Käväistiin Mian kanssa pitkästä aikaa Ruissalossa kuvailemassa, tällä kertaa vähän eri maisemissa kuin keväällä. Kävellessämme metsän halki kohti Kuuvannokan rantaviivaa oli sää ihan miellyttävä, mutta voi hurja miten kovaa tuuli iski vasten kasvoja kun pääsimme perille! Olisi saanut olla enemmänkin vaatetta päällä ja vaikka pipo sekä hanskat siihen vielä lisäksi. Hrrrr.
Matkaan lähdin setillä Nikon D7000 ja AF-S DX NIKKOR 35 mm f/1.8, reppuun heitin lisäksi 70-300 mm f/4-5.6D ED zoomin jolla viimeksi Ruissalossa räpsin menemään. Kävi kuitenkin niin ettei zoomi päässyt edes laukusta ulos, koska 35-millinen tuntui toimivan siinä hetkessä niin hyvin. Jälkikäsittelyn näiden kuvien osalta hoiti CameraBag 2, joskin hääkuviin verrattuna säätelin nappuloita vähän enemmän. Aika erilainen fiilis!
2 kommenttia kirjoitukseen Ruissalon syksy
11.9.2012 18:05
Ihanan syksyisen karuja kuvia. Silmää miellyttää erityisesti toi missä on noita ketunleipiä (?!) ja sitten toi missä on puunrunko ja onhan toi pärskekin aikas hieno.
11.9.2012 19:47
Enpäs muuten aatellutkaan noita kikkaillessani, että tosiaan karu on aikamoisen kuvaava sana. Se on jännä miten erilaisella käsittelyllä kuviin saa aivan eri fiiliksen. :)