Viime viikolla oli juttua parista onnistuneesta alelöydöstä, jotka lähtivät matkaani mukaan Studiosta. Tämän viikon iltavuoroleskeydestä huolimatta sain napsittua (lue: jaksoin väkertää kaukolaukaisimen kanssa) parit kuvat blogia varten, joten tässäpä tulee Ruotsin tiikerit!
Iskin silmäni raitapaitaan about ensimmäisen alerekin kohdalla ja olin onnessani kun kokolapuissa luki muutakin kuin L, jota aleissa eniten tulee vastaan. Pikainen sovitus hellemekon päälle vahvisti mielikuvani ohuen neulepaidan rennoudesta – täydellinen sitten joskus koittavaa kesän vaihtumista syksyyn -aikaa ajatellen. Materiaali on puuvillaa, neulos kevyttä ja vajaamittaiset hihat viimeistelevät ei-talvisen fiiliksen.
Sisäinen farkkufanityttöni houkutteli nappaamaan mukaan myös nämä järjettömällä 100e (!!) alemerkinnällä varustetut (kesä)farkut, sillä kaapistani ei aiemmin löytynyt a) vaaleita eikä b) sopivasti repaleisia farkkuja. Vähän 90-lukua, vähän tätä päivää, hyvin toimii joka tapauksessa – myös lahkeet kesäisesti kääräistynä.
* * * * * * * * * *
Kummatkin nämä Tiger of Swedenin vaatekappaleet on jo testattu vallitsevissa olosuhteissa (tänään ainakin oli melkeinpä kylmä!) ja todettu toimiviksi. Raitaneuleelle hintaa jäi alennuksen jälkeen n. 35e ja farkut maksoivat 39e, ostopaikkana siis Studio25 Hansan kakkoskerroksessa.
Poisonblack – Of Rust And Bones [2010]
0 kommenttia kirjoitukseen Ruotsin tiikeriä alesta