Down By The Laituri 2010; torstai

Palataan ajassa taaksepäin viime viikon torstaihin ja mun tämän vuoden ensimmäiseen DBTL-päivään. Festarin kohokohta osui heti ensimmäiselle päivälle, kun Viikate villitsi jälleen Fosters-teltan puolella. Keikalla olin luonnollisesti siskon kanssa, aivan kuten vuodesta 2005 lähtien. Vaikkei Viikatetta muuten näkisi kesällä, niin DBTL on ihan must!

Esiintymisajaksi oli merkitty klo 19, joten tuli hippasen kiire kun kotiuduin Alastaron reissulta vasta lähempänä viittä. Onneksi Envia heitti meidät keskustaan, joten mahdollisuus ehtiä ajoissa paikalle oli edes vähän suurempi. Tasan kaksi minuuttia ennen määräaikaa parkkeerasimme itsemme lavan edustalle – yllättävän vähän oli siinä vaiheessa porukkaa ja päästiin melkein aitaan kiinni.

Keikka alkoi seitsemän reikä reikä, kun tuttu aloitusbiisi Haaskalinnut saalistaa pärähti soimaan ja herrat astelivat yksi toisensa jälkeen lavalle. Setti kesti kaiken kaikkiaan tunnin verran ja tuntui jotenkin lyhyeltä, kaipa klubikeikoilla kesto on yleensä luokkaa tunti + encoret.

Uusimmalta levyltä soitettiin useampia kappaleita, uutena joukossa oli Eräs kaunis päivä (jossa on muuten ihan mielettömät rummut!). Vielä kun soittaisivat joskus Avoimen maan äärellä, saisin varmaan slaagin ihastuksesta… Keikalla kuultiin aika perus-Viikatetta since Unholan urut ja ’05 sekä lisänä yhteislaulu Kuolleen miehen kupletti, mutta muuten vanhemmat kappaleet eivät soineet. Pohjoista viljaa oli mukava kuulla taas pitkästä aikaa, Tie ja Ei enkeleitä sen sijaan jäivät tällä kertaa kuulematta.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Aiempina vuosina äänentoisto on ollut mun mielestä hieman persiillään, musiikki on pauhannut täysillä ja äänet ovat hukkuneet jonnekin sinne sekaan. Tänä vuonna ääni oli kunnossa just eikä melkein! Laulu kuului loistavasti ja musiikki soi täydellisesti niin etteivät äänet hukkuneet joukkoon, mutta kuitenkin niin että korvat soivat vielä puolituntia keikan jälkeenkin. (Ja ei, en muistanut taaskaan ottaa niitä korvatulppia mukaan.)

Kuvaajien joukossa heilui tuttu naama.

Viimeisenä biisinä kuultiin odotetusti Kuu Kaakon yllä, joka täydensi kyllä onnistuneen keikan erinomaisesti. Viikatteen poistuttua lavalta mekin siirryttiin ulkoilmaan haukkaamaan happea, oli meinaan aika hikinen tunnelma teltassa kun ulkonakin oli lämpöasteita lähempänä kolmekymmentä. Seuraava esiintyjä (Kari Tapio) ei meitä kiinnostanut, joten lähdettiin lampsimaan kaupungin kautta meille kun kello oli kuitenkin vasta kahdeksan.

Kotona keikka-asu vaihtui letkeämpiin vetimiin, sillä jalat huusivat hoosiannaa korkeissa kengissä plus olisin baarissa pelännyt valkoisen kravatin puolesta ihan liikaa. Ennen sitä otettiin muutama yhteiskuva Viikate-henkisistä asuista, kevään keikalta ostetut kravatit ensi kertaa kaulassa:

Jos mun asukokonaisuuden osaset kiinnostavat niin Flickristä löytyy, tottakai. Illalla hilpaistiin takaisin kaupunkiin ja pyörähdettiin vielä Fosters-teltalla kuuntelemassa muutaman biisin verran yhtyettä nimeltä Yö, tuota teiniaikojen suurta suosikkiani. Kummallista, miten sitä vieläkin muistaa Tia-Marian sanat melkein kokonaan?!

Jokirannasta suunnattiin Forteen tanssimaan, viimeksi kun siellä soi ihan mahtavia tanssibiisejä. Nyt ei musiikkitarjonta ollut yhtä hyvää, mutta jonkun verran jaksettiin kuitenkin tanssilattiaa kuluttaa. Koti ja uni kutsuivat joskus kahden maissa, Forte alkoikin jo olla aika täynnä hyvin humalaista populaa. Siihen päättyi ensimmäinen päivä laiturilla.

(Keikkakuvat © minä tai Feline, viimeinen kuva itselaukaisimella.)

Mokoma – Sydänjuuret [2010]