Olen aivan täysin unohtanut kirjoittaa yhdestä mahtavasta jutusta, jota pääsin töiden kautta kokeilemaan! Korjataan siis unohdus. Meillä oli helatorstain jälkeisenä perjantaina työporukan virkistyspäivä, jonka ohjelmassa oli seikkailua Flowparkin puissa.

Flowpark

Kyseessä on siis Skanssin “takana” oleva seikkailuhuvipuisto, jossa on eri tasoisia ratoja ylhäällä puissa 3-14 metrin korkeudessa. Radoilla liikkumista varten heitetään päälle asianmukaiset varusteet: kypärä, valjaat ja hanskat. Ennen radoille menoa käydään läpi varusteiden toiminta ja yleiset säännöt, mitään sen kummempaa ennakko-osaamista ei tarvita. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kiipeily on varmasti parhaimmillaan, meille sattui harmiksi tosi viileä keli ja jossain vaiheessa vähän sataa tihuuttikin.

Lukko
Tynnyrikävely

Ylhäällä puissa tasanteelta toiselle liikutaan erilaisia tehtäviä suorittaen joko “esteitä” (heiluvia polkuja, verkkoja, keinuja, liaaneja jne.) ylittäen tai vaijeriliukuen. Pääasia on, että jokin turvavaijereista on aina kiinni ettei vaan pääse vahingossakaan putoamaan maahan. Ratoja on eri tasoisia ja jokaisella on oma värikoodinsa, vihreä on helpoin ja musta haastavin. Itse esimerkiksi menin lähinnä kahden helpoimman tason ratoja, mutta seuraavalla kerralla voisin hyvin kokeilla vaikeampiakin.

Apina puussa

Paras radoista oli ehdottomasti Flying fox, joka sisälsi useamman pitkän vaijeriliu’un. Rata on hieman erillään muista ja tasanteet aika korkealla maasta, joten fiilis oli kieltämättä aika huikea! Tasanteella ollessa tunsi miten tuuli heilutti puuta, vaikkei silloin mitenkään erityisen kovaa tuullut. Ennen viimeistä liukua kiivetään vieläkin korkeammalle (kuva alla), siinä alkaa männyn latva olla jo lähellä.

Viimeinen pätkä

Suosittelen: menkää ja ihastukaa! Meillä monet menivät vihreitä ratoja jalat täristen – ja riemuitsivat lopussa miten olivat ylittäneet itsensä. Se vaatii uskallusta alkuun, mutta kun hommaan pääsee sisään niin se on ihan älyttömän kivaa. Yllätin itseni selvittämällä ratoja paljon sutjakkaammin kuin olisin kuvitellut enkä missään vaiheessa edes huomannut jännittää. Tyylini oli ehkä enemmänkin ongelmanratkaisua yksi este kerrallaan, mutta muistin onneksi välillä nautiskellakin yläilmoissa kiikkumisesta.

Pakko päästä kesällä vielä uudestaankin!

(Kuvaparien kuvat nappasi kamerallani JH, muut otin itse.)