Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun maailma mun silmillä nähtynä muuttui täysin.

Kirjoittelin vuosi sitten pitkät pätkät niin varsinaisesta leikkausoperaatiosta kuin myös siihen valmistautumisesta, mutta sen jälkeen en ole asiasta tainnut mainita kuin ohimennen jotain pientä. Nyt näin ensimmäisen vuoden jälkeen voisi olla sopiva aika pienelle jälkipuinnille.

Tärkein asia varmaankin on itse näkökyky. En ole käynyt testaamassa näköäni missään virallisesti, mutta uskoisin sen olevan suunnilleen se 1.0 mihin laseroinnilla tähdättiinkin. Toisinaan tuntuu kuin vasen silmä näkisi heikommin, mutta sekin on kausiluontoista ja vaivaa lähinnä valokuvatessa kun katson oikealla silmällä etsimestä ja pidän vasenta silmää kiinni. Pitkään kuvatessa menee jopa minuutteja ennen kuin näkö vasemmassa palautuu normaaliksi, siksi olenkin koittanut opetella kuvaamaan niin että pidän molemmat silmät auki. Hankaluuksia tuottaa välillä myös pimeällä ajo, kun ei meinaa saada valaistuista numeroista/kirjaimista (kaupungissa siis) selvää, mutta maantiellä nopeustaulut ym. kyllä näkee hyvin.

Arska paistaa
(Ihan kevyesti läikikäs hiustenväri mulla nykyään! Ei ihme että on viime aikoina ollut bad hair day everyday.)

Ensimmäiset viikot silmiin sai olla jatkuvasti tiputtelemassa yhtä jos toista tippaa, ja seuraavat kuukaudet silmät janosivat lisäkosteutusta. Leikkauksen jälkeiset pari ensimmäistä työvuoroa pölyisessä varastossa (joka siis yleisellä tasolla on todella siisti) menivät mukavasti, kunhan muisti koko ajan pitää tippoja työtakin taskussa. Aluksi tippoja sai laittaa suunnilleen jokaisen keräilyn jälkeen eli 1-2 kertaa tunnissa, silmien totuttua riitti kosteuttaminen taukojen yhteydessä.

Kesällä kuivuuden tunne oli vähentynyt huomattavasti enkä tarvinnut silmätippoja enää mitenkään säännöllisesti. Usein laitoin geelimäistä kosteutusta illalla nukkumaan mennessä, muuten pidin aina varalla esim. meikkipussissa tai työtakin taskussa muutaman Artelac-silmätippojen kerta-annospipetin ja kosteutin niillä sitten tarpeen vaatiessa. Nyt talvella silmät ovat välillä tuntuneet kuivemmilta ja olen taas käyttänyt tippoja useammin, mutta syksyllä saattoi mennä viikkoja etten tarvinnut lisäkosteutusta kertaakaan.

By D&G

Aurinko häikäisi leikkauksen jälkeen selvästi enemmän kuin aikaisemmin, joten lääkärin antamaa aurinkolasisuositusta noudatti ihan mielellään. Kesällä kuljin arskat silmillä oikeastaan aina paitsi sateella, tosin ensimmäisten kuukausien jälkeen nenällä keikkuivat useimmiten jotkut halpislasit… Ne kuponkiarskat tuntuivat jotenkin liian sporttisilta ja käytinkin niitä lähinnä lenkillä, sen sijaan yhden punnan aikoinaan maksaneet ASOS wayfarer-wannabet olivat ahkerassa käytössä. En mä varsinaisesti mitään eroa huomannut, pääasia kai että jotain oli silmillä suojaamassa.

Tulevaa kesää ajatellen kävin vakkarioptikollani tutkailemassa sattuisiko aurinkolasivalikoimassa olemaan mitään miellyttävää kakkulaa, ja ostin sitten edullisesti Dolce & Gabbanan aurinkolasit viime kesän mallistosta. Ensi kesän malleja ei vielä ollut saatavilla mutta ei haittaa, sillä olen kerta kerralta ihastuneempi noihin. Google osasi näyttää kyseiset lasit myös muissa väreissä, vähänkö nuo olisivat päheät mintunvihreinä! Ruskeita versioita pääsinkin silloin optikolla kokeilemaan, mutta mustat veivät voiton. Valkoiset olisivat ehkä voineet olla jo vähän kovempi kilpakumppani.

Siinäpä sepustukset tästä aiheesta, kysykää lisää mikäli jokin laserleikkaukseen liittyvä askarruttaa mieltä. Saa toki muustakin kysyä jos siltä tuntuu, vastaan jos osaan. Mä jatkan nyt lauantain viettoa rattoisasti leffan parissa, että hei vaan hei!

P.S. Hammaslääkärille en muuten ole vieläkään saanut varattua tarkastusaikaa. Hups.