AvainsanaHäähumua

10.9.2016
15:10

Elämää elokuussa

Elokuussa 2016…

  • tytär aloitti päiväkotiuransa. Uusi arki on alkanut yllättävän hyvin ja nyt kuukauden jälkeen jopa aamut sujuvat useimmiten suht kivuttomasti.
  • itse aloin tehdä 80% työaikaa, jatkossa meillä on pimun kanssa perjantait pääasiassa vapaita. Elokuussa tosin käytin vielä vanhoja lomapäiviä pois.

Seinäjoen asuntomessuilla

  • teimme kätkörouvien kesken viikonloppureissun Pohjanmaalle. Yövyimme Vaasassa, josta ajelimme käymään mm. isossa geokätköilytapahtumassa Kalajoen hiekkasärkillä.
  • yhdistimme samaan reissuun S:n kanssa asuntomessuvisiitin Seinäjoella, ja hivenen tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme kiertää kaikki kohteet.

Mega @ Kalajoen hiekkasärkät

  • opettelimme äijelin kanssa tanssimaan polkkaa, ks. seuraava kohta.
  • juhlittiin tämän vuoden toisia häitä, joissa olin kaasona. Hääparin valssi muuttui ekan säkeistön jälkeen Korpiklaanin versioksi polkasta, johon mekin hyppäsimme mukaan pyörimään.

Bobi pienissä häissä

  • seurasin mielenkiinnolla ekaa kertaa lastenvaatemerkkien droppeja ja niiden aikaansaamaa hysteriaa. Nättejä kuoseja, mutta itse olen (ainakin toistaiseksi) niin pihi etten kykene ostamaan esim. Mini Rodinia täyteen hintaan…
  • ränkkäsin itsekin loppukuusta F5-näppäintä Gugguun nettikaupassa, kun merinopipot ja -huivit tulivat myyntiin.
  • julkaistiin lempparini Noshin syysmallisto, jota kävimme kaverin kanssa edustajan avoimissa ovissa hypistelemässä. Omat kutsut on vasta tulossa, mutta ostoslistaa olen jo suunnitellut.

Ehdin vihdoin testailla kunnolla lainarattaita! Varsin mukavat kulkupelit.👌🏻#stroller #strollerobsession #barnvagnar #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #bugaboo #bugaboofrog #kids #mygirl #minime #kidsstyle #blacknwhite #yellow #minirodini #minirodinipico #papu #papustories #rusettipipo #converse #miroju #latergamLääkärireissulla pienen nuhanenän kanssa. 😪 #kids #toddler #toddlerlife #mygirl #minime #kidsstyle #minirodini #gugguu #gugguukidsfashion #nike #yellow #miroju #latergram

  • myin toiset rattaat pois, joten olemme jälleen muka normaali perhe. ;) Sain tosin testilainaan kanssahullulta Bugaboo Frogit (kuvassa yllä), joihin lapsi tuntui tykästyvän ihan täysillä.
  • kävin myös hammaslääkärissä ja lekuri kehui purukalustoani niin vuolaasti, etten osannut kuin hämmentyä. :D Hyvä että on hampaat kondiksessa!

Lapin kauneutta

  • päiväkoti toi (tietysti) mukanansa myös sairastamiset, lapseen iski flunssa tietysti juuri hääviikonloppuna. Viikkoa myöhemmin sain itse jonkun kivan keuhkopöpön, joka nostatti jopa kuumeen + yskä oli ihan järkyttävä.
  • olimme ystäväperheen mukana Lapissa, jossa ruska oli juuri alkamassa. Ulkoilimme, etsimme geokätköjä ja ihastelimme pohjoisen upeita maisemia.

(Hyppykuvan musta ja siskosta ikuisti S.)

18.6.2016
23:41

Keväthäissä navetanvintillä

Pitkästä aikaa viikonloppu vailla mitään suunniteltua ohjelmaa, ihanaa! Vetäisin viime yönä unta palloon melkein kellon ympäri, kevyttä univelkaa vissiin kertynyt töiden aloituksesta. Ensi viikolla onneksi onkin lyhyempi työviikko, kiitos juhannuksen. Tämä mun bloggaaminen on edelleen varsin hidastempoista, mutta koitan nyt ainakin välillä saada vähän jotain tekstiä tuherrettua tänne…

Kuplavesi

Sateen ropistessa ikkunoihin on mukava palata ajassa muutama viikko taaksepäin lauantaille, jolloin tanssittiin serkkuni häitä. Mies oli tuolloin kertaamassa, joten edustimme kahdestaan minin kanssa meidän perhettä. Olin mukamas valmistautunut hyvin edellisenä päivänä, mutta niin vaan aamupäivä oli yhtä häkkärystä ja paikasta toiseen syöksymistä. Ipana ei edes suostunut nukkumaan päiväunia, vaan simahti autoon matkalla kirkkoon – matka kesti ehkä 10 minuuttia. Onneksi olin ottanut rattaat mukaan, perillä täysin tolkku pois oleva lapsi niihin ja tyyppi posottikin sitten unta ihan koko vihkimisen ajan.

Tervetuloa
Kattaus

Juhlien teemaväri oli pinkki (kurkkaa myös kuva toukokuun kuukausikatsauksesta) ja omaan simppeliin makuuni todella kivasti toteutettu. Häät olivat siis Piikkiössä Kavalton tilan navetanvintillä, en ollut siellä aiemmin ollut mutta kaikin puolin passeli paikka tällaiselle juhlalle. Ruoka oli hyvää ja mun on ihan pakko antaa erityismaininta valkosipuliselle pestosalaatinkastikkeelle – niin herkullista että olisin voinut sitä vetää shotteina muiden naukkaillessa kirkasta. :D

Häätanssi
Hääkakku
Karkkibuffa

Oli hauska seurata, miten innoissaan jälkikasvu oli kekkereistä. Paikalla oli muutama muukin lapsi (suurin osa tuttuja) sekä läjä leluja, siinä ne viipottivat yhdessä ja yksitellen ilman mitään sen kummempia nahisteluja. Tanssilattia varsinkin oli meidän pimun suosiossa, välillä ei halunnut edes syliin tulla vaan piti päästä pyörähtelemään muiden mukana. Toinen selkeä lemppari oli karkkibuffa, jossa oli karkkien ohella maissinaksuja lapsille. Huvitti vaan miten mini osasi katsoa pöytäseuraansa niin anovasti, että hänelle tuotiin pariinkin otteeseen lisää naksuja. Yllättävän pitkään neiti muuten jaksoi lyhyistä päikkäreistä huolimatta juhlia: yritin joskus kymmenen maissa nukuttaa kaverin rattaisiin, mutta pah se mitään nukkunut vaan pööpöili ympäriinsä melkein puolilleöin. Seuraavana aamuna onneksi nukkui pitkään…

Ota huikka!
Vieraskirja

Suomenruotsalaiseen tapaan otettiin muutamat snapsit, laulujen kera tietysti. (Pitääkö tähän nyt laittaa välihuomautus, että ei, mä en ottanut viunaa koska a. lapsi ja b. auto?) Myös yhdelle pöydälle oli jätetty pullo ja siitä huikan ottaminen edellytti, että kuvasi tapahtuman pullon kylkeen kiinnitetyllä kameralla. Varmasti hauska katsoa sitä videota myöhemmin häitä muistellessa! Alemmassa kuvassa taas on vieraskirja, joka koostui palikoista ja niistä sitten kasattiin torni.

Minin juhla-asuOma juhla-asu

Meillä oli kummallakin juhlatyylissä (klik vaan isommaksi) sattumalta mukana pinkkiä häiden teemaan sopien. Minin mekko on kummitytöltä lainattu ompelijan tekemä Marimekko, valkoinen body ja röyhelöpeppusukkikset KappAhl sekä mustat sandaalit myöskin kummitytön vanhat. Oma mekkoni on vuosia vanha Hell Bunny (joka yllättäen mahtui!), Seppälän tekonahkabolero lainasin siskolta ja mustat korkkarit kaverilta. Hiuksissa oleva niittirusetti Lindex ja hopeiset X-korvikset sekä pääkallorannekoru Fashionology. Korot tosin saivat jossain kohtaa vaihtua mustiin mataliin Converseihin, samoin näytti tekevän myös morsian ja kaaso.

12.6.2016
17:40

Tohinaa toukokuussa

Toukokuussa 2016…

  • olimme vapunpäivänä porukalla vapputorilla sekä piknikillä Kupittaanpuistossa.
  • kävin pitkästä aikaa leffassa! Siskolla oli ilmaislippuja, joten kävimme katsomassa Onnenonkijan. Hyvin oli saatu kaikkia blogimaailman kliseitä mukaan!

Mini ja Kuisma

  • vietimme S:n kanssa pari päivää Hämeenlinnan suunnalla, lapsivapaata aikaa sekä tietysti geokätköjä. Löytöjä kertyi ihan mukavasti, ja reissun parhaat sapuskat nautittiin ehdottomasti Bus Burgerissa Lahdessa.
  • oli äitienpäivä ja kävin tytön kanssa isovanhempien luona äitienpäiväkaffeilla.

Kirsikkapuu

  • kuvasin työkaverin pallomahaa Kuralan kylämäessä ja siinä sivussa tuli myös ihasteltua kirsikankukkia.
  • oli kevätkauden viimeinen kerta naperosirkusta. Otin kameran mukaan ja kuvia räpsiessäni hämmästelin, miten iso meidän ministä onkaan kasvanut. :’)
  • pidimme hääkutsujen värkkäyspajan, olimmekin tehokas tiimi (morsian + kaasot) ja kutsut elokuisiin juhliin saatiin vihdoin matkaan.

Naperosirkuksessa INaperosirkuksessa II

  • kirppistelin paljon. Facebookin villiksistä löytyi juttuja niin lapselle kuin äidillekin, minkä lisäksi mulla oli kaverin kanssa loosi livekirppiksellä ja yhden sunnuntaipäivän vietimme siskon kanssa myyntihommissa peräkonttikirppiksellä.
  • innostuin vaatteista, lähinnä kaikista minityyppien ihanuuksista mutta pohdiskelin myös omaa tyyliäni, joka on viime aikoina ollut hivenen kadoksissa.
  • sisko värjäsi mulle avaruushiukset ja kävinpä pitkästä aikaa kampaajallakin hieman tasoittamassa fledaa. Kyllä taas kelpasi!

Kaasohommia

  • ratasrintamalla oli varsin rauhallista. Aivan kuun lopussa kuitenkin tuli vastaan sen verran houkutteleva vaihtotarjous, että nyt on taas Emmaljungat talossa.
  • yksien vaunutreffien seurauksena kiinnostuin Bugaboosta, vaikka aiemmin en ole yhtään kokenut niitä meidän tyylisiksi. Saas nähdä tuleeko asiaan joku muutos… :P

Häissä

  • mies lähti kertausharjoituksiin ja me jäimme tytön kanssa kahdestaan pitämään huushollia pystyssä. Sinänsä hauskaa vaihtelua, mutta on se ihanaa että on joku, jonka kanssa jakaa arki.
  • juhlittiin serkkuni häitä. Mini osoittautui oikeaksi bilehileeksi ja jaksoi remuta tanssilattialla pitkälle iltaan.
  • viimeisenä päivänä olin äitin kanssa Caribiassa uimassa. En ollut aiemmin käynyt, mutta yllättävän kiva paikka liukumäkineen ja monine altaineen. Pitää kyllä mennä joku kerta jälkikasvunkin kanssa!
8.3.2016
15:48

Karkauskuukausi

Helmikuussa 2016…

  • otimme kaverin kanssa ex tempore kirppispaikan paikalliselta lastenkirppikseltä. Se oli oiva veto se! Vauvarompetta lähti nurkista iso läjä ja vähän jotain taskurahaakin jäi, vaikka hinnat olivat lähes ilmaiset.
  • kotona oli kunnon sairastupa, kun sekä äiti että lapsi oli kamalassa räkätaudissa.

Raitaa ja jääkarhuja
Minin eräs helmikuinen asu: raitapaita Seppälä, jääkarhupökät Lindex, rakettijarrusukat kirppikseltä.

  • kävin pitkästä aikaa kampaajalla. Olen taas kasvatuslinjalla, joten vähän vaan tasoiteltiin mallia. Hiuskriisiä poden kyllä edelleen… Pitäisköhän uskaltautua värjäämään muutaman vuoden tauon jälkeen? Hyväkuntoinen tukka on kiva, mutta pihvelin hankala käsitellä.
  • juhlittiin lähipiirin kesken, kun rakas sisko ja hänen miehensä saivat toisensa noin niinkuin virallisesti.

Mustikkavalkosuklaakakku

  • kävimme koko perhe Rakenna & sisusta -messuilla, josta palasimme päät täynnä ideoita ja rattaiden tavarakori pullollaan esitteitä.
  • lapsi oli ensimmäistä kertaa yökylässä, katkonaisten öiden jälkeen se oli todella tarpeen. Itse vedin 11 h unta palloon ja minilläkin oli sujunut ihan kivasti yö isovanhempien kanssa.

Messusunnuntai1-vuotiskuvauksissa

  • kävimme katsomassa yhtä kivaa taloa, mikä sai aikaan jälleen kasvavaa kaipuuta pois kaupungista.
  • sain vihdoin aikaiseksi ottaa tyttärestä 1-vuotiskuvia. Samaan syssyyn kuvasin pari viikkoa aiemmin vuoden iän saavuttanutta serkkupoikaa.

Päivän asu 27.2.2016
Ainokaiseksi jäänyt asukuva helmikuulta: X-korvikset ja &-kaulakoru Fashionology, pitsiselkämekko Innocent, merinovillatakki COS men, leggarit Papu, maiharit Ten Points.

  • matkustin tytön kanssa Tampereelle viettämään tyttöjen viikonloppua. Harvinainen tilaisuus, joka onneksi toteutui sairastelukaudesta huolimatta.
  • ikuistin yhden ainoan asukuvan ja senkin aivan kuun lopussa. Tämän asian suhteen pitäisi kyllä tsempata!
  • ylimääräisenä päivänä kävin karkauspäivän geokätköilytapahtumassa ja sen jälkeen parilla kätköllä myös. Tilastoja, tilastoja!
15.10.2013
18:53

Merkillistä

Blogimaailmassa on pyörinyt viime kuukausina haaste, jossa listataan omia suosikkimerkkejä. Lukulistaltani haasteen ovat tehneet ainakin homevialaura, No home without you sekä Pihkala. Tarpeeksi monta listaa luettuani jäin hetkeksi pohtimaan omia lemppareitani, jotka sitten ajattelin kirjata muistiin. Olisi mielenkiintoista palata tähän listaan vaikka kolmen vuoden kuluttua ja katsoa, miten lista on muuttunut! Katsotaan josko sattuisin muistamaan…

Omppupuu

Kengät: Vagabond
Tennarit: Converse
Farkut: Levi’s Skinny Roller
T-paita: Bändipaidat
Alusvaatteet: H&M, Lindex

Hiekkalaatikolla

Laukku: Lumi/Mhann
Lompakko: Klo Design
Aurinkolasit: D&G
Kello: Axcent
Korut: gTIE

Älä tule paha kakku

TV: Samsung
Kännykkä: iPhone
MP3: iPhone
Tietokone: iMac

Häissä

Meikit: Flow-kosmetiikka, Benecos, Lumene
Kasvovoide: Mádara
Deodorantti: Mádara
Hammastahna: Lavera
Shampoo/hoitoaine: Mádara/Sante
Saippua: Mádara
Tuoksu: Jimmy Choo EdT

Sydänolut

Mineraalivesi: Peruskuplavesi ilman mausteita
Viini: Kuohuva
Drinkki: Siskon värikkäistä turkinpippureista tekemä salmari
Leipä: Jälkiuunipalat
Ruoka: Pizza
Jäätelö: Mangomeloni
Karkit: Lakritsi

Hääkakku

Sänky: Peritty, puinen
Lakanat: Marimekko
Kampaaja: Lapsuudesta tuttu
Päivälehti: Turun Sanomat
Lehti: Deko, Trendi


Postauksen kuvamateriaali on random näppäisyjä syyskuulta. Ensimmäiset kolme kuvaa ovat eräältä lauantailta, jolloin olin Felinen kanssa pitämässä seuraa parivuotiaalle serkullemme. Kävimme porukassa etsimässä pari geokätköä, minkä jälkeen vuorossa oli liukumäkeä, keinua sekä hiekkakakkuja. Loput kolme kuvaa ovat mieheni lapsuudenystävän häistä, joita juhlittiin perjantaina 13. päivä Louhenlinnassa. Varsin upea miljöö, ja myös ulkona tapahtunut vihkiminen oli erittäin kaunis syyssään ollessa mitä parhain. On kyllä ollut niin ihana tämä syksy kelien puolesta, luonnon kauneus on jotain ihan käsittämätöntä. ♥

Milow – Milow [2009]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up