AvainsanaIntissä tapahtuu

Jälleen kerran tuli todistettua eräs huhu vääräksi: II/08 kotiutui sittenkin. Tosiaan, nyt on ohi 362 vrk vapaaehtoista palvelusta! Vaikka viimeistä viikkoa oli odottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan, oli fiilis kuitenkin suhteellisen haikea. Tavaroiden pakkaamiset sekä niiden palautukset tuntuivat kummallisilta – varsinkin se viimeinen palautus, joka tehtiin tietysti siviilit päällä. Ei oikein pysty vieläkään käsittämään sitä, ettei ihan oikeasti tarvitse enää mennä takaisin.

Ehdin vielä viimeisellä viikolla päivittää sekä hihamerkin että kummankin maastotakin nappulat oikeiksi. Olihan se aika hitsin siistiä, kun oli yksi kulma enemmän. Ihan eri fiilis! :) Hienointa varmasti oli tunne, että oli palvelusaikana onnistunut jossain. Samaa osoitti myös sotilaspassi, mikä sai vieläkin leveämmän hymyn kasvoille. Ehkä mä hiljalleen opin, ettei mun tarvitse olla paras – koska sitä tuskin tulen ikinä olemaan missään asiassa. Riittää, että on hyvä.

Takana on kaiken kaikkiaan aivan mahtava vuosi, josta kiitokset kuuluu enimmäkseen kaikille niille ihmisille, jotka tekivät palvelusajasta siedettävän – ja välillä ehkä vähän sietämättömänkin. ;) Reservin kersantti Pietilä kiittää ja kuittaa! Niin ja toivoo tietysti, että joskus vielä törmätään.

Nyt vapauden koittaessa seuraava askel on työelämään siirtyminen, kunhan vain sopivaa duunia jostain löytyisi. Työnhaun lomassa aion vihdoin saada tehtyä sellaisia webbiprojekteja, jotka ovat olleet työn alla kuukauden jos toisenkin. Osa omista projekteista taitaa olla useamman vuoden juttuja… Ups. Uusiakin projekteja otetaan toki vastaan! Mikäli tänne blogiin sattuu joku websuunnittelijaa kaipaava eksymään, niin viestiä voi heittää osoitteeseen jose miuku paperinukke piste net.

Viime yöt ovat olleet suht vähäunisia, kiitos TJ0-illan sekä Ruisrockin. Tuohon bileyspuoleen palaan paremmalla ajalla (kuvien kera tottakai), seuraavaksi taidan hipsaista nukkumaan univelkoja pois. Jossain vaiheessa voisin myös kirjoitella armeijavuodesta kokonaisuutena, kunhan tämä siviilielämä tästä lähtee rullaamaan ja saa ehkä vähän kasattua ajatuksiakin. Nyt hyvät yöt ja ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

Coldplay – X&Y [2005]

Viime viikolla kuulemani huhu piti kuin pitikin paikkansa: mut todella oli ylennetty juhannusaattona kersantiksi. Kyllähän sitä alkuun elätteli toivoa asiasta, mutta kevään mittaan ylenemismahdollisuus alkoi tuntua koko ajan pienemmältä. Loppusodassa viimeistään oli sellainen fiilis, että taitaa jäädä kolmas kulmarauta saamatta – mutta toisin lopulta kävi. Oli hullua, kun eilen lomilta tullessa joka toinen onnitteli, vaikken itse edes osannut pitää asiaa totena. Aamulla sitten mulle lykättiin käteen kersanttiversio passikuvista ja vielä kun kävin yksikköupseerin juttusilla, niin pakkohan se oli uskoa. :)

Tänään palautettiin ensimmäinen säkillinen varusteita, mm. taisteluvyölle ja sirpaleliiville sai sanoa hyvästit. Huomenna on toinen varuspalautus (sisältää mm. palveluspuvun) ja ehkä kaikista paras osa: tväl-materiaalin (mm. ase!) palautus. Rynkyn kanssa on välillä eletty niin tiivistä elämää, että pariin otteeseen olisi tehnyt mieli heivata kyseinen kapistus pitkälle metsään…

Nyt suihkuun ja sen jälkeen vielä katsomaan Gossip Girl ennen nukkumaan menoa. Täytyy myöntää, että nyt alkaa aamuja olla todella vähän! Huomisiltana on TJ2-ilta sotkussa, seuraava ilta onkin sitten jo viimeinen. Outoa ja ehkä vähän pelottavaakin, mutta ihan pirun hienoa.

Ladytron – Witching Hour [2005]

Kamera kulki mukana sirpaleliivin “kengurutaskussa” läpi harjoituksen, mutta taisin olla hieman laiska tallentamaan loppusodan tapahtumia kameran muistikortille. Jonkun verran kuvia tuli kuitenkin räpsittyä, suurin osa niistä tosin on julkaisukelvottomia täällä blogissa. Tähän melkein kahden viikon loman alkuun sopii hyvin fiilistellä mun armeija-ajan viimeistä leiriviikkoa muutaman kuvan verran.

Loppusota sodittu! Taidettiin jopa voittaa, vaikka parin ensimmäisen päivän jälkeen ei näyttänyt mitenkään lupaavalta. Kaiken kaikkiaan aika iisi harjoitus, toisaalta metsätouhuihin on jo suht hyvin ehtinyt tottua eikä mikään tunnu enää samanlaiselta kuin viime syksynä AUKissa. Alkuviikko meni rauhallisesti, mutta viikonloppuna meidän asema alistettiin jääkäripataljoonalle, jonka mukana oltiin “puhelinkoppina” hyökkäyksessä. Lähimmillään vihollinen oli alle puolen kilometrin päässä, silloin piti olla aika skarppina. Hauskoja juttuja tapahtui ja kuuli tapahtuneen muualla viikon aikana, mutta viimeisinä päivinä alkoi pinna kiristyä vähän liikaakin. Eilen illalla sain niin tarpeekseni että lähdin toisen aseman telttaan nukkumaan.

Säkylään saavuttiin tänään aamupäivällä ja loppupäivä on mennyt huolloissa. Illan vapaa-ajalla jatketaan oman mielen ja mahan huoltoa kebabilla, kun piipahdetaan Säkylän keskustassa. Iloisena yllätyksenä harjoituksesta tuli kaksi päivää kuntoisuuslomaa, minkä seurauksena pääsen huomisillasta alkaen nauttimaan 12 päivän lomaputkesta. Varsinaisia palveluspäiviä mulla on siis jäljellä niinkin vähän kuin viisi. Hurjaa.

Nyt on vähän, todella vähän. Ei ole koskaan ollut näin vähän. Ikä taas on kasvanut, 25 pamahti eilen mittariin. Ehkä yksi eksoottisimmista syntymäpäivistäni koskaan: asema pystyssä lähellä etulinjaa ja vettä tulee koko päivän kuin saavista kaatamalla. Onneksi tänään pääsi kassulle – ja huomenna kotiin.

Crystal Castles – Crystal Castles [2008]

Kultsi lähti eilen takaisin Säkylään, mulla on vielä tämä päivä vapaata. En saanut aamulla itseäni millään ylös sängystä, vaan hopuin unen ja valveen rajamailla yhteentoista asti. Päivällä kävin KELAssa ja kotimatkalla tajusin sen tosiseikan, että mun elämä armeijan jälkeen on täysin auki. Toisaalta mahtavaa, toisaalta aika ahdistavaa.

Muuttaessani viime vuoden alussa Jyväskylästä takaisin kotikonnuille mulla oli selvät suunnitelmat: ensin opinnäytetyö pois alta ja sitten töitä heinäkuuhun asti, jolloin oli määrä palvelukseen. Näin tapahtui, samoin palvelusajaksi tuli 362 kuten olin ajatellut. Tänään jäljellä on enää 25 aamua, joista niistäkin ollaan noin puolet lomilla. Odotan kotiutumista jo kovasti, mutta mulla ei ole pienintäkään aavistusta mitä sen jälkeen teen.

Opiskelu on tässä kohtaa poissuljettu vaihtoehto, mä olen elämästäni kuluttanut jo 17 vuotta opiskelun merkeissä. Töihin siis on mentävä, vaan mistä tempaista työpaikka tällaisena aikana? Oman alan töitä en ehkä kokopäiväisenä tahtoisi tehdä, mutta saa nähdä onko mulla muuta mahdollisuutta. Seuraavilla lomilla taitaa olla parasta laittaa käyntiin armoton työnhakurumba.

Verrattuna vuoden takaiseen yksi asia – erittäin tärkeä sellainen – on muuttunut. Mä en enää ole yksin, vaan mulla on elämässä joku, jonka kanssa voin jakaa niin ilot kuin surutkin. Se on ehkä tärkeintä maailmassa. ♥

Tänään illalla tosiaan suuntaan Säkylään ja kohti vuoden kovinta koitosta, PV:n pääsotaharjoitusta Maanvyöryä. Seuraavan kerran tulen kotiin juhannukseksi, tarkkaa päivämäärää en vielä tiedä. Ensi viikon alkuun saakka ollaan joka tapauksessa sotimassa Niinisalon maisemissa, jossa myös vietän 25-vuotissynttäreitäni maanantaina. Kuunnelkaa Radio Kipinää (taajuudet löytyvät Maanvyöryn sivuilta), jos kiinnostaa ja/tai on tylsää. Tähän entryn loppuun vielä pätkä mummin alkuvuodesta lähettämästä sähköpostista Kuinka pysyä nuorena?.

Heitä mielestäsi turhat numerot.
Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino.

Nauti pienistä asioista.

Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

Joskus kyyneleet vaan tulevat. Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen joka on kanssamme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä.
ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat,
olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia,
kasveja, harrastuksia – mitä tahansa. Kotisi on turvapaikkasi.

Jokaisen tilaisuuden tullen
kerro rakkaimmillesi että rakastat heitä.

Ja muista aina:
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä,
vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan.