Lukaisin muutama päivä sitten loppuun Ron McLartyn teoksen Polkupyörällä ajamisen taito, jonka satuin löytämään joulun alla kotipaikkakuntani kirjastosta. Kyseinen kirja on tullut vastaan muuallakin kuin tuossa linkkaamassani blogikirjoituksessa, joten siitäkin syystä oli mielenkiintoista saada opus luettavaksi. Ja olipa kansikuvakin jopa silmääni miellyttävä.

Alku oli ehkä hieman tahmeaa, mutta sitten kun tarinaan pääsi sisään ei lukemista olisi malttanut lopettaa lainkaan. Oli muuten mulla nyt jo toinen kirja putkeen, jossa hypitään hyvin selkeästi nykyhetken ja menneisyyden välillä. Alkuun olin jotenkin ihan ulalla henkilöistä ja tapahtumista, mutta kirjan edetessä mielessä pyörineet kysymykset onneksi alkoivat saada vastauksia.

Päähenkilö Smithy oli toisaalta sympaattinen kaveri, mutta toisaalta ärsyttävän aikaansaamaton alistuja – tai siis oli ainakin ennen ollut. Sellainen syrjäänvetäytyvä nahjus, joka kohauttelee kaikelle välinpitämättömästi olkiaan eikä tee vapaa-ajallaan muuta kuin löhöä, kännää ja mässytä. Vaikka siitähän tarina juuri kertoi, miten Smithyn elämä sai yhtäkkiä täysin uuden käänteen – ja hyvä niin. Se on itsestä kiinni onko kerran nahjus aina nahjus.

Se on kyllä pakko myöntää, että kirjan luettuani aloin haaveilla keväästä ja polkupyöräilystä… Sain viime syksynä uuden (= tädin vanhan) fillarin niin myöhään, etten ehtinyt kovin montaa lenkkiä tehdä ja nyt talvella en ilman nastarenkaita viitsi edes kokeilla. Sitä odotellessa.

* * * * * * * * *

Edelliset kirjat on jo palautettu kirjastoon ja uusia lainattu tilalle, seuraavaksi menenkin valitsemaan yhden niistä ja pakkaan sen mukaan viikonlopun pikavisiitille länsinaapuriin. Huomenna lähdetään K-serkun kanssa alkuillasta seilaamaan, lauantaipäivä vietetään Tukholman aletarjontaa tutkaillen ja sunnuntaina tullaan takaisin. Eipä siis muuta kuin viikonloppuja & adjö!

Kat DeLuna – 9 Lives [2007]