Jahas, kuukausittainen siirtokaista näköjään täyttyi ennen kuin kuukausi ehti vaihtua. Kiva yllätys, kun olin aikeissa päivittää. o_O No onneksi puoliltaöin sivuston pitäisi tulla taas näkyviin, noin yhdeksän tunnin kuluttua siis. Täytyy varmaan harkita, josko siirtäisi kesäkuunkin kuvat Flickrin puolelle. Tai ehkä tallennan osan vanhoista kuvista uusiksi vähän heikommalla laadulla, eroa tuskin edes huomaa perussilmäilyllä.

Näpyttelen nyt siis Muistiolla ja siirrän postauksen palvelimelle kunhan blogi taas tupsahtaa näkyviin. Tultiin eilen kullan kanssa mun kotikotiin, jossa ollaan edelleen. Illalla oli vielä hyvä keli ja tehtiin pihahommia ulkosalla, nyt pysytellään sisätiloissa sateen ropistessa ikkunoihin. Mä datailen parhaillaan kissa sylissä, Dharmakaan ei sateesta innostu vaan loikoilee onnellisena sisällä kuivassa ja lämpimässä. Miska muuten on jälleen kerran ollut puolitoista kuukautta omilla teillään, toivottavasti poika tulee pian takaisin kotiin. Aika outoa, kun Miska on viime kesästä lähtien tehnyt pidempiä retkiä – aiemmin se ei koskaan ollut muutamaa päivää kauempaa poissa. Ja kissat ovat kuitenkin olleet meillä keväästä 2001 saakka. Ilmeisesti joku antaa Miskalle ruokaa jossain, se kun ei ole mitenkään turhan välkky tuon metsästämisen suhteen.

Keltaista

Viime maanantaina oli ihana aurinkoinen päivä, jolloin kotikotona oli äipän koko sisarkatras (niitä on siis yhteensä viisi sisarusta) puolisoa ja/tai lasta mukanaan sekä mummi ja vaari viettämässä iltaa. Ennen vieraiden tuloa kävin vihdoinkin testaamassa uuden nahkaisen ajopukuni, jonka iskä talvella osti mulle Saksan eBaysta. Puku on edelleen jäykkääkin jäykempi, edellisen omistajan hoivissa sitä tuskin on muuten käytetty kuin kokeiltu päälle. Tällä hetkellä asu on mulle suht jämpti, ei siis sovi lihota yhtään – ainakaan ennen kuin jäykkyys on edes vähän kadonnut. Täydellisesti matchaavat hanskat ovat siskon ratahanskat, maanantaisella ajolenkillä huomasin niiden olevan valitettavasti sen verran pienet, että mun sormiin alkaa sattua.

Mansikat

Mansikoistakin ollaan päästy viime aikoina nauttimaan, sillä äippä osti 5 kg laatikon kahteen otteeseen. Ensimmäisen satsin mä siivosin lähes kokonaan, ja siitä tehtiin Pirkka-ohjeen mukaan Britatorttu Romanovin tapaan. Oli muuten älyttömän hyvää! Toinen satsi haettiin maanantaina, joten kahvipöydässä oli ihana kermavaahtoinen mansikkakakku – oikein namia sekin.

Kahvipöytä

Syksy alkaa olla jo vakituinen puheenaihe blogeissa, vaikkei elokuu ole edes alkanut kuten Stella eilisessä postauksessaan totesi. Mulle syksy merkitsee muutoksia, joista ainakin yksi on täysin varma: yhteinen koti kullan kanssa. Nykyisen asuntoni olen jo irtisanonut ja uuteen muutto on edessä syyskuun puolivälissä. Tuleva koti on 46-neliöinen kaksio hieman Turun keskustan ulkopuolella, 2000-luvulla rakennetussa talossa. Eihän se paljoa nykyistä kämppääni (39 m²) suurempi ole, mutta siinä on ihana avokeittiö nykyisen ahtaan keittokomeron sijaan ja mikä parasta, iso parveke ja sauna! Odotan jo innolla muuttoa, vaikka toisaalta tuntuukin niin kovin haikealta jättää puolitoista vuotta kotinani toiminut pikkukaksio.

Uusi kynsilakka

Lakkasin tällä viikolla kynteni ensimmäistä kertaa ikinä Dependin lakalla, ja parin päivän jälkeen vaikuttaa ihan lupaavalta. Oikean käden etusormesta on lähtenyt pieni pala lakkaa, mutta muut kynnet ovat edelleen kuin vastalakatut. Ihanan leiskuvan oranssin kynsilakan sain Desthealta, ja tämän kokemuksen perusteella voisin ostaa itsekin joskus.

Bat For Lashes – Two Suns [2009]