Down By The Laituri 2010; perjantai

DBTL-raportti jatkuu. Perjantain osalta taitaa tulla kaikista lyhyin postaus, sillä keikkoja oli vähemmän eikä kaikki The Alueen artistit kiinnostaneet ja aikaa vietettiin myös muualla kuin jokirannassa. Lisäksi juoksin koko perjantain sinne tänne, kun jotenkin oli osunut miljoona asiaa samalle päivälle. Mutta hengissä selvittiin!

Toinen laituripäiväni alkoi jo neljältä iltapäivällä, kun polkaisin jokirantaan – jonottamaan lippujen vaihtoa rannekkeisiin. Portit aukesivat kyllä klo 16, mutta jostain syystä rannekkeita alettiin vaihtaa jokirannan pisteellä vasta noin varttia yli – eli samaan aikaan kuin ensimmäisen keikan oli määrä alkaa. Alkuiltapäivästä oli tosin ukkostanut ja lavalla oli jotain probleemaa sähköjen kanssa, joten Antti Tuisku pääsi aloittamaan viitisen minuuttia myöhässä.

Tykkäsin Tuiskusta jo silloin Idolsin aikaan, mutta mua onkin aina ihastuttanut tummat hymyilevät pörröpäät. :) En kuitenkaan ollut vielä koskaan kuullut Anttia livenä, joten lähinnä sen takia olin perjantaina teinilauman ympäröimänä jokirannassa. Todella energinen keikka, Antti ei oikeastaan muuta tehnytkään kuin pomppinut ja loikkinut pitkin lavaa! Esityksestä kyllä huomasi, että se on suunnattu teinitytöille – vähän sellaista lässynlässynläätä erityisesti spiikkien osalta. Ja teinit kiljuivat hurmoksessa mitä tahansa Antti teki tai sanoi.

En jäänyt keikan loppuun asti, kun piti lähteä takaisin kotiin ja käydä heittämässä sisko kaverinsa kera lentokentälle. Sillä aikaa kaverini oli saapunut Turkuun, mun päästessä kaupunkiin treffattiin ja suunnattiin taas jokirantaan. Anna Puu oli ehtinyt aloittaa settinsä, mutta ei taidettu kovin montaa biisiä missata.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Energisesti veti Annakin keikkansa, jättimäisestä mahasta huolimatta. Ei nyt tietenkään samalla tavalla kuin Tuisku, mutta sen verran kuin vatsa-asukki antoi myöden. En ole uusinta levyä ehtinyt kuunnella kuin kerran pikaisesti läpi, joten uudemmat kappaleet olivat aika tuntemattomia, mutta onneksi tuli paljon ensimmäisen albumin tuotantoakin – sitä nimittäin on kuunneltu ja paljon. Yleisesti ottaen keikalla oli mukava kesäfiilis, kesäilta oli mukavan lämmin ja ihmiset nauttivat letkeästä musiikista.

Koska Stalingrad Cowgirls oli joutunut perumaan keikkansa, meillä oli muutama tunti aikaa ennen illan viimeistä esiintyjää. Tie vei mutkien kautta keskustaan ja Red Hot Chilisiin, jossa päätettiin herkutella kannullisella punaista sangriaa. Mulla oli pieni nälkä, joten tilasin lasten lehtipihvin. Ei sillä etteikö kaikki herkulliset aurajuustohampurilaiset ja caesarsalaatit olisi houkuttaneet, mutta tiesin lasten annoksen olevan juuri sopiva pieneen nälkään. Parempi niin kuin että olisi loppuillan ollut ihan ähky.

Myöhemmin kun paikalle ilmestyi vielä toinenkin meidän inttitytöistä miehekkeensä kanssa, otettiin vielä toinenkin kannu. Oli muuten perhanan hyvää, kannattaa käydä testaamassa mikäli kyseisessä ravintolassa vierailee. Ruuan ja juoman jälkeen astuttiin ulos hiljalleen viilenevään iltaan (mä tarvitsin jo neuletakkia!), seuralaisemme lähtivät kotiin ja me S:n kanssa hilpaistiin jälleen alueelle. Perjantaina viimeisenä oli vuorossa Olavi Uusivirta, joka sekin oli mulle uusi live-tuttavuus.

Aika paljon tuli kappaleita uusimmalta levyltä, jota en (sitäkään) ollut ehtinyt kuunnella muuta kuin parin raidan verran. Olavi oli hyvin erilainen verrattuna aiemmin nähtyihin Anttiin ja Annaan, mutta kuten S sanoi: “Olavi onkin enemmän taiteilija.” Välillä oli aika sekopäistäkin menoa, mutta mikäpä siinä – kukin taaplaa tyylillään.

Keikan jälkeen pohdiskeltiin hetki mitä seuraavaksi, ja mentiin sitten jokilaivalle istumaan. Tässä vaiheessa seuraan oli liittynyt jälleen yksi inttikaveri. Ulkosalla istuskellessa alkoi hiljalleen tulla vähän vilpoinen, joten lähdettiin kohti Edisonia. Jonkun aikaa jaksoin vielä kukkua mukana, mutta kahden paikkeilla väsytti niin että muiden jatkaessa baariin mä lähdin tallustelemaan kotiin.

Something Corporate – Ready… Break [2000]