AvainsanaViikate

Pitkäperjantaina otimme siskon kanssa suunnaksi Klubin, jossa tuona pääsiäisen iltana musisoi pitkäaikainen suosikkimme Viikate. Kyseessä oli edellisenä iltana Tampereelta startanneen Unholan urut 10 v. -juhlakiertueen toinen keikka, jolla muisteltiin menneitä kymmenen vuoden takaa. Tämä on juhlavuosi myös meille siskon kanssa Viikatteen ystävinä, sillä elettiin juurikin vuotta 2005, kun sattumalta tutustuimme tähän kymenlaaksolaiseen orkesteriin. Eipä silloin osannut aavistaa millaiseksi suhteemme Viikatteeseen muodostuisi…

Ilta pyörähti käyntiin perinteiseen tapaan Haaskalinnut saalistaa -instrumentaalin tahdein. Illan soittolista tarjoili nimensä mukaisesti pääasiassa vanhoja ralleja; tuli Tie, tuli Pohjoista viljaa, nimikkoraita Unholan urut tietysti myös. Yhteislauluna Kuolleen miehen kupletti ja vähän jotain uudempaakin: Viina, terva & hauta, Sysiässä, Tervaskanto, Oi pimeys. Kun tuttu lopetusbiisi Kuu Kaakon yllä kajahti soimaan, ei voinut uskoa että puolitoista tuntia oli jo karvan vaille ohitse.

Lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten kuulin tuossa samaisessa salissa Viikatteen sointuja livenä ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen ei ole ollut yhtään vuotta, jolloin en olisi yhtyeen keikalla käynyt – useimmiten keikkoja on ehditty koluta useampikin vuodessa. Epäilemättä samaan malliin jatketaan niin kauan kun Kymenlaaksosta vain sointuja kajahtaa, toivottavasti ainakin toiset kymmenen vuotta. Kiitos Viikate, kiitos maailman paras V-keikkaseuralaiseni Marianna!

Viikko 14: Pitkäperjantai ja lempiartistin keikka Klubilla.

Taisi vierähtää jo parisen vuotta siitä kun viimeksi olimme siskon kanssa jokirannassa festaroimassa DBTL:n merkeissä, sen verran kirpakan hintaisia ovat liput olleet viime vuosina. Tänä vuonna kuitenkin bongasimme 2 lippua 1 hinnalla -tarjouksen, joten oli jälleen aika lähteä katsastamaan meno laiturilla. Päiväksi valitsimme luonnollisesti torstain, koska silloin lavalle nousi the one and only eli pojat Kymenlaaksosta.

Olimme ajoissa liikkeellä, sillä Viikatteen soittoaika oli jo klo 16. Väkeä paikalla ei ollut siinä kohtaa ihan älyttömästi, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Keikka oli tällä kertaa festarialueen toisessa reunassa olevalla lavalla, joka oli helteisellä kelillä mukavampi vaihtoehto kuin tunkkainen teltta. Viikate soitti noin tunnin setin, joka sisälsi paljon uudempaa materiaalia mutta myös vanhoja ralleja (mm. ikisuosikkini Tie). Loppukumarrusten jälkeen kävi mäihä: Kaarle vippasi plektransa meidän eteen ja kerrankin refleksini toimivat niin että sain napattua sen kätöseeni.

Viikatteen jälkeen päätimme jäädä odottamaan iltaa ja Matti Airaksisen ysärisettiä, kevyet viisi tuntia siinä sitten olikin kulutettavana. Tänä vuonna ei ollut käytössä rannekkeita eikä päivälipulla päässyt poistumaan alueelta, aika hanurista kun kyseessä kumminkin on kaupunkifestari. Muutenkin järjestelyt olivat lähellä surkeaa, mm. panttitölkeille ei ollut järjestetty mitään keräystä vaan ne päätyivät normiroskiksiin (surullista ja typerää!). Kun vielä hintataso oli sitä normaalia festaritasoa (= sikakallis), tuli vähän sellainen olo ettei kyllä tarvitse enää DBTL:ään vaivautua. On se vaan aina yhtä masentavaa huomata, että ainoastaan raha puhuu – muulla ei väliä.

Viimein kello tuli kymmenen ja Masa aloitti soiton, jammailimme siinä hetkisen kunnes lähdimme valumaan kotia kohti. Lämmin kesäilta oli houkutellut jokirantaan porukkaa kuin pipoa, joten oli kieltämättä kiva päästä humalaisen festarikansan joukosta omaan sänkyyn nukkumaan.

Huhtikuun viimeisenä perjantaina tiemme vei siskon kanssa Naantaliin meren rannalle. Lähdimme liikenteeseen sen verran ajoissa, jotta ehdimme ennen illan showtimea käydä etsiskelemässä paria kätköä. Pelkkiä sininaamoja tuli tällä kertaa, mutta kelpasi ihailla auringon viimeisiä säteitä meren yllä. Viluissamme siirryimme sitten Kaivohuoneelle, joka oli keikkapaikkana uusi tuttavuus. Aika kotoisaa oikeastaan, porukkaa oli ihan eri tavalla kuin esim. Klubilla yleensä. Viikate nousi lauteille täsmällisesti kaksi minuuttia ilmoitetun kellonlyömän jälkeen – selvinpäin olevat kuulijat kiittävät.

Pojat vetivät ihan kunnon setin, musisointi taisi kestää lähemmäs puolisentoista tuntia. Enimmäkseen soittivat uutta mm. viime syksyn Kymijoen lautturit -albumilta sekä maistiaisia tässä kuussa julkaistulta Panosvyö-kiekolta, joka koostuu Motörheadin klassikoista Viikate-versioina. Illan päätti tuttuun tapaan Kuu Kaakon yllä, joka kyllä toimii aina. Keikan jälkeen tuhlasin vielä roposeni harmaaseen Viikate-huppariin – edellinen on ollut niin käytetty ja laadultaan mainio, että päätös oli suurin piirtein sillä sinetöity. Kaivohuoneelle voisin lähteä keikan merkeissä uudestaankin, äänentoisto oli ihan ok ja tykkäsin kun mesta ei ollut ihan piukkaan ahdettu.

Viikate – Kymijoen lautturit [2013]

Kun sala-avioitumisen jälkeen aloimme miettiä myöhemmin järjestettäviä kekkereitä, ajattelimme lähinnä säästösyistä (pienellä budjetilla ei luonnollisesti voi satsata kaikkeen) hoitaa musiikkipuolen ilman livebändiä. Kiitos työkaverini K:n, asia menikin aivan toisin ja meillä oli bändi ennen kuin edes tarkkaa juhlapäivää oli päätetty. Kaikki lähti siitä, kun kerroin töissä häistämme tulevan vähän silleen vasemmalla kädellä järkätyt ja K totesi siihen, että sitten mulla saattais olla teille bändi. :D Ja niin Von Clausewitz tuli osaksi meidän hääjuhlaamme.

Bändi ei ollut aiemmin soittanut häissä, muissa juhlissa kylläkin. Ehtoja esiintymiselle oli kaksi: he eivät soita ns. hääbändinä taustamusiikkia ja humppaa ei tule. Kuulosti siis oikein mainiolta! Biisilista oli rock-painotteinen ja sisälsi kunnon kasan sekä kotimaisia että ulkomaisia biisejä. Laitoimme jonkunmoisen listan mieluisista kappaleista, joista pojat sitten kasasivat sopivan setin. Ainoa humppa oli häävalssi, jonka bändi lupasi meitä varten opetella – tosin Viikate sopi hyvin mukaan näin valssimuodossakin. Kumpikaan meistä ei ole mikään parkettien partaveitsi, mutta äijeli onneksi suostui toteuttamaan haaveeni Mintun ja Vernerin häävalssista. ♥

Köynnökset tulevat kaukaa
kruunuksi yllesi käy
Hiusmeresi upean, väriltään ruskean
laineilla muita ei näy

Silmies vihreä huokaus
kutsuivat seikkailuun
Valssi on ikuinen, elämän pituinen
korkealta soitettu

Ja päällä tähkäin ja päiden luo kuutamo tuo valoaan
se soittaa kannelta kauneimman ja pois katoaa
Niin päällä kristallijäiden me tanssimme, tanssimme vaan
ja tanssimme kunnes valo valkein
meidät erottaa

Viikate: Mintun ja Vernerin häävalssi

Koska humppaa ei ollut ensimmäistä kappaletta enempää, olimme sopineet että lähimmät ihmiset liittyvät seuraamme valssaamaan kertosäkeen jälkeen. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt sanoa muutamalle muullekin, olisihan tanssilattialla ollut tilaa ja kun toista valssia ei tosiaan tullut. Häätanssi ei mennyt meidän osalta ihan niin hyvin kuin harjoituskerta aiemmin päivällä, mutta fiilis oli kuitenkin katossa. Biisi kuulosti aivan mielettömältä bändin vetämänä!

Itseäni vähän jännitti miten vieraat innostuvat tanssimaan, mutta keikka oli loistava ja lavan edessä taisi olla porukkaa suunnilleen koko ajan. Salissa alkoi siinä vaiheessa olla sen verran kuuma, että välillä piti käydä pihalla viilentymässä ja ikkunakin oli pakko avata – hassua sinänsä, kun kuitenkin oli ollut niitä lämmitysongelmia aikaisemmin. Von Clausewitz taisi lopulta vetää noin puolentoista tunnin keikan, toki välissä oli pieni tauko. Setti sisälsi kaikenlaisia biisejä, joista epäilemättä jokainen löysi jonkun suosikin. Sulhanen, joka ei yleensä oikein keikoista perusta, hehkutti bändiä koko loppuillan ja kemujen jälkeenkin vielä. Eikä bändi kuulemma saanut mitään traumoja hääkeikasta, joten tämä vaikutti olleen kaikin puolin varsin onnistunut kohdalle osuminen. :)

Keikan jälkeen musiikki soitettiin tietokoneelta. Olimme (edellisenä iltana…) kotona koonneet Spotify-listan, mikä tosin osoittautui hieman flopiksi sillä en tiennyt, että Spotify etsii kappaleita myös paikalliselta koneelta ja siitä syystä soittolista oli jokseenkin puutteellinen. Mulla on vissiin jotenkin outo musiikkimaku, kun ei biisejä löydy Spotifysta – tai ehkä sittenkin vanhanaikainen, kun listalta löytyi ties mitä ysärihittejä. Musiikki kuitenkin soi loppuillastakin, joten se lienee pääasia!

(Kuvat: JS Disain)

Jenni Vartiainen – Terra [2013]