Makuuhuoneen tavarat on pakattu, suurin osa viety jo pois. Keittiön kaapeista puolet on tyhjiä, toinen puolikas vielä pakkaamatta laatikoihin – se tapahtuu todennäköisesti tänään illalla. Kirjoituspöytä tyhjennetty ja pakattu, lehtikasat on vielä olohuoneessa käymättä läpi. Miten sitä raaskisi heittää pois ihania kiiltäviä aikakauslehtiä, täynnä upeita kuvia? Hauskin osa lehtipinossani – joskaan ei edeltävään kuvaukseen täysin soveltuva – on taatusti muutama numero IN-nimistä lehteä, jota julkaistiin joskus 90-luvun lopulla ja/tai 2000-luvun alussa. Niille jaksaa näin kymmenen vuotta myöhemmin hihitellä kerta toisensa jälkeen.

Pitää ehkä ruveta harkitsemaan kattavaa luopumista vaatteista ja tavaroista, uusistakin. Työkkäri päätti evätä multa kaikki työttömyysetuudet, koska mukamas työllistyn kokopäiväisesti toiminimeni kanssa. Mielenkiintoinen näkökanta, ottaen huomioon että esimerkiksi tässä kuussa olen tehnyt toiminimellä töitä muutaman tunnin eikä siitä todellakaan tienaa sellaisia summia, joita nykyään pelkkään normaaliin elämiseen tarvitaan. Puhumattakaan siitä, että olen useaan otteeseen ilmoittanut etsiväni nimenomaan kokopäivätyötä – sehän ei olisi mahdollista, mikäli toiminimeni työllistäsi mut täysin. No, ei kai siinä mitään, jos olisivat työkkärissä osanneet heti alkuun sanoa, ettei kannata edes yrittää saada etuuksia toiminimen ollessa olemassa. Sen sijaan odotin viisi pitkää viikkoa tuota hylkäävää päätöstä, minkä ajan olisi voinut hyödyntää paremminkin.

Työrintamalla ei näy mitään uutta. Hakemuksia olen näpytellyt tasaiseen tahtiin, osaan soitellut perään, yrittänyt saada jalkaa oven väliin. Toistaiseksi ovi on vedetty joka kerta nenän edestä kiinni. On niin vaikea ymmärtää, ettei innokasta korkeakoulutettua nuorta kukaan tahdo palkata eikä edes antaa mahdollisuutta haastattelun muodossa. Valitaanko haastateltavat nykyään arpapelillä? “Tuolla on kiva sukunimi, otetaan se haastatteluun. Joo ja tuo, sillä on hauska puhelinnumero. Tämänkin voisi kutsua, sen nimikirjaimista tulee sana HUI.” Olisi oikeasti mielenkiintoista joskus kuulla, miten työnantajat (tai rekryfirmat) käsittelevät saapuneita hakemuksia.

Näin viime yönä unta, että lähdettiin koko perheen voimin telttailemaan. Jostain syystä kuitenkin päädyttiin Meksikoon. Kauppoihin ei ollut leiripaikaltamme pitkä matka ja eräästä kaupasta löysin täydellisen Meksiko-oppaan, jota kuitenkin joku tyttö yritti multa huijata itselleen. Selvisin kirjataistelusta voittajana, mutta lähtiessäni kaupasta laukustani putosi pari äidin kutomia villasukkia. Pöllijätyttö nauroi ja pilkkasi mua, että olinko mä ihan pipi päästäni kun olin ottanut Meksikoon mukaan villasukat. Tokaisin jotain takaisin ja lähdin kaupasta, ulkona oli jo ihan pimeää. Juostessani takaisin leiripaikkaamme havahduin hereille. Myöhemmin näin jotain muutakin unta, varmaan yhtä kummallista, mutta sitä mä en (onneksi?) muista.

Vielä aivan totaalisen offtopicina: miksi Valiojäätelön litran jäätelöpaketit ovat niin hankalasti avattavia? Muistan vielä elävästi, kun kyseinen pulju vaihtoi toimivan perusavaussysteemin nykyisenlaiseksi. Verrattuna vanhaan se oli käytettävyydeltään todella surkea, ja sitä se on edelleen. Pointsit Ingmanille, joka on säilyttänyt mekanismin samanlaisena vuosikaudet.