Ei olla vieläkään päästy lähtemään täältä maalta, jospa sitä kohta puolin saisi aikaiseksi. Täytyy kyllä skarpata bloggaamisen suhteen, nytkin on tulossa sellainen kuvapläjäys että oksat pois. Ihan mukavasti kuvien tuominen blogiin näyttäisi sujuvan Flickrin kauttakin, jossain määrin ehkä jopa helpompaa kuin aiempi siirtäminen palvelimelle FTP:n avulla.
Ensimmäinen kuvasarja on sunnuntailta, jolloin sain houkuteltua kullan mukaan iltakävelylle mun kanssa. Poika tosin välillä meinasi hermostua mun kuvaamiseen, kun mukamas pysähdyin liian usein tai liian pitkäksi aikaa zoomailemaan maisemaa. ;) Käveltiin ensiksi Raunistulaan ja sieltä jokirantaa pitkin Tuomiokirkkosillalle saakka. Siiloille menevältä tieltä löydettiin ihan tuhottomasti etanoita! Niitä ei tosiaan ollut muutamaa hassua vaan oikeasti kasoittain, ja tuollaisia kuvassakin näkyviä kasoja oli useampia about sadan metrin matkalla. Lisäksi etanoita oli ruohikossa, kasvien lehdillä, tiellä mönkimässä… Niin ja liiskautuneena, märkiä läikkiä oli pitkin tietä. Yäh.
Seuraavaksi siirrytään tiistai-iltaan, jolloin vietettiin pienimuotoisia läksiäisiä. Siskon kaveri R muuttaa Jyväskylään opiskelemaan, joten kokoonnuttiin yhdenlaisella vanhalla porukalla iltaa istumaan. Aloitettiin siskon luota, jossa syötiin hyvällä ruokahalulla siskon tekemää kanasalaattia (ylin kuva). Sieltä siirryttiin Edisonin biljardipöytien ääreen, muutama erä tuli pelattua erilaisilla kokoonpanoilla. Sisko joutui lähtemään yöksi Saloon töihin, mä jäin vielä joksikin aikaa poikien kanssa istuskelemaan. Toisinaan ikävöin kovasti menneitä aikoja, kun tuollakin porukalla pyörittiin ties missä. Kai se vain on hyväksyttävä, että ajat muuttuvat – olosuhteet muuttuvat. Syntyy parisuhteita, tulee eroja, ihmiset muuttavat ja muuttuvat. Joka tapauksessa, hauska ilta oli ja toivottavasti otetaan joskus uusiksi!
Dharma nukkui useamman tunnin jo sohvalla, mutta jokin aika sitten vaati taas päästä mun syliin uinumaan. Jalat alkavat olla hellinä ja aika lämpöisinäkin, nukkuva kissa toimii hyvin myös lämpöpatterina. Nyt on kyllä pakko nostaa Dharmis pois, tai ainakin hilata itseni pois ja laittaa Dharma lämpimään työtuoliin jatkamaan unia.
Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan [2005]
0 kommenttia kirjoitukseen Iltakävely ja eräänlaiset läksiäiset