Syksy on kääntymässä kohti loppua, puissa ei paljoa enää ole lehtiä jäljellä ja kai tässä vähän jo odotellaan, milloin ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat maahan (radiossa puhuttiin ensi viikosta?!). Sinänsä siis ihan sopiva väli palata ajassa hetki taaksepäin ja muistella kuvien kera edellistä vuodenaikojen taitetta. Kun viljat vielä olivat puimatta, mutta ilmassa tuoksui jo syksy.
Eräs syyskuinen lauantai meni tiiviisti kotopuolessa, sillä oli vuorossa kavereiden heinäkuisen tulokkaan nimijuhla ja olin lupautunut tuomaan paikalle auttavan käsiparin lisää. Oma pirpana jäi isovanhemmilleen hoitoon, kun itse polkaisin fillarilla kilometrin päähän kaatamaan kahvia ja toimimaan valokuvaajan roolissa. Iltapäivän aikana koettiin niin auringonpaistetta kuin ropsahdus sadettakin, mutta vieraat saatiin kestittyä ja kuvat otettua. Porukoille palatessani bebe oli päiväunilla, joten hyörin hetkisen pihalla kameran kanssa ikuistaen alkusyksyn maisemia.
Illalla suuntasimme koko perhe nimiäisten rääppiäisiin. Ohjelmassa oli paitsi pienen tukkajumalan palvontaa myös ruokaa, saunaa ja paljua. Siinä oli vähän härdelliä emmekä onneksi olleet vielä paljuun saakka ehtineet, sillä auringon laskiessa pelloille nousi hieno sumu, joka oli tietysti saatava tallennettua. Olin kerrankin kartalla oikealla hetkellä ja niin, että pystyin vain syöksymään ulos kameran kanssa.
Syksy oli saapunut.
0 kommenttia kirjoitukseen Kun kesä vaihtui syksyyn