Tämä viikko on hujahtanut vauhdilla ohi enkä ole oikein ehtinyt blogia edes ajatella. Ei mulla mitään kummempaa suunnitelmaa tunnu päiville olevan, töiden lisäksi siis, mutta kummasti vaan on koko ajan ilta ja aika mennä nukkumaan. No, ensi kesänä sitten olisi ehkä sitä paljon puhuttua lomaakin vähän enemmän. Kuolema kuittaa univelat, eikös?

Perhoskuohuvaa

Koska bloggaaminen on ollut laiskanlaista, en ole vielä ehtinyt kirjoittaa edes viime viikonlopun piknikistä. Lauantai-illalla pakkasimme siis viltin ja eväät ja juomat mukaan Felinen & Sintsun kanssa ja suuntasimme Kupittaanpuistoon istuskelemaan. Kyseessähän oli juurikin tuo pahamainen Botellón-päivä, vaikka toki piknikille nyt voisi mennä mikä tahansa kesälauantai.

Mmmmmakupalaa!

Meidän osaltamme ilta sujui leppoisissa tunnelmissa, kesän vakiokuoharista huolimatta emme kokeneet tarvetta rähistä, esitellä kriittisiä paikkojamme tai virtsata koko puistokansan nähden penkiltä alas. Kaikki nuo asiat tosin jouduttiin näkemään ja voi että kyllä ainakin niiden tyttöjen puolesta oikeasti hävetti. Mielenkiintoista kyllä, kommentoin aihetta tuohon linkkaamani Turun Sanomien juttuun mutta kommenttiani ei koskaan julkaistu – enkä todellakaan ollut kirjoittanut mitenkään epäsiistiä tai -asiallista kieltä. Olenkohan mä vaan kukkahattutäti jo nuorella iällä?

Pappahattu ja kolitsi
Tummat pilvet

Vaikka aurinko enimmäkseen paistoi, ei mun mielestä kovin lämmin ollut. Vettä ei kuitenkaan tullut taivaalta alas muutamaa pisaraa enempää, tummasta pilvimassasta huolimatta. Onneksi mukana oli uusi lempparipitkähihainen, harmaa miesten collegepaita (vai kuuluuko se kirjoittaa kolitsi?!) neljällä ja puolella eurolla keskustan JC:n loppuunmyynnistä. Taidan jatkossa shoppailla pelkästään miesten osastoilla, kun niistä löytyy aina paljon toimivampia perusvaatteita kuin naisten valikoimasta.

Bongaa kuvaaja
Bongaatko kuvasta kuvaajan?

Hiano kassi
Kahvipakettikassit on jo vanha juttu, Ritter Sport -kassi sen olla pitää!

Mä liukenin paikalta joskus vähän ennen yhdeksää, tytöt jatkoivat Kupittaalta vielä baariin tanssimaan mun painuessa onnellisena kotiin nukkumaan. Jaa mitkä univelat, missä? Samoissa merkeissä tämä viikonloppu muuten on mennyt, kumpanakin aamuna on unta riittänyt pitkälle aamupäivään. Sinänsä tietysti ärsyttävää, kun sitten tuntuu ettei ehdi tehdä oikein mitään koko päivänä, mutta pakko se kai on joskus nukkua. Voi kunpa ihminen pärjäisi aina vaikka neljän tunnin yöunilla! Vaan kohta se on jälleen hypättävä nukkumatin matkaan…

(Kolmas kuva ylhäältä, kuvaajana Feline; muut minä itse.)