Extrapäivä tuli ja meni. Heitin myös talvelle hyvästit, sillä miellän kevään alkaneeksi aina ensimmäinen maaliskuuta. Joo hanget korkeat nietokset näkyy maisemassa edelleen, mutta hitaasti ja erittäin varmasti paljas maa puskee esiin. Jalkakäytävilläkin näkee jo asfaltin! Aamuisin bussipysäkillä päivä alkaa jo sarastaa, linnut laulavat, räystäistä tippuu lumi vedeksi muuttuneena. Töistä lähtiessä on kirkasta, aurinkokin paistaa yhä useammin.
Ai ettei muka ole kevät?!
En kosinut eilen, vaikka jossain vaiheessa niin uhkailin. Tapahtuu sitten kun tapahtuu, kosinta siis. Tärkeintä on se, että tiedetään kumpikin missä mennään. ♥
Huomenna kutsuu Helsinki ja K-serkun residenssi, jossa punkkaan tulevan viikonlopun. Lauantai-illalla meillä on treffit The Soundsin kanssa Kaapelitehtaalla – keikka, jota olen joulukuusta asti odottanut kuin kuuta nousevaa. Taidan pakata mukaan shortsit Maja-tyyliin, korkeisiin kenkiin en taida sentään ryhtyä. Apua, enää kaksi vuorokautta ja sitten..!
The Sounds – Living In America [2002]
5 kommenttia kirjoitukseen Karkauspäivä
1.3.2012 22:36
Jyväskylässäkin tänään melkein +5 astetta lämmintä. Olin vielä tyrkännyt auton lämpötolppaan kiinni kun lupailivat iltapäiväksi paria lämpöastetta ja vesisadetta, niin kaikkea muuta. Kunnon kevätkeli! :) Tajusin muuten tänään että eihän tää talvi ole kestänyt kuin 2 kk, kun lumi tuli vasta joulun jälkeen.
2.3.2012 15:31
Sulla muuten ois kans aika paljon tota hyvää matskua tonne Bongaa Turkua -ryhmään.. ;-) ja kyllä kevät tosiaan melko selkeesti on jo alkanut!
2.3.2012 20:03
Hassua, vastahan sitä odotteli lunta ja pakkasta ja nyt on jo kevät :) Oon jo vähän mietiskelly mitä herkkuja laittaisin kasvaan ikkunalle ja sen Herb:ie 23:n (sisäpuutarha) ostamista.
Kosimatta jäi täälläkin, vaikka mietin, että pitäiskö ihan piruuttaan kosia, jos sais vaikka jonkun kivan hamekankaan.
Hyvää keikkaa!
5.3.2012 09:19
Tänään näytti jo uskomattoman keväiseltä. Eiköhän se sieltä hiiviskele. :)
Sinulle on haaste blogissani!
5.3.2012 12:09
Jenni, totta! Joulukuukin oli tavallaan vielä niin syksyä, kun lunta ei näkynyt eikä pahemmin pakkasiakaan. Helmikuu taas oli normaalia kylmempi, tai niin ainakin radiouutisissa väittivät. Turussa oltiin tänään aamulla pakkasen puolella seitsemän astetta, hrrr! Vaan eiköhän aurinko lämmitä pakkasen pois. :)
Desthea, vähän pohdiskelinkin josko laittaisin jotain kuvia sinne. Vielä on suunnittelun asteella, kun on niin kiire koko ajan…
LauraL, aaaah mäkin haluisin Herbien tai vastaavan! Ois ihana napsia siitä aina hyvin kasvanutta basilikaa sun muuta. :D
Furi, no todellakin – kuukauden päästä on todennäköisesti viimeisetkin lumet kadonneet ainakin täällä etelässä. ;) Kiitos haasteesta, käynpä tsekkaamassa heti kun kerkeän.