Häämuisteloita

Tukholmasta on selvitty hengissä, kirjoittelen reissusta myöhemmin – nyt olisi vihdoinkin niitä hääkuvia näytettävänä! Tässä postauksessa on varmaan enemmän kuvia kuin mulla on koskaan aiemmin missään blogissa ollut, mutta en vain nähnyt mielekkääksi lätkäistä pelkkää muutaman kuvan kollaasia. Sen sijaan tässä tulee yksittäisiä otoksia useampi, ja koitan vähän jotain selitystäkin runoilla väliin.

Runsas viikko siinä hurahti ennen kuin sain käytyä vajaat puolitoista tuhatta kuvaa läpi, ei meinaan ollut ihan mikään muutaman minuutin homma. Kuvamäärä karsiutui lopulta noin 750 otokseen, joista sata on sellasia omia höpöhöpöruutuja. Itse en ymmärrettävästi esiintynyt kuin murto-osassa kuvia, niistäkin tosin useimmassa olin kaikkea muuta kuin edustava. Alan uskoa, ettei kullasta ja musta ole edes mahdollista ottaa yhteiskuvaa, jossa kumpikaan ei näyttäisi täysin urpolta…

Aloitetaanpa sepustus siis. Kuvassa ylempänä tuskin on mitään epäselvää, riisiähän siinä Felinen kädessä. Viereisessä kuvassa (klikkaamalla näkee isompana) taas on hääpari juhlapaikan pihalla, täti kun vaihtoi sukunimeä avioliittoon astuessaan niin hääjuhla aloitettiin ampumalla vanha sukunimi taivaan tuuliin. Sen jälkeen kilistettiin tuoreen avioparin kunniaksi ja viivyttiin pihalla mummin maljapuheen verran, kunnes siirryttiin koleasta kevätsäästä takaisin sisätiloihin juhlimaan.

Keli tosiaan oli koko päivän harmaa ja sateinen, olikohan lämpöasteitakaan edes kymmentä – mutta ilmoista viis, kun tunnelma on lämmin ja iloinen! Mun tehtävänä oli ottaa viralliset hääpotretit, joita räpsittiin kahteen otteeseen. Kummallakin kerralla kävi niin hyvä mäihä, että juuri kuvaamisen aikana oli tauko sateesta ja saatiin kuin saatiinkin ihan mukava läjä kuvia. Tätä ennen olin kuvannut kahdet häät, hyviä otoksia toki on joka kerta tullut mutta on mulla vielä paljon oppimistakin. Pitäisi kyllä ainaisten kasvilähikuvien ja kissannenien sijasta harjoitella enemmän ihmiskuvausta… Malleista vaan on pikkasen pulaa, ketään vapaaehtoisia?

Vessojen läheisyydessä oli hauska pikkukori täynnä juttuja, joista juhlahumussa saattaa joskus tulla puutetta. Jos iskee jokin muukin hätä, niin älä näitä käyttämättä jätä kehotettiin korin vieressä olevassa viestissä. Ja koristahan löytyi siis hiuslakkaa, kurkkupastilleja, sakset ym. mahdollisesti tarpeellista tavaraa. Ihana idea!

Hääkakku oli perinteisen kermakakun sijaan juustokakku tai joku sen tapainen, osaan taas tosi hyvin tunnistaa ruokalajeja mutta oli joka tapauksessa aivan mielettömän hyvää! Juhlan teemaväri vihreä näkyi kakuissa limeviipaleiden muodossa ja ylimmällä tasolla olevassa kakussa oleva hääpari ei ollutkaan perinteinen mustavalkoinen pariskunta vaan vihreänsävyiset Shrek ja Fiona. Myös kahvikupeissa olevat lautasliinat olivat suunnilleen samaa limenvihreää kuin muutkin vihreät jutut.

Jossain kohtaa iltaa sisään syöksyi sukkahousuihin naamioituneita miehiä, jotka veivät morsiamen mennessään. Tämän jälkeen hullaantui meidän naisista koostuva polttariporukka ja myös sulhanen ryöstettiin. Jotta hääpari saataisiin takaisin, käännyttiin anoppien puoleen: tehtävänä oli kirjoittaa paperille kolme syytä miksi halusi morsiamen/sulhasen osaksi omaa sukuaan.

Syyt olivat hyviä eikä voittajaa osattu tässä kohtaa ratkaista, joten mun toimiessa onnettarena arvottiin sulhanen palaamaan ensin. Ennen kuin saatiin morsiankin takaisin paikalle, oli sulhasen vuoro kirjoittaa oma listansa aiheesta minkä syiden seurauksena olimme paikan päällä juhlimassa tätä liittoa. Kynä sauhuten sulhanen kirjoitti sellaiset perustelut, että morsian palautettiin saman tien. :)

Pidettiin sopivassa välissä tottakai myös oma pienimuotoinen photoshoot, kun kerran oli ykköset päällä ja muutenkin normaalia hehkeämpi fiilis. Feline oli nätti kuin mikä punaisessa pallomekossaan, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Kampaus on muuten inttikaverini väsäämä, mulla oli samantyyppinen mutta ehkä hieman yksinkertaisempi ja ilman kukkasia tai mitään härpäkkeitä (olisi mennyt överiksi mekossa olevan kukan kanssa).

Illan viimeiset tunnit menivät aika pitkälti musiikin ja tanssin merkeissä. Bändi soitti kaikenlaisia kappaleita ja milloin tanssilattialla pyörähteli pareja valssin tahtiin, milloin porukka jammasi ringissä jonkun menevämmän biisin mukana. Musiikki soi, jalat vipattivat ahkerasti ja nauru raikui – ei olisi meno enää voinut siitä parantua.

Humppaaminen ei ole kullan ja mun vahvin laji ja lähinnä sotkedutaan vain omiin tai toistemme jalkoihin, mutta kovasti houkuttaisi mennä joskus tanssikurssille ja opetella edes ne perustanssit. Mähän en lukiossa osallistunut lainkaan vanhojentansseihin ja kultakin on ammattikoulun käynyt, joten tanssiopetus olisi meille kummallekin ihan tarpeen. Toivottavasti tulisi mentyä jo aiemmin, mutta viimeistään ennen omia häitä sitten.

Hauskaa oli juhlia sukulaisten kanssa ja jos ei olisi väsymys painanut sen verran paljon olisi taatusti harmittanut, kun kello tuli niin paljon että oli aika jättää juhlapaikka taakse. Serkut jaksoivat tuntia aiemmin lähteä pirskeistä vielä kaupunkiin baariin, mutta me suunnattiin suoraan kotiin – jotain lähemmäs kaksi yöllä kello taisi silloinkin jo olla. Mahat täynnä herkkuja oli hyvä kellahtaa unten maille pitkän päivän jälkeen.

Tähän loppuun vielä katsaus hääparin asujen yksityiskohtiin, jotka oli selvästi mietitty viimeiseen asti tarkkaan. Siinä missä limenvihreä oli ruokasysteemien pääväri, asuissa se oli oranssi. Morsiamen alun perin valkoiset kengät oli värjätty oranssiksi mekossa olevan koristenauhan mukaan. Oranssi väri toistui myös kummankin vanhempien sekä kaason, bestmanin ja morsiusneidon asuissa kukkasen muodossa.

Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tie [2008]