Viime viikolla kuulemani huhu piti kuin pitikin paikkansa: mut todella oli ylennetty juhannusaattona kersantiksi. Kyllähän sitä alkuun elätteli toivoa asiasta, mutta kevään mittaan ylenemismahdollisuus alkoi tuntua koko ajan pienemmältä. Loppusodassa viimeistään oli sellainen fiilis, että taitaa jäädä kolmas kulmarauta saamatta – mutta toisin lopulta kävi. Oli hullua, kun eilen lomilta tullessa joka toinen onnitteli, vaikken itse edes osannut pitää asiaa totena. Aamulla sitten mulle lykättiin käteen kersanttiversio passikuvista ja vielä kun kävin yksikköupseerin juttusilla, niin pakkohan se oli uskoa. :)

Tänään palautettiin ensimmäinen säkillinen varusteita, mm. taisteluvyölle ja sirpaleliiville sai sanoa hyvästit. Huomenna on toinen varuspalautus (sisältää mm. palveluspuvun) ja ehkä kaikista paras osa: tväl-materiaalin (mm. ase!) palautus. Rynkyn kanssa on välillä eletty niin tiivistä elämää, että pariin otteeseen olisi tehnyt mieli heivata kyseinen kapistus pitkälle metsään…

Nyt suihkuun ja sen jälkeen vielä katsomaan Gossip Girl ennen nukkumaan menoa. Täytyy myöntää, että nyt alkaa aamuja olla todella vähän! Huomisiltana on TJ2-ilta sotkussa, seuraava ilta onkin sitten jo viimeinen. Outoa ja ehkä vähän pelottavaakin, mutta ihan pirun hienoa.