Sain viikonloppuna vihdoin kuvattua alelöytöjä, joita olen nyt viime aikoina tehnyt. Toisinaan aleista ei tunnut löytyvän yhtikäs mitään mielenkiintoista, joskus taas kaappi täydentyy vaikka millä ihanalla jutulla. Ja uusien artikkeleiden hankkiminen tietää luonnollisesti sitä, että vanhemmat ja vähemmälle käytölle jääneet on aika viedä kirpputorille – kunhan vain osaisin luopua niistä… On käsittämättömän vaikeaa laittaa eteenpäin sellaisia vaatteita, jotka joskus ovat olleet niin kovin rakkaita mutta joita ei enää tule syystä tai toisesta käytettyä. Eikä asiasta tee yhtään helpompaa edes ajatus, että joku toinen saattaisi käyttää niitä ihan yhtä suurella rakkaudella kuin itse silloin joskus.
Pyrin edelleen päivittämään vaatekaappiani sellaisilla artikkeleilla, joita voi helposti yhdistellä eri tilanteiden vaatimalla tavalla jo omistamiini vaatekappaleisiin. Oikeanlaiset materiaalivalinnat, sopiva koko ja yhdisteltävyys ovat ne määreet, joilla vaatteeni nykyään valitsen – moni ihana vaate on jäänyt kauppaan huonon materiaalin taikka vaikean yhdisteltävyyden takia. Kerrataanpa nyt mitä kriteerit täyttäviä juttuja tämän kesän aleista on löytynyt.
Beiget perushousut (tai opettajahousut, kuten kulta niitä kutsuu) tarttuivat mukaan Myllyn Lindexiltä, -70% alelapulla varustettuna maksoivat noin 12e. Malli pikkasen leventää mun jo valmiiksi kurvikasta perää, mutta ainakin pökät ovat ihan unelmat jalassa. Mitään tällaisia housuja mulla ei ennestään ole, joten hankinta mietitytti hieman, mutta tuumailin että jos ei pitkinä versioina tule käyttöä niin sitten pätkäistään shortseiksi (shortsit = ♥!). Turhaan ehkä pelkäsin, ovat meinaan päätyneet useasti jo jalkaan viileämpinä hetkinä.
H&M:ltä kaappiini päätyivät mustat normaalihintaiset shortsit (hurjat 10e maksoivat) sekä alerekiltä vitosella Dividedin siniset polvimittaiset lököhousut, jotka malliltaan ovat ehkäpä haaremihousujen serkut. Jälkimmäiset pääsivät lähinnä kesäkotihousuiksi, kun helteiden alkuvaiheessa tuskailin pitkien fleece- ym. kotihousujen kanssa ja shortsit taas ovat liian lyhyet tietokoneella ollessa (tuoli raapii paljasta ihoa ikävästi).
Paitaosastoa kasvatin parilla raitapaidalla. Skanssin Vilasta löytyneessä Objectin paidassa (n. 10e) on hauskasti erilaisia raitoja eri osissa paitaa sekä lisäksi jännät hihat ja takana pieni rypytys. Hansan Onlysta taas nappasin about kuudella eurolla peruspaidan, jossa on yksityiskohtina pieni tasku edessä ja nappirivi selkäpuolen alareunassa.
Asustepuoli täydentyi lähinnä Lindexin valikoimasta. Isohko organic cotton -pääkallokassi kustansi kolmisen euroa ja oli normaalihintainen, solmuvärjätty huivi -70% alennuksella 4,50e ja niittirusetti taisi olla suunnilleen 1,50e. Olen joskus siskolta lainannut tuollaista hiusrusettia ja se oli niin kiva, että nyt oli ostettava itsellekin. Niittimäinen muovirannekoru on Seppälästä (2e), myöhemmin tosin alkoi epäilyttää olikohan tuo nyt ihan tarpeellinen hankinta… Päätyy lähiaikoina toteutettavaan kirppisreissuun mukaan, mikäli emme löydä yhteistä säveltä.
The Body Shopista olisin voinut kahmia vaikka mitä ihania voiteita sun muita, mutta pidin järjen mukana ja ostin ainoastaan papaija-huulivoin vitosella. On muuten mahtava tuote! Ja tuoksuu aivan taivaalliselta. Kynsilakat ovat kummatkin Sokokselta, Lumenen Kevätkepponen 3,90e ja Mavalan New York 3,50e. Olen ihan rakastunut noihin sävyihin, tälläkin hetkellä mulla on ensin mainittua varpaissa ja jälkimmäistä sormissa.
Myös kenkäuutuudet – Vagabondin, kuinkas muutenkaan – ovat täyttä rakkautta! Ruskeasävyiset Elise-kangaskengät ostin Skanssin K-kengästä, olivat -15% eli kolmekymppiä ja rapiat jäi maksettavaksi. Ramona-solkinilkkureita olin kuolannut useamman kuukauden jo merkin nettikaupassa odotellen niitä aleosastolle, mutta kun alehinnat julkaistiin ja Ramonat katosivat kaupasta pariksi päiväksi kokonaan, päätin että tilaisin ne joka tapauksessa jos ne vielä jossain tulevat vastaan. Ilmestyiväthän ne sinne sitten takaisin, joten tilaus lähti menemään vaikka yli satasen hinta pikkasen kirpaisikin. Lohduttauduin ajatuksella, että parempi yhdet arvokkaammat mutta hyvät kengät kuin useammat edullisemmat ja jalat hajottavat popot.
Kenkäpakettia odottaessani hieman huolestutti, jos olinkin kuvitellut nilkkureiden upeuden ja joutuisin pettymään saatuani sellaiset vihdoin jalkaani. Toisin kuitenkin kävi ja rakastuin kenkiin saman tien, kun sain ensimmäisen kaivettua ulos laatikosta. Jalassa t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-t, tuoksuvat huumaavasti nahalta ja kilisevät ihanasti kävellessä – mitä muuta voisi edes toivoa?! Havaitsin kenkien passaavan hyvin myös kesään, ainakin perjantaisella baarireissulla toimivat loistavasti eivätkä jalat väsyneet yhtään. Vähän tietysti pelotti tanssilattialla, että joku hyppäisi kengille tai ne kolhiintuisivat muuten mutta onneksi mitään ei käynyt.
Vielä hieman lähempää kuvaa solkiyksityiskohdista. Ovat ne vaan niin ihanat, huokailuttaa ihan kun näitä kuvia katselee! Tässähän melkein alkaa jo odottaa loppukesää ja alkusyksyä, jolloin kelit viilenevät ja Ramonat pääsevät paremmin käyttöön. Mun syyskenkävalikoima on aika täydellinen: Ramonat, Muscatit, Thelmat ja Dr. Martensit.
Nyt kuitenkin on vielä kesä ja helteet – ja Vagabondin Saphiret, nuo täydelliset kesäsandaalit. Seuraavaksi siirryn ulkosalle ja unohdan tietokoneiden olemassaolon, adios!
1 kommentti kirjoitukseen Summer sales
14.7.2010 14:25
Love summer sales xxxx