Maalta tervehdys! Aattoiltaan on kuulunut mm. saunomista ja uudessa paljussa lillumista sekä tietysti ruokaa. 75 päivän karkkilakko takana, tässä kohtaa näyttää jopa hieman siltä ettei karkki maistu enää samaan malliin. Aiempien vuosien konvehtihirmu on kadonnut johonkin ja sen sijaan tykästyin yllättäen tummasuklaisiin versioihin – joita ei tietystikään pysty samaa tahtia tunkemaan suuhun kuin maitosuklaisia serkkujaan. Ihan hyvä sinänsä, ei ole ainakaan vielä tullut vedettyä övereitä (vaikka onhan tässä toki vielä aikaa). Seuraavaksi vuorossa kahvipöydän antimia sekä juustoja, tänä jouluna ostin testiksi punaviinicheddaria. Eipä siis muuta kuin:
2 kommenttia kirjoitukseen Joulua
25.12.2013 14:51
Leppoisaa joulun jatkoa! Jouluna on ihan hyvä antaa itselleen luvan herkutella, varsinkin kun sen suklaan lisäks voi syödä just juustoja ja hedelmiä. Ja kyllähän se ihan oikee (joulu)ruokakin maistuu hyvälle. Sitten lisäks vähän glögiä…
Onneks tänä jouluna tuli yllättävänkin vähän suklaata lahjaks. Eikä niitä perinteisiä konvehtejakaan kuin pari rasiaa. Itekin ostin lahjoiksi pikkusen erikoisempia ja samalla pienempiä suklaita (käsintehtyjä ja raakasuklaata).
Pitäis kyllä itekin kokeilla karkkilakkoo, jotenkin alkanu karkit ällöttään, jotenkin sitä vaan ajattelee kuinka paljon niissä on kaikkia lisäiaineita yms. Mutta intiaanilaku ja -salmiakki on hyviä.
25.12.2013 22:39
Kiitos LauraL, toivottavasti sielläkin on ollut leppoisa joulu! *<:o) Mulla sattuu jo maha vaikka sokeriöverit luulis olevan vielä kaukana jos viime vuosien suklaamääriin vertaa, mutta eipähän enää tee yhtään mieli mussuttaa mitään makeaa. Glögikin alkaa olla siinä ja siinä... Voi kunpa oisinkin vihdoin päässyt irti loputtomasta karkinhimostani! Eihän ne tosiaan oikeen muuta oo ku sokeria ja lisäaineita. Intiaanilakua tai -salmiakkia en muista maistaneeni, täytyykin joskus testata.