AvainsanaMuutoksia

Blogin tulevaisuuspohdinnat päättyivät siihen, että annan itselleni vielä yhden mahdollisuuden saada homman pyörimään edes jotakuinkin säännöllisesti. Kaipuu kirjoittamisen ja kuvien jakamisen pariin on meinaan suuri! En tiedä tulenko koskaan julkaisemaan luonnoksiin jääneitä juttuja, varsinkin vaunuarvostelujen suhteen aika on valitettavasti tehnyt tehtävänsä eikä ilman kunnon muistiinpanoja taida olla toivoa saada koottua järkevää postausta.

Toiveissani on käyttää jatkossa blogia mm. referenssinä työnhaussa – onhan täällä mukavasti näyttöä niin kirjallisesta ja visuaalisesta kuin myös websuunnitteluun liittyvästä osaamisestani. Viime päivät olen tiiviisti etsinyt tietoa ajankohtaisista tekniikoista ja WordPressin mahdollisuuksista sekä miettinyt, mitä oikeastaan haluan jatkossa täällä tarjota. Mielessä on pyörinyt ainakin kotijuttuja, tavaroiden karsimista ja järjestämistä, pohdintoja arjen yksinkertaistamisesta… Vaate- ja tyyliasiaakin olisi jaettavana, kun ajatusmaailmani niiden suhteen on melkeinpä mullistunut täysin viimeisen vuoden ajan.

Setvittävänä on kuitenkin vielä hieman käytännön puolta: ulkoasun ja sivuston toimivuuden päivitys ja optimointi, aihealueiden muutokset, arkistojen läpikäynti. Kaikkea ei toki tarvitse kerralla saada kuntoon, mutta isot linjat saisi olla kunnossa. Katsotaan kuinka (ex-)perfektionistin käy.

On kevät ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Kuullaan toivottavasti pian taas!

1,5 vuotta edellisestä kirjoituksesta. 548 päivää, jos oikein osasin laskea. Se on varsin pitkä aika se.

Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen ajatellut postaamista – ja harhautunut aina jonkun muun asian pariin. Ja mitä enemmän päiviä tuli väliin, sitä vaikeammaksi paluu blogin pariin tuntui. En oikeastaan tiedä palaanko nytkään sen enempää, vai annanko asian lopullisesti painua unholaan. Kyselin taannoin Instagram-tilini pieneltä seuraajaryhmältä lukevatko he blogeja edelleen: 59% vastasi kieltävästi. Onko blogin kirjoittamisessa enää siis minkäänlaista järkeä, ellei tähtää tuhansiin ja tuhansiin lukijoihin? Kaikki eivät toki ole Instassa, mutta iso osa on ja onhan sinne päivittäminen huomattavasti pienemmän kynnyksen päässä kuin bloggaaminen.

Niin että kertokaas; onko siellä vielä joku joka tänne eksyy? Statistiikan mukaan ainakin vaunujuttuja täällä käydään lueskelemassa, vähän harmittaa kun niistäkin on jäänyt niin hurjasti kertomatta.

Mitäs tässä puolessatoista vuodessa sitten on ehtinyt tapahtua mun elämässä? Noh, otetaan pikakelauksella: palasin perhevapailta vanhaan duuniin, jaksoin puolisen vuotta painaa sitä ja vaate-edustajuutta (josta 7 viikkoa mies oli työmatkalla Ausseissa = mun vastuulla koko lapsiperhearjen pyörittäminen), kiikuin burn outin partaalla, irtisanouduin, koronapandemia iski, ahdistuin kuluttamisesta ja kulutukseen keskittyvästä työstäni, lopetin Nosh-hommat. Ei ehkä ihme, etten kaikessa hulinassa ja väsymyksessä ole ehtinyt ja jaksanut päivittää tätä ns. virtuaalista päiväkirjaani.

Nyt olen siis työttömänä ja koitan keksiä uutta suuntaa elämälleni. Helpompaa tuntuu olevan listata niitä asioita mitä en työelämältä jatkossa halua… Websuunnittelijaksi musta ei enää ole, sen verran olen ehtinyt vuosien varrella pudota kelkasta – enkä oikeastaan halua enää sen kelkan kyytiin edes hypätä takaisin. Mä en ole luova, en taiteellisesti lahjakas. En ole myyjä enkä myyvä, vaikka yleensä olenkin hyvä puhumaan. En koe olevani hyvä yhtään missään ja se turhauttaa suunnattomasti!

On todella vaikeaa miettiä omia hyviä puolia. Olen pikkutarkka nipo ja opin yleensä nopeasti asioita. Elän muutoksista, mutta samaan aikaan haluan arkeeni rutiineja. Olen ulospäin suuntautunut introvertti, joka rakastaa sosiaalisia tilanteita mutta ärsyyntyy kanssaihmisistä helposti. Että näistä lähtökohdista sitten vaan eteenpäin! :D

Muistan joskus kirjoittaneeni työhakemukseen olevani se, joka tekee loppuun sen minkä aloittaa. Pakko myöntää, että nämä vajaa 6 vuotta äitinä ovat tehneet musta juurikin vastakohdan: nyt olen se, joka aloittaa vähän väliä uusia projekteja saamatta niitä yleensä koskaan valmiiksi. Vai johtuuko tämä vain siitä, että olen horoskoopiltani kaksoset..? Joka tapauksessa kehitettävää kyllä löytyy.

Vuoden 2020 viimeistä tuntia viedään, joten on aika painaa julkaisunappulaa. Tämän täysin random (no hei, liibalaabaa vuodesta ’08 kuten blogin kuvaus joskus kuului) sepustuksen myötä toivon just sulle mitä parhainta uutta vuotta 2021 – olkoon se edeltäjäänsä parempi ihan joka suunnasta katsottuna!

Luulin pitkään tyttären 3,5-vuotiskatsauksen jääneet kirjoittamatta viime loppukesän hässäkässä, kunnes nyt yhtäkkiä löysinkin postauksen tyngän luonnoksista. Kuvastaa hyvin tätä nykyistä bloggausmeininkiäni, kun luonnoksissa on niin paljon tavaraa ettei sieltä enää löydä etsimäänsä ja koskaan ei kerkeä kirjoittamaan postauksia valmiiksi. Eikä varmaan tarvitse edes mainita kuopuksen vauvakirjaa, siihen ei näköjään maailman ihanin vauvakirjakaan auta… No mutta, koska edellinen katsaus jäi tulematta, otetaan alkuun 3,5-vuotisjutuista se mitä olin ehtinyt kirjata ylös ja muiden kohtien osalta 4-vuotisosuudessa tarkastellaan ajanjaksoa sitten 3-vuotiskatsauksen (joka muuten sekin on julkaistu monta kuukautta jälkikäteen, eh heh).

Tytär 3,5 v.

• Alkuvuoden muuton jälkeen näytti siltä, että täällä maalla on kaikki päiväkodit aivan piukassa, mutta sitten yks kaks yllättäen tuli soitto että seuraavalla viikolla kuun vaihtuessa tyttärellä olisikin hoitopaikka. Tyttö oli siinä kohtaa ollut 2,5 kk kotona ja palaaminen päiväkotiarkeen oli hämmentävän raskasta. Päiväkotitaipaleen alussa 1,5-vuotiaana tirautti kyyneleitä ehkä parina aamuna, nyt aamuitkua oli ekan päivän jälkeen monta viikkoa. Suurin syy taisi olla se, ettei hän päässytkään pienten ryhmään vaan siirtyi heti toisena aamuna isompien 3-6-vuotiaiden ryhmään ja oli siellä luonnollisesti nuorimmasta päästä. Kevään edetessä alkoi onneksi sujua ja useimmiten tarhapäivästä kertomiseen vastaus on jeeee!, minkä lisäksi edelleen toteaa välillä että tänään en itkenyt yhtään. Hoitopäiviä on ollut vuoroviikoin 2 tai 3 päivää viikossa, pituudeltaan noin 7 h.
• On aikamoinen lukutoukka. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu iltasatu (mieluiten isin lukemana), minkä lisäksi tyttö nappaa välillä kirjan tai pari kainaloon ja istahtaa sängylle/sohvalle niitä selailemaan. Äidin huhuillessa mitä oikein teet (koska hiljaisuus), kuuluu tomera no luen! vastauksena. Suosikkeja ovat viime aikoina olleet oman lapsuuteni Mauri Kunnakset Robin Hood ja Hurjan hauska autokirja sekä kaverin syksyllä tuoma “Selma-satu” eli Vaukirjan Selma – sisukas pieni noitatyttö. Yhteistä näille on se, että ne kaikki sisältävät useita lyhyempiä tarinoita.
• Rattaille on tarve enää joskus harvoin pidemmillä reissuilla, mutta vaunuhulluna tahtoo toisinaan istua niissä kotona sisällä ja lastentarvikeliikkeessä pitää päästä testaamaan aina muutamat kärryt ennen kuin voi lähteä pois. Lisäksi kiikuttaa pehmoleluja edelleen niin rattaiden kuin veljen turvakaukalon kyytiin nukkumaan.
• Yritti alkuvuodesta käydä yksin omassa jumpassa (temppujumppa 3-4v), mutta muutaman kerran jälkeen luovutimme kun rimakauhu ei vain hellittänyt. Onneksi aiemmista jumpista tuttu ohjaaja vetää vauva- ja perhesirkusta myös täällä maalla, joten jatkoimme sirkustelua koko kevään. Kesäkuussakin tunteja olisi vielä ollut, vaan silloin oli muuten niin hektistä ettemme lopulta ehtineet kertaakaan jumppaan.
• Puhua pälpättää paljon ja nopeasti, tyypillinen varsinaissuomalainen siis. Palaa selityksissään usein menneisiin tapahtumiin, joskus jopa hämmästyttävän kaukaisiin. Viittaa aiempiin asuinpaikkoihimme silloin pienessä kerrostalossa kun olin 2-vuotias (= viime syksyn väliaikaiskoti) sekä siellä isossa kerrostalossa kun olin pieni (= hänen synnyinkotinsa). Nyt uutena on tullut kuiskaaminen: toisinaan joku asia pitää tulla kuiskaamaan äidin korvaan.
• Rakastaa musiikkia, laulua ja tanssia. Välillä haluaa musiikkia soimaan (ihan sama onko puhelimesta vai soivasta laulukirjasta vai mistä) ja tanssahtelee sitten ympäri olohuonetta. Tykkää myös katsoa tanssiesityksiä ja olikin aivan fiiliksissä päästessään alkukesästä mamman kanssa Gymnaestradan näytöksiä ihmettelemään.
• Tottui pikkukaksiossa nukkumaan meidän kanssa, niin eihän siitä itsekseen nukkumisesta tullut muuton jälkeen mitään vaan parin ekan yön jälkeen alkoi heräillä vähän väliä painajaisiin ja kipitti meidän viereen nukkumaan. Kevät mentiinkin koko perheen yhteisellä makuuhuoneella ja monesti oli pahojen unien keskeltä pakko kivuta iskän viereen nukkumaan, vaikka se oma sänky oli puolen metrin päässä. Kesän alussa halusi yhtäkkiä nukkumaan patjalle toiseen huoneeseen, siispä juhannuksena veivattiin huonejärjestystä uusiksi ja nyt lapset nukkuvat keskenään omassa huoneessaan. Nukahtaminen on monesti aika hulabaloota, mutta varsin sikeäuninen tytär on sitten kun kunnolla nukahtaa.
• Kevät meni yllättävän vähillä sairasteluilla, vaikka aloitti uudessa päiväkodissakin. Välillä maaliskuun alku-kesäkuun loppu oli yhden ainoan päivän tarhasta pois, kun vaikutti aamulla kuumeiselta mutta lopulta se ei ollutkaan mitään vaan seuraavana aamuna oli ihan jo kunnossa.
• Vaatteissa on 98-kokoiset jäämässä pieneksi. Mini Rodinilta on otettu 104/110 kokoa käytttöön ja Papulta, Noshilta sekä Kaikolta on koko 98/104 passeli. Uutena vaatekaappiin on tullut mm. Jamie Kayn pehmoisia ribbivaatteita koossa 4y ja t-paitoina on useampi Name It kokoa 104. Gugguut ovat jääneet lähes kokonaan syrjään, kun tytär alkoi valittaa niiden kapeudesta etteivät tunnu kivalta päällä.
• Pikkuveljen neuvolakäynnillä tuli mitattua tytärkin: pituutta on jo 99 cm! Paino lienee siinä 15 kg paikkeilla, vielä pääsee just ja just ostoskärryjen kyytiin istumaan.

Tytär 4 v.

• On luonteeltaan iloinen, utelias, puhelias ja monessa asiassa varsin innokas. Uusissa tilanteissa saattaa iskeä ujous ja monesti tarkkailee ensin hetken ennen kuin uskaltautuu mukaan menoon. Vanhat tutut asiat ja ihmiset sen sijaan ilostuttavat entiseen tapaansa ja tyttö onkin aina innolla lähdössä niin kauppaan, erilaisiin tapahtumiin (messut on lemppareita!), kavereille kyläilemään kuin mammalle ja pappalle yöksi.
• Lomaili kesällä pari kuukautta päiväkodista ja vaikka kevät oli aika rämpimistä, syksyn jälkeen ei suurempia ongelmia ole ollut. Aamuisin on välillä hankaluuksia nousta ylös kun “mua väsyttää!” ja eikä meinata edes ysiksi ehtiä paikalle… Jokin aika sitten vaihdoimme lyhyen viikon päivät alkamaan jo aamupalalla klo 8 ja yllättäen se on ollut jopa helpompaa, kun se muiden kanssa syöty aamupala on sellainen spesiaalijuttu. Turussa meillä oli aivan ihana päiväkoti ja onneksi tämä uusikin on osoittautunut todella kivaksi paikaksi.
• Vaunut ja rattaat kiinnostavat edelleen, vaikkei enää itse niissä matkusta kuin satunnaisesti. Lastentarvikeliikkeissä haluaa aina koeistua parit ja ehdottaa sitten, voitaisiinko hankkia veljelle sellaiset. :) Messuille ja vastaaviin lähdettäessä on vielä otettu varuiksi mukaan istumapaikka tyttärellekin, jos kuopus on mukana niin penkillinen seisomalauta rattaisiin kiinni tai jos ei niin ihan matkarattaat – saahan niissä sitten kuskattua tavaroita, mikäli tyttö ei halua kyytiin.
• Leikit ovat kehittyneet hurjasti! Mitä lähemmäs neljää ikävuotta tultiin, sitä mielikuvituksellisemmaksi ja keskittyneemmäksi leikit muuttuivat. Myös erilaiset hoivaamisleikit tulivat kuvioihin useammin ja nyt viimeisimpänä käsittelyssä on usein iät sekä perhesuhteet. Tyttö saattaa leikkiä pitkän tovin itsekseen esim. pikkulegoilla ja toisinaan myös vetäytyy hahmoleikkiensä kanssa vaatehuoneen lattialle, ettei pikkuveli vain pääse sotkemaan. Myös keittiö- ja kauppaleikit ovat varsin pop edelleen, 4-vuotislahjaksi saadusta piippaavasta kassasta kauppatarvikkeineen on oltu ihan pähkinöinä.
• Kaikki lelut tuntuvat olevan supertärkeitä eikä mistään haluaisi koskaan luopua, ei vaikka kuinka selittäisi että hukutaan lelumäärään kohta, jos aina vaan tulee uusia eikä vanhoja laiteta eteenpäin. Pehmolelut tuntuvat olevan erityisen rakkaita ja toisinaan onkin sänky niitä täynnä. Eipä tosin voi tätä ihmetellä, äitikin on lapsena ollut suuri pehmolelufani… Myös muoviset Koiramäki-hahmot ovat yksiä lemppareita, ne kun sopivat mainiosti niin Fisher & Price -taloon kuin Brion hevostalliinkin.
• On edelleen aikamoinen lukutoukka ja selailee kirjoja pitkin päivää, myös esim. äidin sisustuslehtiä. Just nyt suosikkeja ovat mm. Mauri Kunnaksen Koiramäki-tarinat.
• Rakastaa värityskirjoja sekä piirtämistä ja myös kirjaimista on todella innostunut; tunnistaa useimmat aakkoset ja monet osaa kirjoittaakin jo paperille. On ollut hauska seurata miten viimeisen vuoden aikana typy on kirjain kerrallaan oppinut niitä lisää – ja toki viimeisimpänä kirjoittamaan oman nimensä.
• Tykkää katsoa lastenohjelmia, mutta monista näkee painajaisia kun ovat kuulemma pelottavia. Toimiviksi on todettu Pipsa Possu, Teletapit, Ystävien kylä, Dinojuna sekä Puuha Pete. Ai niin ja uusimpana Anniina Ballerina, joka tosin aina aiheuttaa tyttärelle kevyen tanssi- ja esiintymisvimman.
• Musiikki ja tanssi ovat edelleen lähellä sydäntä. Yksi suosikkiaktiviteetti kotona on laittaa musiikkia esim. jostain musiikkikirjasta ja tanssia sen tahtiin olohuoneen matolla, joka on esiintymislava. On käynyt isovanhempiensa kanssa niin konsertissa kuin teatterissa ja niistä on ollut aivan innoissaan.
• Jatkoi syksyllä perhesirkusryhmässä, vaikka se vähän säätämistä olikin tunnin alkaessa heti pikkuveljen vauvasirkuksen perään. Loppuvuodesta kokeili tanhua, kun paikallisryhmässä huudeltiin sinne lisää osallistujia. Se on sujunut hieman vaihtelevasti, mutta paremmin kuitenkin kuin aiempi temppujumppakokeilu – ja siellä on mahdollisuus päästä esiintymään!
• Puhe on muuttunut selkeämmäksi ja lauserakenteet monimutkaisemmaksi. Äännevirheitä on edelleen (mm. R ja J puuttuvat, L on toisinaan sellainen pehmeä IJ) mutta noin yleisesti pimun höpinöitä ymmärtää huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. Ja kyllä sitä juttua riittääkin: milloin muistellaan menneitä tapahtumia (ihan käsittämätön muisti tällä meidän 4-vuotiaalla!), milloin pohditaan tulevaa, milloin selitetään suu vaahdossa kaikkea mahdollista muuta. Äitinsä sukuun tullut, heh heh.
• Kertoo usein miten paljon tykkää kaikista: äidistä, isästä, pikkuveljestä, kissasta, mammasta, papasta, tädistä, serkusta, kaverista X ja Y, jostain tietystä lelusta tai tekemisestä. Usein kuuluu myös “jooko jooko jooooooooko?!”, jos kovasti innostuu jostain ja koittaa saada vanhemmat mukaan juttuun. Vastaavasti välillä taas ei tykkää kenestäkään ja kaikki on ihan tyhmää.
• Nukkuu pääsääntöisesti sikeästi läpi yön eikä useinkaan havahtunut edes vauvan öisiin itkuihin (joita kyllä on ollut aivan tarpeeksi). Välillä juttelee unissaan ja joskus myös hätkähtää itkemään nähtyään pahaa unta, tiukan paikan tullen haluaa kömpiä viereen nukkumaan. Nukkumaanmenoon on ehkä (vihdoin!) tullut vähän jotain järkeä eikä nukuttamisessa mene enää tuntitolkulla aikaa. Keskenään lapset eivät nukahda vaan tarvitsevat jomman kumman vanhemmista samaan huoneeseen siksi aikaa.
• Syömisten suhteen nirsous jatkuu, päiväkodissa kuulemma tulee välillä jopa itku kun ei tahtoisi maistaa jotain uutta ruokalajia (useimmiten erilaisia marja-asioita). On todella epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, mutta toisinaan maistaminen sujuu niin hyvin että tykästyy ruokaan kuitenkin. Nyt on keksinyt, ettei pidä sipulista (koska tätikään ei tykkää…) ja myös siemenet ovat edelleen ehdoton ei. Suosikkiruoka on varmaankin se maailman simppelein: makaronia, raejuustoa, ketsuppia ja kurkkua/paprikaa. Ah mikä gourmetateria! Tortillat ja hodarit maistuvat myös aina, pitsakin useimmiten.
• Ei ole muuton jälkeen ollut kipeänä kuin ihan pari kertaa ja nekin varsin kevyitä settejä. Reilu 2,5-vuotiaana todettu infektioastma on helpottanut eikä astmalääkkeitä ole tarvittu uudessa kodissa asuessa muistaakseni kertaakaan. Pari pientä flunssaa on kuluneen vuoden aikana ollut, mutta pääasiassa muut perheenjäsenet ovat napanneet tauteja vuorotellen ja tytär selvinnyt niistä terveenä.
• Hiukset ovat kasvaneet vuodessa aika pitkiksi ja otsatukka on muisto vain. Puhui syksyllä haluavansa polkkatukan, mutta samaan aikaan toivoo usein Frozen Elsa -lettejä päähänsä niin ollaan vähän vielä himmailtu leikkaamisen kanssa. Hiuslaatu on tosiaan liukas ja pyörteitä on silleen jännästi, ettei hiukset aina asetu kuten äiti epätoivoisesti yrittää. Äidin mielestä kuontalo muistuttaa peikkoa, jos ei ole kiinni, mutta tytär itse tuumaa vain että “tänään haluan näyttää peikolta”.
• Vaatteissa on loputkin 98/104 laitettu pois ja nyt käytössä on vaatteita 110 kummankin puolen. Mini Rodinin yläosista on 104/110 käytössä ja esim. Papulta, Noshilta, Kaikolta ja Mainiolta on jo 110/116 otettu käyttöön. Garderobi on muuttunut hieman eri tyyliseksi, kun mukaan on tullut mm. Bobo Choses, Monkind Berlin sekä Tinycottons ja sävymaailma on vaihtunut murretummaksi – toki kirkkaanpinkillä twistillä. ;) Toisinaan vaatteista joutuu vähän taistelemaan, kun mikään ei kelpaa, mutta onneksi niihinkin kriiseihin löytyy lopulta ratkaisu. Tytön suosikkeja ovat “helmat” (mitä hulmuavampi hame sen parempi) ja röyhelöpaidat, minkä lisäksi rakastaa pukeutua johonkin samaan kuin veljellä tai äidillä.
• Oli syntymäpäivänään 4-vuotisneuvolassa tasan 102 cm pitkä ja painoa oli vajaa 16 kg eli hintsusti keskikäyrän alapuolella mennään edelleen.

Voi apua, mullahan jäi alkuvuoden häslingissä kokonaan kirjoittamatta tämä postaus! Aika menee niin hullua tahtia, että on vaikeaa käsittää esikoisen saapumisesta olevan todella jo kolme vuotta (ja ylikin) aikaa. Edellisen katsauksen jälkeen tyttären maailma on mullistunut eniten varmasti siinä, että hänen ainoan lapsen statuksensa tuli päätökseen pikkuveljen synnyttyä viime syksynä. Myös jos vertaa vuoden takaiseen, on tyyppi kasvanut henkisellä tasolla ihan valtavasti. Nyt kun aikaa hurahti vähän turhan paljon, käsittelen listauksessa aikaa vain tammikuuhun asti, jolloin tuo kolme vuotta tuli täyteen. Melkein heti perään saakin sitten jo aloitella seuraavaa…

Tytär 3 v.

• Hei vaan hei, kolmeveen tahto- ja uhmakausi! Toisinaan asiat sujuvat mukavasti eikä tarvita sen kummempaa tappelua minkään suhteen, mutta vastapainoksi on kausia, jolloin pitää vääntää aivan kaikesta. Arkeen tuovat maustetta myös järkyttävät kilarikohtaukset, jolloin pimu vain rääkyy hulluna eikä meinaa ollenkaan pystyä rauhoittumaan. Tämä alkoi aika lailla pikkuveljen syntymän jälkeen, mikä tietysti on ihan ymmärrettävää – kenen maailma ei järkkyisi siitä, että yhtäkkiä joutuu jakamaan tärkeimmän ihmissuhteensa.
• Syksyn jatkoi tutussa päiväkodissa aiempaa pienemmällä 27,5 h viikkotuntimäärällä. Tuntien jakautumista kokeilimme varmaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, joista toimivimmaksi nousi keskipitkät n. 6,5 h päivät 3-4 kertaa viikossa. Ensin yritimme ehtiä paikalle aamupalaksi, mutta matka toiselta puolen keskustaa (koska emme halunneet vaihtaa päiväkotia väliaikaisesti) aamuruuhkassa vei aikaa sen verran paljon, että myöhäistimme suosiolla aamun aloitusta. Joulun alla sanoimme sitten hyvästit ihanalle Turun päiväkodille, kun vuodenvaihteen jälkeen oli edessä muutto toiselle paikkakunnalle.
• Suosikkileikkejä ovat koti-, kauppa- ja ravintolaleikit. Sai hieman ennen pikkuveljen syntymää oman pienen vauvanuken ja 3-vuotislahjaksi tuli sukulaisilta takaisin myös äidin vanha nukke vaatekasan kera. Muuton jälkeen meille kiikutettiin omasta lapsuudestani jemmassa ollut nukensänky, mutta sen lisäksi nuket löytyvät nukkumasta milloin mistäkin.
• Kirjat ovat tytölle tärkeitä ja iltarutiineissa parasta on luonnollisesti iltasatu, mieluiten isän lukemana. Nyt huomaa selvästi enemmän sitä että sama kirja pitää lukea useampana iltana peräkkäin, sitten taas se unohdetaan ja otetaan joku muu tilalle ns. teholukuun. Vaun aakkoskirjat ovat edelleen suosikkeja – myös siinä että ne pinotaan kaikki kaapista ulos pinoon ja harvemmin takaisin…
• Vaunuhulluus senkun jatkuu. Kotona ei koskaan tiedä mikä tyyppi veljen vaunukopasta milloinkin löytyy, yleensä pehmoleluista joko pupu tai pitkäraajainen yksisarvinen. Kuomu tietysti myös niin auki kuin vaan saa ja jos yrität mennä sen alle kurkkaamaan, kuuluu salamana “shhh, xxx nukkuu” -komento. Vaikka odotti niin kovasti tuplarattaissa istumista vauvan vieressä, valitsee silti useimmiten penkillä varustetun seisomalaudan mieluummin. Varsin näppärää kaupungissa ja julkisilla liikkuminen onkin kapeampien rattaiden ja laudan kanssa kuin tuplina.
• Lajittelee ja järjestelee mielellään kaikenlaista: sain esimerkiksi sairaalaan kuvaviestin tytön lattialle riviin järjestelemistä “sienistä”, jotka siis olivat hoitopöydän laatikosta löydetyt vauvan sukkamytty + mun kestoliivinsuoja -komboja. ;’D Tähän tarkkuuteen liittynee myös innostus palapelien tekemiseen, tyyppi meinaan osaa monimutkaisempiakin palapelejä niin hyvin että luo itselleen pientä lisähaastetta kokoamalla niitä ylösalaisin.
• Katsoo piirrettyjä (mm. Kaapo, Kaupungin sankarit) säännöllisen epäsäännöllisesti, joskin uhmakohtauksia on sen verran paljon että ruutuaika on pidetty varsin minimissä. Televisiota meillä ei väliaikaiskodissa edes ollut, joten ohjelmia on katsottu vain silloin tällöin tabletilta.
• Syksyllä jatkoimme harrastamista perhesirkuksen muodossa eikä lopulta synnytyksen ympärillä jäänyt kuin vissiin kerta vai pari väliin. Vauvan synnyttyä pyrin aina järjestämään jonkun vaunuttelemaan sirkuksen ajaksi, jotta pystyisin keskittymään täysillä tyttäreen, mutta loppusyksystä oli välillä pakko ottaa pikkuveli mukaan tunnille (toki usein hän vain nukkui).
• Puhuu hereillä ollessaan lähes taukoamatta. Jos ei ole mitään ajankohtaista juteltavaa, muistelee mielellään menneitä asioita ja tapahtumia. Lisäksi aika ajoin on ah niin ihania miksi-kausia. Puhe on pääsääntöisesti ihan ymmärrettävää, vaikka äänteissä riittää vielä opeteltavaa. R-kirjainta ei osaa sanoa ja jotkut kirjaimet ovat tietyssä kohtaa sanaa hankalia lausua, mutta vauhdilla kehittyy koko ajan. Yksi hauskimmista oli viime syksynä “vauvalla tuli kahta aivusti” eli vauva aivasti kaksi kertaa, se piti ihan kirjata muistiin vauvakirjaankin.
• Rakastaa musiikkia ja laulua. Soivat laulukirjat ovat parhautta, samoin se kun mamma laulaa iltaisin nukkumaanmenon alla (käymme usein lauantaisaunassa heillä). Lauleskelee itsekin paljon, joulun ympärillä esimerkiksi lurautettiin Tuiki, tuiki tähtönen monta kertaa päivässä.
• Vauvan syntymän jälkeen on saanut väsyneet vanhemmat hermostumaan välillä turhankin helposti ja huutamiseen reagoi yleensä itkemällä sen toisen, ei-huutavan vanhemman perään – ja joskus mammankin. Onneksi mamma ja pappa ovat olleet paljon läsnä ja tytär on toisinaan päässyt heille yksikseen, jolloin saa isovanhempiensa täyden huomion. ♥
• Juuri kun oli alkanut taas nukkua omassa huoneessa, tuli muutto pikkukaksioon ja koko perheelle yhteinen makuuhuone. Iltasatu luetaan yleensä vanhempien sängyssä ja monesti haluaa nukahtaa sinne, tosin itsekseen nukahtaminen on valitettavan harvinaista ja nukuttajan pitää pysyä vieressä uneen saakka. Yllättävän sikeä nukkuja tytöstä kuitenkin on tullut eikä herää edes itkuun, vaikka minimies karjuisi suoraa huutoa vieressä. Tarha-aamuina herättelyyn saa käyttää useamman hetken, melkein kuin jotain teini-ikäistä koittaisi saada ylös sängystä. :P
• Päiväunet jäivät pois loppusyksystä, kun tuntui turhalta päivällä taistella tunnin verran likkaa unille – ja sitten vielä yöunille menokin helposti venyi reilusti yli kymmeneen. Päiväkodissa toki nukkuu kuten muutkin ja tiettyyn aikaan iltapäivästä jos ajetaan johonkin saattaa simahtaa autoon, mutta pääsääntöisesti kotioloissa ei päikkäreitä enää nuku. Välillä tosin väsy iskee ihan puskista…
• On useimmiten aika nirso, joskin nirsous tuntuu olevan aika valikoivaa ja riippuu kuun asennosta tai jostain mikä milloinkin maistuu. Rakastaa makaronia, ruisleipää ja tortilloja; ei pidä siemenistä, tomaatista eikä mistään mikä näyttää jotenkin epäilyttävältä. Karkit ovat selvästi alkaneet kiinnostaa, mutta rusinat ym. kuivatut hedelmät kelpaavat vielä herkuksi.
• Siinä missä alkukevät oli sairastelua, niin kyllä oli syksykin. Tytär sai flunssan heti vauvan syntymän jälkeisenä päivänä, tulimme siis laitokselta suoraan sairastupaan. Vauvan ollessa 5-viikkoinen esikoinen oli jo kolmatta kertaa räkätaudissa, minkä seurauksena lääkäri diagnosoi infektioastman ja lääkitykseksi tuli kuukauden verran kortisonin hengittelyä avaavan lääkkeen lisäksi. Sen jälkeen sairastelut helpottivat, onneksi!
• Kävi alkusyksystä kampaajalla, mutta ei taaskaan oikein siitä digannut. Otsatukka lyhennettiin silloin reilusti, mutta syksyn myötä päätimme yhdessä kasvattaa sen pidemmäksi ja pois silmiltä. Noin muuten hiukset alkavat olla siinä mitassa, että saa tehtyä pienet letit! Hiuslaatu on kuitenkin todella liukas eikä kampaukset kovin kauaa pysy kuosissa.
• Vaatteiden osalta syksy meni helposti vielä tuplakoossa 86/92 (esim. Papu ja Nosh), yksöiskoossa sen sijaan piti jo siirtyä 98:iin. Housumerkeissä suosiossa ovat edelleen Vimma ja Gugguu, joiden pökät ovat tarpeeksi kapeita ja pysyvät ylhäällä. Mini Rodinin yläosista 92/98 on passeli, mutta pian voinee ekat 104/110 ottaa käyttöön. Kengät ovat pääsääntöisesti kokoa 25-26.
• Pituutta 3-vuotisneuvolassa mitattiin 94,9 cm ja painoa oli 14,1 kg. Edelliseen puolivuotiskauteen verrattuna painoa oli tullut enemmän, mutta varsin sopusuhtainen tyttö edelleen.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2017, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Aikajärjestyksessä: sairastin noron, liityin blogiyhteisöön, osallistuin lapsen kanssa jumppanäytökseen, tilasin tehtaalta auton, ostin tuplarattaat, myin asunto-osakkeen, muutin isovanhempieni omistamaan pikkukaksioon, synnytin pojan, tein kaupat omakotitalosta, opettelin sitomaan kudotun kantoliinan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
– Vuosi sitten lupasin yrittää “vihdoin ja viimein panostaa omaan hyvinvointiini”, mutta totajoo… Ei oo näkynyt, pikemminkin päinvastoin – voisin nykyään elää pelkällä suklaalla ja lakritsilla. No ehkä välillä vähän pakastepitsaa, ranskiksia ja burgereita, eh heh. En todellakaan tiedä minkälainen ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin huolehtia itsestäni paremmin. Siis tottakai mä tiedän, että pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisesti ja juoda 2-3 litraa vettä päivässä, mutta silti mä en tee niistä mitään. Ruuanlaitto vie älyttömästi aikaa, en koskaan keksi mitä ruuaksi tekisi ja sokeri on aivan liian koukuttavaa eikä itsehillintää ole + olen laiska ja saamaton. Pitäisköhän miettiä jotain terapiaa..? Noh, turhaan mä edes lupailen taas kerran jotain tuollaista, niin mennään vähän helpommalla. Ensi vuonna pyrin olemaan enemmän läsnä – lapsille, miehelle, ystäville. Mun pitäisi (ja kannattaisi!) keskittyä elämiseen sen sijaan, että a) roikun somessa joka välissä b) pyörin rätti/imuri käden jatkeena hinkkaamassa nurkkia puhtaaksi.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Toukokuussa syntyi kummityttö, lokakuun lopussa serkkuni sai toisen lapsensa.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Kummisetäni nukkui yllättäen pois kesän lopussa.

5. Missä maissa kävit?
– Laivaristeilyn Tukholman stoppia tuskin lasketaan, joten en missään.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017?
– Muuttaa omakotitaloon, pudottaa ylimääräiset kilot kropasta, ajaa pitkästä aikaa moottoripyörällä, matkustaa edes vähän johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
– 4.5. rakenneultra, 6.8. toisen kummityttömme ristiäiset, 20.9. kuopus syntyi, 7.10. rakkaan lapsuudenystäväni häät, 11.11. poikamme kastejuhla, 21.12. viisivuotishääpäivämme.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Selviytyminen raskaudesta taaperon pyöriessä jaloissa sekä muutto uuteen kotiin viimeisellä kolmanneksella.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Että olen edelleen yhtä huono syömään järkevästi sekä liikkumaan ja nukkumaan tarpeeksi.

10. Kärsitkö vammoista?
– Loppuraskaudesta turvotukset olivat ihan järkyttäviä ja myös verenpainetta piti tarkkailla. Lisäksi imetyksen aloitus oli jälleen varsin kivuliasta aikaa ja parin kuukauden vauva-arjen jälkeen tuli edellisestä kerrasta tuttuja selkäkipujakin.

11. Paras asia, jonka ostit?
– Epäilemättä se omakotitalo, vaikkemme vielä tämän vuoden puolella päässeet muuttamaan. Myös uusi kamera ja vuosia himoitsemani objektiivi olivat erinomaisia ostoksia, kuten se jo mainittu uusi autokin. Niin ja varsi-imuri, se on helpottanut arkea pienessä väliaikaiskodissa todella paljon.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Läheisteni.

13. Mikä aiheutti ahdistusta?
– Se, että mulla on elämässä niin monta ns. epäkohtaa, joiden ratkomiseksi en vielä ole löytänyt keinoa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Perusarkeen ja lastentarvikkeisiin.

15. Mistä innostuit eniten?
– Vauva-arjesta, sisustusjutuista, Bugaboon rattaista, ihanista lastenvaatteista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2017?
– Ed Shieran ja erityisesti Shape Of You -kappale.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (no ne vauvakilot ja vähän joulukin).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Köyhempi, tai ainakin velkaantuneempi (koska asuntolainan päivitys).

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Ollut läsnä, liikkunut, nukkunut, halannut.

19. Entä vähemmän?
– Valittanut, herkutellut, istunut.

20. Miten vietit joulun?
– Tädin perheen luona katsellen serkkusten iloista touhotusta lahjoista ja joulupukista.

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2017?
– Kalkkimaali, mänty, vihreän sävyt, Kotilaituri.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
– Kukallinen bomber (Uhana Design), Noshin joutsenpaita ja musta hame sekä Sail-mekko kahdessa eri värissä, musta taskuneuletakki (Vietto), pari mustaa imetysmekkoa helpottamaan niin arkea kuin juhlaa, Vimman Mustepiste- ja Human-kuosiset jutut, mustat sandaalit (Clarks), uudet Ten Pointsin maiharit pieneksi jääneiden tilalle, siistit ja hyvät talvivermeet toppatakin (Didriksons) sekä vedenpitävien kenkien (Panama Jack) muodossa.

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
– Iholla-sarjaa seurasin jonkun verran, lähinnä jälkikäteen puhelimesta.

24. Suosikkilehtesi?
– Avotakka, Glorian Koti.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Apua, en tainnut lukea ainuttakaan! Pitäisi varmaan harkita Sonjan kirjahaastetta ensi vuodelle…

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Haloo Helsingin uusin Hulluuden highway -albumi.

27. Mitä halusit ja sait?
– Toisen lapsen. ♥ Niin ja sen omakotitalon sekä uuden auton ja kameran.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Lopetettua yltiöpäistä herkuttelua.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2017?
– Näinköhän mä edes muuta kuin Yösyöttö -leffan loppuvuodesta..? No, vastaan joka tapauksessa sen.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Täytin 33 ja työpäivän jälkeen kävin tyttären kanssa ihastelemassa alppiruusupuiston kukoistusta.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Vähemmät sairastelut, enempi liikkuminen ja ulkoilu, talon löytyminen niin että olisimme päässeet suoraan edellisestä muuttamaan sinne.

32. Miten kuvailisit vuoden 2017 tyyliäsi?
– Alkuvuodesta verhouduin kaapuihin peitelläkseni, sitten korostin kasvaavaa vatsaa. Vuoden loppupuoli sujahti ohi lähinnä imetyskelpoisella ja mukavalla linjalla.

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Läheiset ihmiset, uusi perheenjäsen.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Kaipa tuon keväällä perustetun blogiyhteisön voisi laskea ilmiöksi. Meininki on ollut loistavaa ja on ollut tosi kiva tutustua uusiin tyyppeihin!

35. Ketä kaipasit?
– Maallisen elon taaksensa jättäneitä ihmisiä.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Pieni poikani, vaikka yhteinen taipaleemme on vasta ihan aluillaan.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En toivottavasti ainakaan.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Tajuaisin esikoisen synttäreiden tienoilla heikohkon oloni johtuvan norosta eikä raskauspahoinvoinnista ja peruisin sen päivän juhlat.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2017?
– Joskus asiat tapahtuvat, kun niitä vähiten odottaa.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
– “Minä kiitän kyyneleistä / valvotuista öistä / onni on hetket / kun teet meistä täydellisen” – Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis

Postauksen kuvat ovat lasten ilotulituksesta, jota olimme tänäkin vuonna katsomassa. Alun perin suunnitelmat uudenvuodenaatoksi olivat hieman erilaiset, mutta päädyimme kuitenkin jäämään kaupunkiin – pitihän se nyt hyödyntää, että kerrankin asuimme kävelymatkan päässä Kupittaanpuistosta. Kun vielä saimme tuvan täyteen (mikä ei tosin vaadi 40 neliöltä paljonkaan) vieraita alkuillaksi, muodostui päivästä varsin passelit jäähyväiset väliaikaiskodillemme. Huomenna aloitamme täydellä teholla pakkaamisen ja alle viikko, niin olemme jo uudessa kodissa. Oikein mainiota uutta vuotta kaikille!

Edellisten vuosien katsaukset: 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010.