Viime elokuussahan meistä tuli kissatalous, kun hassu ryijyturkkinen Barbi asettautui taloksi. Kissarouva tarvitsi ensisijaisesti väliaikaisen majapaikan kasvattajan uusien pentueiden tieltä, mutta optiona oli ettei Barbin tarvitsisi enää muuttaa pois. Tämä siksi, ettei etukäteen voinut tietää miten a) kissoille normaalisti yliherkkä puolisko reagoisi ja b) 7-vuotias lapsiin tottumaton kissa suhtautuisi tulevaan perheenlisäykseen.
Miehellä ei edelleenkään ole ilmaantunut minkään sortin allergisia oireita, ilmeisesti devonien karva ja/tai hilse on jotenkin erilaista ja vähemmän allergisoivaa. Näin kissaihmisenä huokaisin helpotuksesta, sillä nyt tiedän ettei meidän (ainakaan toistaiseksi) tarvitse olla ja elää ilman karvatassua kotona. Barbi on tosiaan aika herkkä persoona ja lokakuussa se oli hetken selvästi stressaantunut, kun samaan syssyyn osui mun babyshowereiden hälinä sekä keittiöremontin aloitus. Onneksi sain vinkin Feliway-feromonituotteista ja pistorasiaan hankittu haihdutin auttoi nopeasti, Barbi rauhottui silminnähden eikä saanut mitään kummempia sätkyjä edes remontoinnista lähtevistä äänistä.
Loppuraskaudesta Barbi nukkui suunnilleen kaikki yöt mun kyljessä kiinni, sänky tuntui välillä varsin ahtaalta kun en yöllisen vessareissun jälkeen raaskinut siirtää uinuvaa kissaa vaan koitin jotenkin pujotella itseni sinne miehen ja kissan väliin. Ei niin helppoa loppuraskauden valasta muistuttavan olemuksen kanssa… Viimeisenä yönä ennen synnytyksen käynnistystä Barbi ei enää tullut viereen ja sairaalasta vauvan kanssa kotiuduttuani sitä ei ole öisin makuuhuoneessa näkynyt. Vauva on siis saanut nukkua rauhassa eikä meidän ole tarvinnut pelätä, ettäkö kissa tunkisi vauvan viereen nukkumaan tai mitään sellaista.
Vauvaa kohtaan kissa ei näytä tuntevan sen enempää kiinnostusta, toki välillä käy nuuhkimassa mutta siirtyy äkkiä kauemmas mikäli beben raaja vähänkään heilahtaa. Ensimmäisten viikkojen aikana kun istuin keskellä yötä sohvalla vatsavaivojaan itkevää vauvaa rauhoitellen, Barbi nökötti lähistöllä ja katseli myötätuntoisen oloisena kuin sanoen että kyllä se siitä. Missään vaiheessa kissa ei ole itkuista tai huudoista ollut moksiskaan, ennemminkin saattanut tulla viereen ihmettelemään onko pienellä kaikki hyvin. Vähän niin kuin isosisko. ;)
Kissan ja vauvan yhteiselossa ei siis ole ollut ongelmia eikä näin ollen Barbin palauttamista edelliseen kotiinsa ole ollut tarpeen edes harkita. Barbi käyttäytyy pääsääntöisesti todella nätisi, ei ole hyppinyt vaunuihin tai hoitopöydälle eikä edes turvakaukaloon, vaikka se on aina lattian tasossa. Aikamoinen ahmatti kooltaan pienestä (n. 3 kg) katista on kyllä tullut, ruokaa uppoisi loputtomasti ja lattioita pitää aina nuohota pudonneen ruuanmurun toivossa.
Aamuisin on välillä kevyt korvia hajottava konsertti, kun sekä bebe että kissa vaatii ruokaa kovaan ääneen. Kumpikin onneksi rauhoittuu saatuaan murua rinnan alle. :D Joskus Barbi tulee syliin vauvasta huolimatta, mutta useimmiten odottaa että vauva on unilla omassa sängyssään – tai kaivautuu puoliskon hupparin sisään, mikäli siihen on mahdollisuus.
Barbin seikkailuja lisää Instagramissa hashtagilla #barbithecat.
6 kommenttia kirjoitukseen Mitä kissa tuumasi, kun vauva tuli taloon
4.4.2015 11:46
Niin kuin torstaina puhuttiin, niin Barbista on tullut ihan viimeisen puolen vuoden aikana huomattavasti rohkeampi (: Silloinkin kun oli mun luona (=uusi, stressaava ympäristö) niin se meni jopa Inkun viereen silitettäväksi vaikka 2-vuotias kiljui vieressä. Valloittava kissapersoona <3
8.4.2015 00:16
Barbilla tais vähän kestää totutella olemaan ainoa karvakorva talossa. Enää ei tarvi kilpailla huomiosta muiden kissojen kanssa, niin kyllä kelpaa. :)
4.4.2015 17:27
Ei hitsi, vaikuttaa kyllä mainiolta tapaukselta ja tosi kiva, että kisu on kotiutunut ja tulee toimeen myös vauvan kanssa.
8.4.2015 00:16
Mainio on kyllä varsin kuvaava adjektiivi!
5.4.2015 18:10
Tuttu tunne toi mahaa vasten nukkumisen tuskaisuus tässä loppuvaiheessa. Metkun poismentyä nukuin jonkun aikaa “yksin”, mutta se oli mulle vaikeaa kun olin niin tottunut nukkumaan koira kainalossa. Tehtiin ehkä vähän tyhmästikin, ja opetettiin Ninja nukkumaan mun vieressä P:n sijaan. Lähinnä siis loppuraskautta sekä vauva-aikaa ajatellen tyhmästi. Useimmiten hän köllöttelee vatsaa vasten, joskus reisiä vasten, peiton alla kuitenkin. Joka ikinen kerta kun käyn vessassa (mikä on tällä hetkellä noin tunnin välein), Ninja siirtyy mun tyynylle ja takastullessa joudun työntämään omalle paikalleen.
Sitten vielä iski tää raskaushepatoosi. Kuvittele jumalaton kutina, tuskaiset unettomat yöt, jatkuva raapiminen ja kyljen vaihtaminen (jotta voi raapia välillä toista kylkeä ja reittä). Ninja murahtelee ja ärähtelee, vaihtelee paikkaa. P ei oikein nauti meidän öistä ja välillä on ollut pakko toisen vaihtaa sohvalle, ettei molempien tarvitse kärsiä väsymyksestä.
Onneksi sain edelliseltä synnärireissulta mukaan rauhottavia ja kutinalääkkeitä, niin yöt on rauhottuneet. Tosin lääkkeiden vaikutuksen alaisena kuulemma kuorsaan niin, että nyt häiritsee se. No ainakin ite saan vuorostani nukuttua :D
8.4.2015 00:20
Ai kauhee, ei tota hepatoositilaa osaa edes kuvitella! o.O Varmasti aika tuskaisaa… Mä nukuin loppuraskaudesta välillä sohvalla, kun sängyssä oli niin pirun vaikea kääntyä (meillä on memory foam -patjat). Painuin usein sen verran alemmas, että mies valui kohti mua ja mun “kuoppaa” + siihen päälle sitten vielä se leveästi nukkuva kissa. :P