Down By The Laituri 2010; lauantai

Viimeistä viedään DBTL-tarinoinnin suhteen, tässä vielä “pientä” raportointia lauantailta. Jos perjantailta kuvamateriaali oli suht vähäistä, niin lauantailta sitä on sitten enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi nykyään on niin nopeat nettiyhteydet, voi aika huoletta lämäistä vaikka tällaisenkin määrän kuvia yhteen postaukseen. :)

Lauantain keikkaputki alkoi ajoissa, sillä Absoluuttinen nollapiste nousi The Alueen lavalle jo puoli neljältä iltapäivällä. Me ei S:n kanssa tosin ehditty kuulla kuin pari viimeistä biisiä, kun iltapäivän tunnit katosivat johonkin… My bad.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Mä en ollut kyseiseltä yhtyeeltä kuullut kuin pari biisiä, nekin S soitti netistä ennen jokirantaan lähtöä. Vähän saman tyylistä kuin esim. Egotrippi, mutta ehkä hieman melankolisempaa. Sanoituksista en tosin osaa sanoa mitään, kun en niihin ole tutustunut enkä keikallaakaan niihin niin kovin keskittynyt. Täytyy ehkä joskus kuunnella bändiä enemmän.

Keikan jälkeen kierreltiin jokirannan kojuja, S ostikin hienot valkoiset venytyskorut korviin. Lauantaina sää oli yllättävän viileä, nahkatakki ei ollut yhtään liioittelua ja illalla kietaisin vielä jättimäisen huivinkin kaulaan. Kojut tsekattuamme mentiin iltapäiväkahville Cindyyn, josta mun mielestä saa edelleen jokirannan parhaan kaakaon (kermavaahdolla!). Hinta tosin on noussut viime kesästä 2,60 euroon eikä kermavaahtoakaan saanut nyt niin paljoa, mutta kuitenkin.

Ruokakojun kyltti jokirannassa.

Cindystä suunnattiin takaisin alueelle, jossa lavalle nousi ennakkotiedoista poiketen jo tässä vaiheessa Paleface kumppaneineen. Taisi olla yksi niistä harvoista esiintyjistä, joiden keikka tuli kuunneltua kokonaan festareiden aikana. En ole mikään suuri suomirapin fanittaja, mutta kyllä sitä tarvittaessa kuuntelee.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Lavan edessä oli jälleen liuta teinejä ja niitä katsellessa tuli pakosti mieleen, ymmärtävätköhän ne yhtään mistä Paleface biiseissään laulaa. Itse en muista joskus yläasteikäisenä olleeni kovinkaan valveutunut “tylsien aikuisten asioiden” suhteen, tiedä sitten ovatko nykypäivän teinit vielä samanlaisia vai paremmin perillä maailman menosta.

Palefacen kavereina lavalla oli Leijonamieli sekä kuvissakin esiintyvä karvanaamainen kaveri, jonka henkilöllisyydestä mulla ei ole aavistustakaan. Hurja parta joka tapauksessa!

Rapherrojen poistuttua meni vain hetki, kunnes lavalle pelmahti Turun oma Marja Tyrni suoraan Pallivahasta. (Outoa muuten, että virallisella marjatyrni.com-sivustolla vaikuttaisi olevan jotain hämärää? Mun kone ainakin varoittelee kovasti haittaohjelmista, jäi nyt siis Tyrnin varmasti upeat kotisivut näkemättä.) Siinä vasta sellainen sketsihahmo, että pakko oli tämän yhden kerran nähdä oikein livenä – vuoden päästä kaikki ovat todennäköisesti jo unohtaneet koko hahmon.

Aikamoista läppää kyllä Tyrnin leskirouvalta lensi, ei kaikki ehkä ihan perheen nuorimmille sopivaa kuunneltavaa. Hauskasti joka tapauksessa otettiin yleisökin mukaan jutusteluun, jonka Tyrni kävi juontajan tms. (vaalea naikkonen) kanssa. Kettukarkkejakin satoi yleisöön, osa kuuntelijoista tosin vippasi karkkeja takaisin lavalle.

Marja Tyrnin jälkeen oli jonkun verran taukoa, joten lähdettiin alueelta pois ja istuskelemassa jossain jokilaivassa, taisi olla vaihteen vuoksi Papa Joe. Siinä kylmiä juomia siemaillessa oli jo aika vilu, varsinkin kun näki rannalla kävelevän festarikansaa kesähepeneissä. Mahtoi niillä vasta olla kylmä, kun ei edes pitkähihaista ollut päällä! Ja itse sitä nökötti tyytyväisenä nahkatakissa JA kaulahuivissa.

Kahdeksan pintaan palasimme jälleen jokirantaan, jossa Uniklubi jo huudatti teinityttöjä. Lavan edusta oli tupaten täynnä, joten jäätiin suosiolla vähän kauemmaksi istuskelemaan, kun kyseessä ei kuitenkaan ollut kummankaan meistä mikään übersuosikki. Aika samanlaista musiikkia soittavat edelleen kuten silloin joitakin vuosia sitten, kun yhtyettä tuli enemmän kuunneltua.

Uniklubin jälkeen käytiin joen toisella rannalla Cafe 2011:ssa kahvilla. Alun perin mä halusin vain käydä pikaisesti tsekkaamassa Kulma 2011 Design Shopin (joka tosin oli siihen aikaan jo mennyt kiinni), mutta päätettiin sitten jäädä kahvittelemaan kun tarjottavat näyttivät niin herkullisilta eivätkä olleet hinnalla pilattuja (kuten esim. festarisafkat kojuissa ovat lähes poikkeuksetta). Söin taatusti Turun parasta mansikkaleivosta, suosittelen kaikille herkkusuille!

Kulma 2011 oli sisustukseltaan kerrassaan ihana, varsinkin kaikki tekstinpätkät saivat hymyn huulille. Lisäksi selailin pöydässä Olet tässä (Turku) -kirjaa, joka valloitti sydämeni heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Silmiä hivelevää taittoa ja typografiaa sekä paljon hassuja juttuja, me likes! Tuo kirja on kyllä aivan pakko hankkia jossain vaiheessa omaksi, tai ehkäpä kirjoitan loppuvuodesta joulupukille toiveeni.

Festarikäsi lauantaina: kaksi DBTL-ranneketta sekä mahti Hullut yöt -leima torstaiselta Forte-reissulta. Rannekkeet löysivät sittemmin paikkansa kalenterin välistä ja leimakin pyyhkiytyi lopulta suihkun yhteydessä näkymättömiin.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli Jukka Poika & Sound Explosion Band, jota kuunneltiin jonkin aikaa täpötäydeltä anniskelualueelta. Vielä vähemmän mun makuun kuin suomirap mutta S tykkäsi enkä mäkään nyt karkuun juokse, vaikka tuollaista hetken joutuisikin kuuntelemaan. Jukka Pojan jälkeen oli ohjelmassa taas jonkun aikaa tyhjää, joten pyörittiin jokirannassa ja istuskeltiin tuttujen naamojen seurassa.

Illan päätteeksi lavalle nousi Egotrippi, jonka setti kuunneltiin melkein kokonaan. Suurinta osaa Egotripin biiseistä en tunnistaisi, mutta onneksi joitain enemmän kuunneltuja ja radiossakin soitettuja kappaleita tuli loppupuolella. Matkustaja on livenä aina yhtä ihana! Siinä on muuten yksi niistä harvoista radiolauluista, joihin en ole oikein koskaan kyllästynyt – ja jonka laulan aina SingStarissa (jos ylipäätään laulan jotain).

Puoliltaöin alettiin tehdä lähtöä, DBTL 2010 oli siltä erää ohitse. Kaupungissa näin pikaisesti vielä Destheaa ennen kuin hypättiin autoon ja S heitti mut kotiin ennen kuin lähti itse ajelemaan omaan (väliaikaiseen) kotiinsa. Kaiken kaikkiaan festari oli oikein onnistunut ja suunnilleen ne keikat näki mitä oli ajatellutkin, mitä nyt pari jäi vähän turhan lyhyeksi. Viikate oli ehdottomasti paras, ylipäänsä keikka oli mielestäni yksi parhaista Viikatteelta.

Mikäli kiinnostaa etkä ole vielä lukenut, niin muut tämän vuoden laituriaiheiset kirjoitukseni: torstai ja perjantai. Ja kommenttiakin saa toki jättää, joko asiaan liittyen tai vaikka ihan johonkin muuhun.

Jose kiittää ja kuittaa.