Sarjassamme rästiin jääneet postaukset, osa 1836.

Kolmikko

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin Suomen ensimmäiset SlutWalkit useammassa kaupungissa. Feline ja kumppanit olivat marssimassa joukon mukana Turussa, mä heiluin paikalla kameran kanssa – ja mukaan pienelle iltakävelylle houkuteltu kanssa-asuja söi vieressäni jäätelöä. Kyllä me sitten liityttiin letkaan kaikkien mentyä ohi, sattuipa kävelykadulla Turun Sanomien kuvaajakin ikuistamaan Felinen, miehen ja mut viikkoliite Extraan.

Underground, not whore

Tyttöjen teemana oli underground ja miten sen tyylisuunnan pukeutuminen ei tarkoita samaa kuin maksullinen nainen. Tai edes ilmainen. Itsekin heitin päälleni vähän jotain illan aiheeseen sopivaa, ajatuksena koulutyttöhenkinen asu. Jostain kumman syystä niinkin ihmeellinen asia kuin polvisukat aiheuttavat lähestulkoon aina vislaamista tai huutelua ohi ajavasta autosta.

Lähtö
Teatterisillalla
No means no

Marssille lähdettiin Kauppatorilta, josta suunta oli Aurakatua pitkin joen toiselle puolen ja sieltä sitten Teatterisiltaa takaisin. Päätöspiste oli Puolalanpuisto, jossa marssin jälkeen oli vähän jotain häppeningiä vielä palan painikkeeksi. Porukkaa marssimassa oli noin 1500 henkeä, loistavia iskulauseita ja erilaisia asuja laidasta laitaan. Hyvä Turku!

Olisiko minulla parempaakin tekemistä
Tarvitaanko minua täällä
I choose when these clothes come off

Tytöt jäivät puistoon istuskelemaan ja jatkoivat sitten illalla jonnekin hummailemaan, me äijelin kanssa suunnattiin askeleemme kotia kohti. Matkalla ihailtiin Puolalanpuiston takana olevia taloja ja haaveiltiin omasta kodista. Jonain päivänä vielä mekin löydetään just se oikea.

Envia Feline
Kahdesti peräkkäin sama kuvakulma – vahingossa! Kauniit neidit Envia & Feline. ♥

PS. Kaikki lutkamarssilla ottamani kuvat on nähtävillä Flickrissä!
PPS. Tsek myös Felinen postaus aiheesta.