Maaliskuussa 2016…
- pohdimme asuntokuvioita: pyysimme hinta-arviota nykyisestä kodistamme ja kävimme muutamassa näytössä. To be continued…
- luin KonMari-kirjan ja aloitin siitä inspiroituneena järjestelmällisen kodin raivauksen. Tästä aiheesta ehkäpä lisää myöhemmin.
- oli pääsiäinen, jonka vietimme pääasiassa kotinurkissa. Vähän myös kävimme sukuloimassa, mm. isäni synttärikaffeilla sekä pääsiäissapuskoilla miehen perheen kanssa.
- mini oli pariin otteeseen hoidossa lähisukulaisilla ja jopa yökylässäkin kummitädillään. Hyvää harjoittelua syksyä varten; täytimme nimittäin loppukuusta hoitohakemuksen. Hui!
Maaliskuun Mini-asu: body Muumi, sydänleggarit Seppälä, sukat Marimekko.
- osallistuin ulkokahvakuulatunnille, joka oli samalla geokätköilytapahtuma. Yllättävän hyvin jaksoin kuulaa heilutella, vaikka liikunta on viime aikoina jäänyt hävettävän vähälle.
- osallistuin myös pitkästä aikaa Supertreeneihin, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi pettymys. Tunnit olivat liian täynnä eikä liikkeitä mahtunut tekemään kunnolla, ja muutenkin oli tosi yksinäinen olo. Enpä taida enää jatkossa kyseisille kinkereille mennä.
- otin vihdoin käyttöön viime syksynä messutarjouksena ostamani tutustumisviikon Yoga Nordicin joogastudiolle. Ilmajooga oli ihan mahtavaa! Voisiko tässä olla mulle innostava laji..?
- treffasimme parin vaunuhullun kanssa. Oli hauskaa höpistä rattaista (ja muustakin) toisten yhtä innostuneiden kanssa! Tuli ylipäänsä huomattua, miten some yhdistää.
- innostuin pienen tauon jälkeen ratasasioista taas enemmän ja kalustossa onkin tiedossa aikamoista veivaamista. Hullu mikä hullu. ;)
- tilasimme uudet patjat, joiden toivomme auttavan ettei tarvitsisi enää aamuisin herätä selkä jumissa. Haaveilin futonpatjoista jo viimeksi patjoja uusiessamme, mutta silloin päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun.
Huom! Blogin toiminnassa saattaa seuraavan viikon aikana olla katkoksia, sillä palveluntarjoaja on vaihtumassa. Toivotaan kuitenkin, että hommat sujuvat jouhevasti eikä kovin pitkäksi aikaa pudota langoilta.
0 kommenttia kirjoitukseen Sinne meni maaliskuu