarjolla kerrankin päivän asua myös täällä blogin puolella. Teeman mukaisesti päälläni oli mekko, aikoinaan Gina Tricotin alerekistä edullisesti lähtenyt kaksiosainen yksilö. Mekon yläosan punaisuus houkutti yhdistämään asun punaista lisäksi nappikorvisten ja laukun (H&M Divided) sekä sukkisten (Lindex) muodossa. Wayfarer-kopiot tarjosi ASOS, kyseiset kakkulat ovat muuten todellakin maksaneet runsaan euron hintansa takaisin! Levi’s-farkkupaidan voitin blogiristeilyarvonnasta ja kengät ovat juurikin ne täydelliset tennarirakkaudet eli Converse All Starit. Kaulassa keikkuu hopeinen moottoripyöräkoru, jonka olen joskus saanut lahjaksi.
Reittimme vei siilojen ohi, joten nappasin jälleen pari kuvaa purkutilanteesta. Olihan sieltä jonkun verran kadonnut tavaraa, kun vertaa muutaman viikon takaiseen, ja juhannukseen mennessä muistaakseni siilojen pitäisikin jo olla maan tasalla. Täytyykin muistaa käydä parin viikon päästä vielä katsomassa ja kuvaamassa tilanne, vaikka silloin ei ehkä ole enää yhtään siiloa kurottamassa kohti sinistä taivasta.
Ihan käsittämätöntä muuten, että ulkona on edelleen valoisaa ja kello lähentelee jo yhtätoista illalla! Suomen kesä. ♥ Taidan vielä hetkeksi tarttua projekti hääkuviin, sitten voisikin painua pehkuihin odottamaan huomista ja Sex and the City 2 -leffan ensi-iltaa.
Hanson – The Walk [2007]
3 kommenttia kirjoitukseen Pukeudu mekkoon -päivä
2.6.2010 23:48
Nii että nyt ne siis tosiaan purkaa ne siilot pois.. No onneks on sentään aikoinaan tullu otettua siellä “muotikuvia”.. xD .. millähän ne muuten tota yläosaa on purkaneet..? o_O
3.6.2010 11:00
hih, ihana kun vertaa noita kahta siilo-kuvaa, niin ihan kuin joku olis vaan haukannut siitä aikaisemmasta puolet pois :D
hienoa että pukeuduit mekkoon, niin mäkin tein! :)
6.6.2010 23:16
Desthea
Oon joskus kävellytkin siilojen ohi niin et siellä on just ollu joku photoshoot menossa, sinänsä kyl ihan mielenkiintonen kuvausympäristö. :) Ton kuvassa näkyvän vempeleen lisäks alueella oli pari muutakin härveliä, joista toinen oli suht jättimäinen – sillä varmaan ovat yltäneet ylös asti rouskimaan.
Sansu
Samaa mäkin katoin, rousk rousk vaan kuulunu! :)