Viime elokuussahan meistä tuli kissatalous, kun hassu ryijyturkkinen Barbi asettautui taloksi. Kissarouva tarvitsi ensisijaisesti väliaikaisen majapaikan kasvattajan uusien pentueiden tieltä, mutta optiona oli ettei Barbin tarvitsisi enää muuttaa pois. Tämä siksi, ettei etukäteen voinut tietää miten a) kissoille normaalisti yliherkkä puolisko reagoisi ja b) 7-vuotias lapsiin tottumaton kissa suhtautuisi tulevaan perheenlisäykseen.
Miehellä ei edelleenkään ole ilmaantunut minkään sortin allergisia oireita, ilmeisesti devonien karva ja/tai hilse on jotenkin erilaista ja vähemmän allergisoivaa. Näin kissaihmisenä huokaisin helpotuksesta, sillä nyt tiedän ettei meidän (ainakaan toistaiseksi) tarvitse olla ja elää ilman karvatassua kotona. Barbi on tosiaan aika herkkä persoona ja lokakuussa se oli hetken selvästi stressaantunut, kun samaan syssyyn osui mun babyshowereiden hälinä sekä keittiöremontin aloitus. Onneksi sain vinkin Feliway-feromonituotteista ja pistorasiaan hankittu haihdutin auttoi nopeasti, Barbi rauhottui silminnähden eikä saanut mitään kummempia sätkyjä edes remontoinnista lähtevistä äänistä.
Loppuraskaudesta Barbi nukkui suunnilleen kaikki yöt mun kyljessä kiinni, sänky tuntui välillä varsin ahtaalta kun en yöllisen vessareissun jälkeen raaskinut siirtää uinuvaa kissaa vaan koitin jotenkin pujotella itseni sinne miehen ja kissan väliin. Ei niin helppoa loppuraskauden valasta muistuttavan olemuksen kanssa… Viimeisenä yönä ennen synnytyksen käynnistystä Barbi ei enää tullut viereen ja sairaalasta vauvan kanssa kotiuduttuani sitä ei ole öisin makuuhuoneessa näkynyt. Vauva on siis saanut nukkua rauhassa eikä meidän ole tarvinnut pelätä, ettäkö kissa tunkisi vauvan viereen nukkumaan tai mitään sellaista.
Vauvaa kohtaan kissa ei näytä tuntevan sen enempää kiinnostusta, toki välillä käy nuuhkimassa mutta siirtyy äkkiä kauemmas mikäli beben raaja vähänkään heilahtaa. Ensimmäisten viikkojen aikana kun istuin keskellä yötä sohvalla vatsavaivojaan itkevää vauvaa rauhoitellen, Barbi nökötti lähistöllä ja katseli myötätuntoisen oloisena kuin sanoen että kyllä se siitä. Missään vaiheessa kissa ei ole itkuista tai huudoista ollut moksiskaan, ennemminkin saattanut tulla viereen ihmettelemään onko pienellä kaikki hyvin. Vähän niin kuin isosisko. ;)
Kissan ja vauvan yhteiselossa ei siis ole ollut ongelmia eikä näin ollen Barbin palauttamista edelliseen kotiinsa ole ollut tarpeen edes harkita. Barbi käyttäytyy pääsääntöisesti todella nätisi, ei ole hyppinyt vaunuihin tai hoitopöydälle eikä edes turvakaukaloon, vaikka se on aina lattian tasossa. Aikamoinen ahmatti kooltaan pienestä (n. 3 kg) katista on kyllä tullut, ruokaa uppoisi loputtomasti ja lattioita pitää aina nuohota pudonneen ruuanmurun toivossa.
Aamuisin on välillä kevyt korvia hajottava konsertti, kun sekä bebe että kissa vaatii ruokaa kovaan ääneen. Kumpikin onneksi rauhoittuu saatuaan murua rinnan alle. :D Joskus Barbi tulee syliin vauvasta huolimatta, mutta useimmiten odottaa että vauva on unilla omassa sängyssään – tai kaivautuu puoliskon hupparin sisään, mikäli siihen on mahdollisuus.
Barbin seikkailuja lisää Instagramissa hashtagilla #barbithecat.
