Tein tämän luonnoksen viime torstaina, kun muutama asia otti päähän. Joskus on pakko avautua.
1) En ehdi öisin nukkua tarpeeksi; vuorokaudessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tunteja! Olen kotona noin puoli viideltä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen, pari tuntia olen aivan naatti ja kun vihdoin saan draivin päälle niin kohta pitääkin jo mennä nukkumaan. Treenipäivisin (2-3 krt/vko) ei ehdi sitäkään vähää, Elixia-reissussa kun menee helposti parikin tuntia.
2) Alkukesästä kadotetut pari kiloa ovat tulleet takaisin. Syön taas aivan liikaa karkkia, vaikka ne nykyään maistuvat ihan puulta. Logiikka? Ei ole. o_O
3) Miksi niin monet neuleet ovat 100% akryylia?! H&M esimerkiksi tarjoaa syysneuleissaan ihania malleja ja herkullisia värejä, mutta materiaalin takia on sanottava ei kiitos. Halvalla ei saa hyvää, tiedän, mutta ketjuliikkeiden tarjontaa voisi laajentaa hieman paremmilla materiaaleilla ja vähän suuremmalla hintalapulla – akryyliversiot kun maksavat parikymppiä eikä se ole iso hinta neuleesta. Kalliimpien merkkien neuleet saattaisivat toki olla laadukkaampia, mutta en ole vielä täysin vakuuttunut että ne 150e tuotteet olisivat täysin hintansa väärtejä.
4) Pukeutumisahdistus. Vaatekaapin hyllyillä on kyllä yhtä jos toista kivaa vaatetta, mutta yhdistelyssä on viime aikoina ollut vaikeuksia. Ja se hyvien neuleiden puute on ongelma näin helteilläkin, vilukissan kun on pakko pitää hyvin ilmastoidussa toimistossa neuletakkia ellei tahdo palella. Kaapistani puuttuu niitä paljon puhuttuja perusvaatteita vielä monta – mustan, valkoisen ja harmaan t-paidan sentään jo olen hankkinut.
5) Koska tänä kesänä vapaapäivät ovat olleet kortilla, päätin etten enää loppukesästä suunnittele viikonlopuiksi mitään ohjelmaa. Täksi viikonlopuksi oli vähän jotain suunnitelmaa ja elokuussa mennään perinteiselle Särkänniemi-reissulle, mutta muuten olen täysin vapaa. Harmi vaan, että kaikilla kavereilla on suunnilleen jokainen viikonloppu täyteen buukattu – vaan ei mun kanssa. Höh.
Onneksi torstaina oli mun nimipäivä ja porukat päättivät illalla pistäytyä Turussa. Äiti toi nimpparilahjaksi turkoosin urheilutopin, jonka nyt on jo ehditty testata toimivaksi. Mieltä kohotti myös uusi ihana kynsilakka (Mavala 171 Blue Curaçao) ja viikonloppuna JC:stä parilla eurolla ostettu seeprasormus Karjaan sormuksen kaverina. Vallitseva säätila oli helteinen, illemmalla raitajakku oli juuri sopiva lisä.
Kävin Äxässä hakemassa erään levytilauksen ja siinä lähistöllä olevassa kuppilassa oli oivallinen kyltti. Kulttuuria se on juomakulttuurikin.
En malta odottaa syksyä ja Turun seudun kolmannen Elixian avautumista! Vaikka Länkkäri pysyy todennäköisesti meidän vakitreenipaikkana jatkossakin, on silti mielenkiintoista nähdä minkälainen muistaakseni syyskuussa avautuva Centrum on. Muutenkin odotan syksyä siinä mielessä, että uusien aikataulujen mukaan luvassa on paljon mielenkiintoisia tunteja ja treenejä. (Kyllä, tykkään kesästä, mutta joskus sen on myös aika päättyä ja vaihtua syksyyn. Ei kuitenkaan ihan vielä, onneksi.)
Päädyttiin myöhäiselle lounaalle Ricoon, porukat kun tykkäävät suosia noita TOKin paikkoja. En ollut aiemmin käynyt kyseisessä ravintolassa, ruokalista vaikutti kuitenkin ihan kiinnostavalta. Broilerin filee serranokinkulla, aurajuustokastikkeella ja mustaherukkahyytelöllä oli maukas, joskaan ei mielestäni aivan listahinnan arvoinen (meillä oli joku alekuponki).
Annos oli kooltaan passeli, mun ruokahalulla tosin viimeiset suupalat otin jo ähkyn partaalla. Rapsakoiden ranskisten ystävänä perunat tuntuivat vähän kypsymättömiltä, mutta eivät niin paljoa että olisi tarvinnut asiasta valittaa. Ruokailun jälkeen maha oli kyllä täynnä, mutta olo muuten jotenkin tyhjä. Seuraavalla kerralla joku toinen ruokapaikka, uskoisin. Ja pitäisi ehdottomasti kokeilla useammin myös ketjuravintoloihin kuulumattomia paikkoja, vaan kun ei tiedä hinta-laatu-suhteeltaan hyviä ravintoloita Turussa. Vielä.
6 kommenttia kirjoitukseen Johannan päivä
25.7.2011 14:59
Suloinen pehmeys antaa joskus anteeksi tekokui…tuisuuden(?), mutta itsellä kasvaa meisseli otsaan siinä vaiheessa kun tulee talvi ja hiukset leijailee sähköisenä jossain puoli metriä pään yläpuolella :P
Ja kuolasin ehkä vähän näppikselle tosta kana-serranokinkku-aurajuustoannoksesta!
25.7.2011 17:19
Muista että se “suloinen pehmeys” pysyy tasan siihen asti ku peset neuleen ekan kerran. Sen jälkeen ko. vaatekappaletta voi kuvailla paidan muotoiseksi kasaksi nyppyjä ja nukkaa. :/
25.7.2011 19:24
Kattelin H&M:n tarjontaa ja huomasin saman, tekokuitua siellä ja täällä. Ennen ei niinkään haitannut, nykyään haluais sijoittaa rahansa kestävään ja laadukkaaseen vaatteeseen. Mutta en silti mitä tahansa laadustakaan maksaisi.
Toisaalta joskus on ihan mukavakin olla omassa rauhassa, lukea tai käydä kävelyllä. Toivottavasti jotain mukavaa tekemistä tulee vastaan :)
26.7.2011 23:34
Näin juurikin. Olen tosin kuullut, että miehille on usein tarjolla parempia materiaaleja ja parempia leikkauksia – ajattelin siis syksyn koittaessa suunnata askeleeni miesten osastolle. Nähtäväksiä jää pitääkö vihje paikkansa.
Ihan tarkoituksella olen koittanut olla suunnittelematta mitään, jos ei muuta tule vastaan niin voi hyvällä mielellä lojua kotona ja datailla/lukea. :) Vaikka oishan niitä kavereitakin kiva joskus nähdä ja käydä vaikka jokirannassa kävelemässä…
4.8.2011 09:03
Neuleista ei ole kommenttia, mutta ravintoloista sitäkin enemmän :)
– Blanko, Aurakatu 1, todella hyvää ruokaa! Lammaspasta ja lammas-caesar ihan ykkösiä. Ainoastaan Aasialaiset(sapuskat) ei miellytä kyseisessä paikassa.
– Pikku Torre, Yliopistonkatu 30, jos tekee mieli burgeria, ihan jätti annokset.
– Panini,Linnankatu 3, ihanat salaatit
– Ja jos ehtii arkilounaalle, niin Hus Lindman,Piispankatu 15, ei halvin mutta tositosi hyva ja ihana vanha rakennus.
Pinellasta puuttuu vielä oma kokemus, mutta on kuulemma hyvä.
6.8.2011 22:45
Ou jes, kiitos näistä Mirka! Blankon ruokapuolesta oon kuullutkin hyvää, Pikku Torren burgerit täytyy ehdottomasti käydä joku kerta testaamassa eikä Paninin salaatitkaan kuulosta hullummalta. :)
Ja joskus tarttis kyl sunnuntaina mennä brunssille johonkin. Blankossa ilmeisesti ainakin on tosi hyvä, Bossaliinan brunssi kiinnostais myös. Kun vaan saisi aikaiseksi…