Pyhäinpäivästä on vierähtänyt jo tovi, mutta näytän nyt kuitenkin kuvasatsin Halloween-kemuista, jotka työpaikallani järjestettiin lokakuun viimeisenä päivänä. Rakastan juhlia noin yleisesti ja tällä kertaa päädyin mukaan koristelutiimiin jeesaamaan toimiston juhla-asuun saattamisessa. Koristeita meillä oli käytössä hurja kasa, joten laitoimme vähän kaikkea sinne sun tänne ja onnistuimmekin erinomaisesti, mikäli vieraiden kehuja on uskominen. Juhla oli suunnattu lähinnä perheille ja oli hassua, kun yhtäkkiä toimistolla kirmasikin paljon lapsia. Suurin piirtein kaikki olivat pukeutuneet teeman mukaisiin asuihin, mikä sai hymyilyttämään vielä enemmän.
Tarjolla oli suolaista piirakkaa eri täytteillä, teemaan sopivaa hämähäkkikakkua, karkkeja ja sipsejä. Paikalle oli myös tuotu hattarakone, vähänkö huippua! Siitä vierustoverini K vanhana namutätinä sitten pyöräytti hattaran jos toisenkin. Jonkun suusta kuului kommentti, että “Teillä on ihan paras työpaikka, kun täällä hattara ei maksa mitään!” – ei huono. :) Herkuttelun lisäksi kemujen ohjelmassa oli kasvomaalausta, ongintaa sekä kauhujen huone.
Kauhujen huone oli yhteen neukkariin väsätty luola luurankoineen, kurpitsoineen, seitteineen, hämähäkkeineen ja muine örkkeineen. Tuossa yhdessä kuvassa näkyy koristeluja valoisassa, juhlissa huone oli luonnollisesti pimeänä. Keskellä huonetta oli pöydistä ja tuoleista kasattu pelottava herra, jonka edessä olevaan korin sisältöä sai kokeilla kädellä – jos uskalsi. Pohjalla oli punaista sellaista ihmeen limalölleröä, jossa lillui silmämunia, sormia, korvia ym. kivoja tahmeita juttuja. Lapset tuntuivat olevan innoissaan, joskin vähän vanhempien lapsosten mielestä siellä ei ollut tarpeeksi pelottavaa.
Se oli hauska työpäivä se!
Backyard Babies – Stockholm Syndrome [2003]
6 kommenttia kirjoitukseen Kauhua toimistolla
19.11.2013 08:51
Kauhujen huone = Muuten tyhjässä huoneessa yks tietokone ja vieressä ohjeet “Tässä ois yks verkkokauppa koodattavaks…”
Mut hauska et työpaikat panostaa (: Aloin myös hihitellä ajatukselle et meijän työautot olis täynnä halloweenroipetta ja pojilla draculahampaat…. :’D
21.11.2013 19:20
Tollanen huone ois juu se todellinen kauhujen huone! :P
19.11.2013 20:23
Musta tuntuu että jos oisin töissä sonnustautunu tekovereen ja näin niin kukaan ei ois ees kulmiaan kohauttanu. Laimee työpaikka tommosia ajatellen :D
PEEÄS, en oo unohtanu niitä kuvia vaanku ei vaan yksinkertasesti löyvy aikaa! :DD
21.11.2013 19:22
Eikö ees vampyyrihampaat toimis? Tosiaan joku tekoveri tai haava tai vastaava tuskin herättäis huomiota. :)
19.11.2013 23:07
mahtavaa että jossain järjestetään tollasta! ja hattarakone! vau! :) :)
21.11.2013 19:23
Oli kyl aika yllätys, et juhlat oli näin komeet! Hattarakone tarvis saada johonki omiin kekkereihinki joskus…