AvainsanaHöh ja pöh

12.8.2014
22:16

Havun (toistaiseksi) viimeinen matka

Meille kävi lomalla hieman köpelösti: oltiin menossa maalle ja aika pian 8-tien alkajaisiksi autosta kuului järjetön poksahdus. Kuin olisi ajanut sorakasaan, paitsi että mies ehti nähdä taustapeilistä tielle lentelevän palasia. Matka päättyi siihen ja jatkui vasta hinausauton tultua apuun, onneksi sentään pääsimme kyydissä määränpäähän. Huoltamon tuomio oli, jotta moottori vaihtoon mikäli autolla tahtoo vielä ajaa – kiertokanki oli tullut moottorista läpi ja pudonneet osat olivat moottorin nurkasta, jossa nyt on ammottava reikä. Että näin. Vuoden sisään kolmas remontti, kun viime syksynä meni kytkin ja toukokuussa jouduttiin uusimaan kannen tiivisteet; yhteensä hintaa kertyy epäilemättä enemmän kuin auton arvo on.

Poks!
Kyydillä pois

Ei siitä ole edes neljää vuotta vielä, kun Havu tuli taloon. Kilometrejä on kertynyt varsin maltillisesti ja pääpiirteittäin kaikki on toiminut, mutta jostain syystä stoppi tuli tässä kohtaa. Nyt on kovassa pohdinnassa mitä seuraavaksi, Havua ei ehkä meille kannata korjauttaa mutta joku kottero pitäisi olla, jotta mies pääsee talvella kulkemaan töihin. Vaan millainen?

Mies on sitä mieltä, että panostetaan vähän eikä hankita mitään superedullista. Ehdottomasti 5-ovinen ja ainakin ilmastointi, penkinlämmitykset sekä vakionopeudensäädin pitäisi olla. Ei ihan pieni muttei mikään valtamerilaivakaan. Tavaratilaa tulisi olla niin että kyytiin saa kivasti vaunut ym. lapsiperheen roinat (juu-u, sellainenkin projekti tässä on parhaillaan menossa) ja sen myötä toki ISOFIX-kiinnitys olisi jees. Ranskalaisia tuskin tähän talouteen enää tulee, Volkswagenia kaikki tuntuvat kehuvan ja henk. koht. olen vuosia himoinnut uudenmallista Honda Civiciä. Miksi pitää olla niin paljon erilaisia vaihtoehtoja? Onko se vain tuurista kiinni, sattuuko kohdalle toimiva yksilö vai onneton maanantaikappale? Ehdotuksia em. kriteerit täyttävästä, kohtuuhintaisesta autosta otetaan mieluusti vastaan!

29.12.2013
23:09

Jouluaaton tunnelmat

Tänä vuonna jouluaatto valkeni sateisena ja harmaana. Haalimme loput lahjat ja muut romppeet kasaan, pakkauduimme autoon ja hurautimme maalle mun kotikotiin. Ehdimme matkalla poiketa vielä viimeisellä vartilla kaupassa hakemassa glögitäydennystä, ettei pääse loppumaan kesken. Ennen lähtöä napsin muutamat kuvat omasta joulukuusestamme aaton pikapostausta varten. Kerrankin meillä on ihan kunnon kokoinen kuusi! Ei se tosin taida loppiaiseen asti säilyä, kun se pudottelee paitsi neulasia myös koristeita itsekseen. Enpä ole koskaan aiemmin herännyt siihen, kun joulupallo kopsahtaa laminaattiin.

Oma kuusi

Kuusi on omasta metsästä, iskä toi sen joulua edeltävällä viikolla ja koristeet se sai yllensä ennen Tampereen reissua. Löysin sentään koristelaatikon tavararöykkiöiden joukosta, joskin uuteen valosarjaan voisin ehkä ensi vuonna panostaa – sellaisiin ihan kunnon kuusenkynttilöihin. Latvassa nököttää tuttuun tapaan latvapossu, nimikkopiparin sain työkaverilta, appelsiini-kaneli-koristeet ovat toisen työkaverin puodista. Hopea-monivärinen nauha mulla oli jo kun vielä asuin kotikotona, silloin se koristi oman huoneeni minikuusta. Hyvin se on säilynyt yli 10 vuotta, en edes tykkää siitä enää mutta en raaski heittää poiskaan kun se on kuitenkin ihan kunnossa. Olkoot tuossa sitten.

Palju lämpiää

Maalla oli jouluaaton ominainen härdelli päällä: joulusiivous oli kesken, kuusi koristelematta ja siihen päälle sisko pyörimässä sinne tänne ennen lähtöään Poriin kihlattunsa kanssa. Tuuli vinkui nurkissa ja vettä vihmoi, kun iskä oli pihalla lämmittämässä saunaa ja paljua. Aika erilainen maisema kuin viime jouluna! Toisaalta kaksi vuotta sitten oli hyvinkin samannäköistä, lumetonta ja plusasteita vaikka muille jakaa.

Pingviini

En tiedä johtuiko se säästä vai mistä, mutten tänä vuonna oikein onnistunut löytämään joulufiilistä. Piparit jätin tietoisesti tekemättä, joulutorttutarvikkeet ostin mutta leipomatta sitten nekin jäivät. Viikot tuntuvat kiiruhtavan aivan liian nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä. Jotenkin kyrsi koko joulu – kaikki se kohkaaminen, lahjojen hamstraaminen, kiire ja hirvittävä stressi. Vastalauseena leipomusten jättämisen lisäksi en edes harkinnut kodin joulukoristamista, pysyttelin poissa kaupoista ahdistumasta ihmisten kymmenistä ostoskasseista ja annoin lähinnä aineettomia lahjoja. Glögiä sentään join sekä kuuntelin parina iltana joululevyä.

Tallilyhdyt

Jouluahdistus helpotti viimeistään saunan puukiukaan sihahtaessa löylyjään ja kuuma palju kylmässä talvimyräkässä tyhjensi viimeisetkin murheet mielen sopukoista. Maaseudun rauha ja hiljaisuus, se on korvaamatonta tällaiselle (väliaikaiselle) kaupungin asukille. Kuten myös pimeys: on ihanaa mennä nukkumaan niin, ettei huoneessa valojen sammuttamisen jälkeen ihan oikeasti erota enää mitään.

Jouluruoka

Puolentoista tunnin saunomisen jälkeen kelpasi hiljentää kuriseva maha joulupöydän ääressä. Harmi että äiti äkkäsi vasta ruuan jälkeen, että aamupäivällä kotona tekemämme marinoidut punasipulit unohtuivat kokonaan pöydästä. Veimme ne sitten joulupäivänä puolison kotikotiin ja maistuivat ne toki sielläkin. Ihan passeli lisä laatikoiden kylkeen, taidan tehdä ensi joulunakin. Houkuttaisi muuten viettää seuraavaksi erilainen joulu, esimerkiksi jossain reissussa. Onhan tässä perinteisiä jouluja jo nähty ihan tarpeeksi monta, välillä voisi vähän repäistä!

Ellie Goulding – Bright Lights [2010]

3.4.2012
09:54

Converset tuo kev… toivat takatalven?!

No niin kevät, nyt loppui se pelleily! Huhtikuu vaihtui ja sä vaan päätit heittää taas vähän lunta tupaan. Maa on valkoinen ja tänään aamulla mittari näytti melkein -5°C. Ei näin! Valitettavasti vaan säätiedotus lupailee pakkasta ja lumisadetta vielä pääsiäisenäkin… Iso pyh ja vielä isompi pah! Onkohan tämä jokin sääherrojen kosto siitä, että talvi alkoi vasta tammikuussa?

Punaiset Consit

Turun keskustaan avattiin viime viikolla uudistunut Kookenkä, jonka avajaistarjouksista kävin poimimassa matkaani uudet Converse All Starit. Kehitin pienoisen pakkomielteen punaisiin kenkiin, kun mietin miten loistavasti tummansiniset Holly & Whyte -housut sopisivat punaisten kenkien kanssa. Ja Consit nyt vaan on yhdet parhaista popoista, ei tule jalat kipeiksi ja sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä kuten muutkin mun Consit – kunhan vaan päästään tuosta valkoisesta moskasta eroon ja saadaan kadut kuiviksi!

Viikate – Petäjäveräjät [2012]

20.3.2012
21:36

Ensin vähän balettia ja sitten päivä truu rääkkiä

Miten nämä alkukevään kuukaudet aina tuntuvatkin olevan niin täynnä ohjelmaa?! Kiirettä piisaa töiden ja tapahtumien ja ties minkä kanssa. Kaiken huipuksi muhun on iskenyt ihan käsittämätön kevätväsymys, ei auta vaikka miten koittaisi nukkua kunnon yöunia (monesti en tosin sellaisista ehdi edes haaveilla). Silmäpussit alkavat olla sitä kokoluokkaa, ettei naamassa muuta enää olekaan… Mutta! Tämän ja ensi viikon kun vielä jaksan härdelliä, niin sitten koittaa sellainen ihmejuttu kuin lomaviikko. Tuntuu jokseenkin uskomattomalta.

Ja sitten ainaisesta kiirevalituksesta itse asiaan, nimittäin liikuntaan. Elixia järjesti Jokivarressa nyt maaliskuussa balletone-kurssin, johon päätin osallistua vaikken ensimmäisellä kerralla paikalle päässytkään. Liittyessäni Jyväskylän Elixiaan syksyllä ’07 ihastuin kovasti balletoneen, joka on siis helppoa balettia yhdistettynä pilatekseen ja joogaan. Kävin tunnilla joka viikko, mutta muutettuani Turkuun alkuvuodesta ’08 tapa kuihtui kun Turun Elixiassa tunnit olivat huonoon aikaan tms. Inttivuoden jälkeen balletone ei ollut enää niin in ja Elixiakin oli pudottanut tunnin tarjonnastaan, valitettavasti. Viime syksynä Centrumissa oli erikoislauantai, jossa oli tunnin verran myös balletonea – silloin tunti oli aivan täynnä.

Ekalla kerralla nyt keväällä olin aika pihalla, jalat sekosi heti kun yritti ottaa käsiä mukaan ja tasapainokin oli aika onneton. Sitten onneksi alkoi sujua ja vanha rakkaus roihahti jälleen liekkeihin. Voi miksei balletone kuulu edes jonkun Turun keskuksen säännölliseen ohjelmaan?! Viime talven suosikkini Fitness Fusion on sekin kadonnut aikatauluista lähes kokonaan enkä ole löytänyt oikein mitään tilalle. TerveSelkä ja ELIXIA Pilates ovat joo ihan kivoja, mutta eivät mitään verrattuna Fitness Fusioniin.

Tuotepaketti

Otsikon rääkki viittaa viime sunnuntaihin ja Supertreeneihin, joihin osallistuin nyt neljättä kertaa. Olimme äitin kanssa paikalla heti puoli yhdeksän jälkeen, kun äipällä oli ensimmäinen tunti heti yhdeksältä. Itse hengailin Maijamäessä vajaan tunnin istuskellen ja myyntipisteitä kierrellen, päälavan ohjelma kun alkoi harmikseni tanssilla eikä mun todellakaan kannata pilata päivääni millään liian koreografisella tunnilla.

Kymmenen jälkeen mentiin äitin kanssa Bosuun, joka oli jumppaa puolipallolla – yllättävän hauskaa ja tehokasta! Hiki virtasi ihan kunnolla, vaikka ohjaaja kovasti väitti tunnin alussa ettei kyseessä ole mikään hikijumppa… Eipä. Bosun jälkeen suunnistimme auditorioon kuuntelemaan lauluyhtye Carmininaen esitystä Päätoimine Naine, joka olikin omalla kohdallani päivän ainoa “luento”. Sen jälkeen vuorossa oli evästauko, joka kului pääasiassa eväs- ja tuotepakettia jonottaessa. Jätin lopulta väliin päälavan Body Attackin – onneksi, sillä sykkeet huiteli kyllä ihan tarpeeksi taivaissa ensin nyrkkeilyä ja pilatesta yhdistävässä Piloxingissa sekä heti perään Body Combatissa. Combatista siirryin hieman ennen tunnin loppua puolikuolleena TimeLess Bodyyn, jossa ei meinannut kehonhallinta enää pelata kun oli kroppa niin väsynyt.

Puoli viideltä liikuntapuoli oli pulkassa ja painelimme kylpylän puolelle rentoutumaan. En ollut aiemmin Naantalin Kylpylässä käynyt muuten kuin jumppaamassa, allasosasto on toki selkeästi aikuiseen makuun suunnattu mutta mielellään sitä lillui pore- ja ulkoaltaissa pitkän ja rankan päivän jälkeen.

Kuvassa on, kuten arvata saattaa, osa Supertreenien tämän vuoden tuotepakettia. Ruokapuolen ehdin pääasiassa tuhota ennen kuvaan ehtimistä, tuskinpa mehut ja raejuustot ja muut olisi niin kovasti ketään edes kiinnostanut. Viime vuonna setti oli aika mitäänsanomaton edellisiin vuosiin verrattuna, mutta nyt ilmeisesti 20-vuotisjuhlavuosi oli innostanut kokoamaan todella kattavan paketin. Parin matkakoon lisäksi kassista löytyi ihan kunnon putelit shampoota, tehohoitoa, aurinkorasvaa, kiinteyttävää vartalovoidetta jne. Rimmelin huulikiiltoja sai oikeasti vain yhden, toisen sain äipän kassista – aika ihania sävyjä nuo! Oranssihtava on Vinyl Gloss sävy 270 Fashion Icon ja pinkki Vinyl Max sävy 301 Addictive.

Soila ainakin oli paikalla, entäs te muut siellä ruutujen takana?

Isoveli – 2012 [2012]

14.11.2011
23:11

Viikon aloitus – failed

Maanantai.

Milloin se alkoikaan muistuttaa lähestulkoon kirosanaa? Yksinäisenä sinkkuopiskelijana ehdoton inhokkipäiväni oli sunnuntai. Välttelin kotoa poistumista aina sunnuntaisin, koska silloin vastaan tuli ainoastaan pariskuntia. Ihastuneita, rakastuneita, onnellisia (tai ainakin sen näköisiä). Nykyään melkeinpä pidän sunnuntaista ja jossain määrin myös sunnuntaifiiliksestä. Mutta se maanantai, voi maanantai.

Aamulla puolisko meinasi nukkua pommiin (ehti kuitenkin töihin vain minuutin myöhässä). Vähän miehen lähdön jälkeen postiluukku kolahti Turun Sanomien joulukalenterin verran. Ei paljoa, mutta kuitenkin niin että hätkähdin puoliunestani. (Voitte varmasti kuvitella, miten mukavasti postiluukun kolahdus kaikuu puolityhjässä asunnossa kun ei ole väliovea.) Enkä saanut enää unta. Töissä väsytti, työjono ammotti tyhjyyttään, pää oli sitäkin tyhjempi. Yritin tehdä vähän jotain, sekin meni pieleen kun onnistuin poistamaan vääriä komponentteja. Kengänpohjaan oli takertunut purukumi. Lounaaksi hain subin, jonka täytevalinnassa menin metsään. Ehkä aurajuusto olisi pelastanut?

Kotiin tullessa väsytti, ahdisti ja itketti. Puolisko hakkasi jotain typerää tietokonepeliään ja pälisi kuulokkeet korvilla kaverinsa kanssa. Vedin oven kiinni ja otin torkut. Helpotti vähän. Pakastimesta löytyneet kaverit Ben ja Jerry helpottivat vähän enemmän. Aloin miettiä, onko muhun iskenyt syysmasennus tai vastaava. Rakastan jokaista vuodenaikaa ja niiden vaihteluita, mutta tänä syksynä loputon harmaus ja pimeys tuntuu normaalia vaikeammalta. Tai ehkä se on tämä keskeneräinen koti, joka stressaa ja ahdistaa.

Ei tämä oikeastaan tunnu edes kodilta, ei vielä. Mun kodissa tavarat on suunnilleen järjestyksessä eikä lattialla ole roskia. Kylpyhuoneen lavuaari ei näytä töhkäiseltä eikä tiskipöydällä ole likaisia astioita, ainakaan montaa. (toim huom. Mua ei häiritse em. asiat muiden kodeissa, mutta oman huushollini suhteen olen tarkka.) Viikonloppuna lähti eteisestä kaikki kaapit, alkuperäisen kaapiston poiston jälkeen tuli uusia ideoita ja suunnitelmat muuttuivat aika radikaalistikin. Nyt eteinen ja olohuone muodostavat jättimäisen tilan, jossa on kaikki mahdollisuudet.

Onhan täällä ollut totuttelemista. Astianpesukoneen sähköliitäntä on edelleen kadoksissa, keittiön kasaaja on ilmeisesti jättänyt sen jonnekin levyjen taakse. Jääkaappipakastin hurisee siihen malliin, että se a) hajoo kohta käsiin ja b) syö sähköä kaikkea muuta kuin energiaystävällisesti. Keittiö näyttää kivalta, mutta allastaso on ärsyttävän epäkäytännöllinen. Kylppärin loisteputki sirittää. Laminaatti on kaunista, mutta tuntuu todella kylmältä jalkojen alla.

Mutta! Täällä on ihanan viileää verrattuna edelliseen asuntoon. Täällä pystyy nukkumaan, hurraa! Ja sänky, ihana 160 cm leveä sänky uudella mahtavalla patjasetillä. Patjat muotoutuvat vartalon lämmön mukaan ja tukevat kroppaa juuri niistä kohdista kuin pitääkin. Herääminen pimeään aamuun ei edes ketuta, kun niska ei ole jumissa tai selkään satu. Taidankin tästä siirtyä suosiolla sängyn lempeään syleilyyn…

Huomenna parempi päivä ehkä?

(Pointsit sille kuka jaksoi tämän lukea kokonaan. Ei punaista lankaa, ei varsinaista asiaa, vain ajatuksia peräjälkeen ja lause kerrallaan. Joskus se menee näin.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma