Seuraa jatkoa sataan faktaan, tässä tulee osa kaksi. Kuvamateriaali on eiliseltä, jolloin kävimme tädin luona äitienpäiväkahvilla. Oman äitini pienen lahjanhan unohdin taidokkaasti kotiin, kun lauantai-illalla mentiin syömään ja saunomaan kotikotiin… Enkä edes muistanut kuin vasta äitienpäivän aamuna herätessäni. No, täytyy seuraavalla kerralla muistaa ottaa mukaan – kuten pitäisi pari muutakin juttua muistaa. Mulla on useimmiten hyvä muisti, mutta toisinaan se vain on auttamattoman lyhyt. Tai sitten aivot eivät ehdi käsitellä kaikkea tietoa, kun teen miljoonaa asiaa yhtä aikaa.

Äitienpäiväkakku

36. Rakastan lukemista! Kovakantiset kirjat, pokkarit, aikakauslehdet, sanomalehdet, blogit – kaikki menee. Toisinaan tulee lueskeltua jotain keskustelupalstojakin ihan huvikseen.
37. Pystyn uppoutumaan kirjaan niin, etten tajua ympäröivästä maailmasta mitään. Joskus lukemani kirjan tapahtumat jäävät pyörimään päähäni useaksi päiväksi.
38. Viimeisin lukemani kirja, Enkelit ja demonit, on ensimmäinen Dan Brownini. Jossain vaiheessa aion tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon.
39. Deko on ehdoton sisustuslehtisuosikkini.
40. En osaa sanoa pidänkö enemmän Oliviasta vai Trendistä, kummastakin tykkään joka tapauksessa paljon. Ulkomaalaisia lehtiä luen harvoin.
41. Säästän mm. sisustus- ja muotilehdet, niitä on kiva selata pitkän ajan kuluttuakin.
42. Lempikirjojani ovat Reijo Mäen Vares -kirjat sekä suurin osa Juha Vuorisen tuotannosta.
43. Sarjakuvasuosikkejani ovat Viivi & Wagner, Kiroileva siili ja Mummo.
44. V&W-stripit tuntuvat välillä kuvaavan vähän liiankin osuvasti mun ja kullan yhteiseloa.

Kuisma-pulu
Kuisma leikkii selvästikin pulua.

45. Olen kissaihminen enkä osaisi kuvitella omaan huusholliini koiraa. On koiratkin suloisia juu, mutta ne vaativat niin älyttömästi huomiota, kun taas kissa osaa olla itsenäinen.
46. Kissan nukkuessa sen nenä on ihana, kun se on sellainen kuiva ja lämmin. ♥
47. Tahtoisin kovasti kissan omaankin kotiin, mutta ikänsä maalla eläneitä karvatassuja en halua kotikotoa viedä pois. Sitä paitsi nykyinen kämppä on sen verran pieni, että lykkään suosiolla kissan hankintaa sopivampaan ajankohtaan.
48. Kissan lisäksi meillä oli lapsena lemmikkeinä pari hamsteria, muutama gerbiili sekä kaksi kania (eivät siis toki kaikki samaan aikaan).
49. Viime aikoina olen alkanut haaveilla myös gerbiilikaverusten tai kanin hankkimisesta. Ihania karvapalleroita!
50. Työskentelen seuraavan kuukauden joka arkipäivä kotoa käsin eräälle mainostoimistolle. Toivottavasti hommia riittää, jotta diili voisi jatkua kuukauden kokeiluajan jälkeenkin.
51. Olen hyvin utelias, ja esimerkiksi töissä opin nopeasti tuntemaan työhön liittyvät menetelmät, esineet tai asiat. Kehittelen myös itselleni muistisääntöjä ja työskentelytapoja, joiden avulla työnteko nopeutuu.
52. Enkä siten tietystikään pysty ymmärtämään sellaisia työntekijöitä, jotka hoitavat kyllä hommansa mutta jotka eivät kuukausienkaan jälkeen ole yhtään ole kartalla minkä kanssa varsinaisesti työskentelevät.
53. Mulla on tällä hetkellä periaatteessa kolme työpaikkaa, yhdessä tosin en ole ollut sitten helmikuun. Pitäisikin muistaa soittaa rekryfirmaan, että mut voi ottaa vuokratyövoimalistalta pois.

Vihreää

54. En stressaa siitä, ettei mulla ole kokopäiväistä saati sitten vakituista työpaikkaa. Kyllä sellainen tulee vastaan sitten kun on tullakseen.
55. Kullan kyllä toivoisin löytävän kunnon työpaikan heti kun hän on saanut työvoimakoulutuksensa suoritettua.
56. Valvoin viime yönä aamukuuteen inspiraatiopuuskassani. Sen jälkeen torkuin muutaman tunnin, kunnes nousin ylös aloittamaan duunit.
57. Harrastin jo teini-ikäisenä sitä, että saatoin valvoa aamuun asti nettisivuleiskan parissa.
58. Yo-kirjoitusten aikaan lukemisen sijaan vaihdoin silloisten kotisivujeni ulkoasun kahdesti tai kolmesti. Kyllä mä jossain vaiheessa vähän lueskelinkin, mutta parhaiten muistan sen kun joka kerta historiankirjan avattuani nukahdin sohvalle.
59. En yllättäen loistanut reaalikokeessa. Historian kysymysten ohella ryssin jopa helppoakin helpomman biologian risteytystehtävän jotenkin ja sain ainoastaan viisi pistettä kuudesta.
60. Joskus harmittaa, että lukioaika livahti ohitse ihan huomaamatta. Ne kolme vuotta olisivat taatusti jättäneet paljon enemmän muistoja, mikäli en olisi seurustellut koko lukioaikaa kaksi vuotta nuoremman pojan kanssa.
61. Kyseisen seurustelusuhteen takia mun teiniaika meni jotenkin ohi. Esimerkiksi baariin menin ensimmäistä kertaa vasta 20-vuotiaana muutettuani jo Jyväskylään!

Uni

62. Ei sillä, opiskeluaikana olin suurimman osan ajasta sinkku ja siltikin ne olivat suht rauhalliset vuodet. Taisin vain olla liian tunnollinen oppilas, että olisin jättänyt oppitunteja väliin opiskelijabileiden takia.
63. Jyväskylän murre ei tarttunut mulle muuten kuin että muutaman alkoholiannoksen jälkeen kaverit väittivät mun venyttävän sanoja Keski-Suomen tyyliin.
64. Tarkoitukseni oli kolmannen opiskeluvuoden jälkeen muuttaa Tampereelle. Elämä kuitenkin yllättää joskus ja loppujen lopuksi muutin Jyväskylästä vasta neljännen vuoden keväällä – kotiin Turkuun. Vähän ehkä Tampere houkuttaisi vieläkin, mutta puolisko ei ole asiasta kovin innostunut.
65. Olisi myös mielenkiintoista muuttaa hetkeksi ulkomaille, vaikkapa sitten vain Tukholmaan.
66. Inttiin lähtiessäni haaveilin, että palveluksen jälkeen alan opiskella ranskaa ja sitten muutan vuodeksi tai pariksi Pariisiin.
67. Sitten tapasin kullan ja elämä heitti taas volttia. Millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että ollaan yhdessä. ♥
68. Mulle on luvattu, että pääsen naimisiin ennen kuin täytän kolmekymmentä. Enää vajaa neljä vuotta aikaa!
69. Siitä syystä yritän epätoivoisesti kasvattaa hiuksiani pitkiksi, hääkampaus ei saa kaatua liian lyhyeen tukkaan.
70. Mulla ei itse asiassa ole koskaan ollut todella pitkiä hiuksia, joten haluaisin kovasti tietää miltä näyttäisin ja minkälaista niiden kanssa olisi elää.

Viikate – Kuutamourakat [2004]