Päivä 6 – Minun päiväni

Sunnuntaiaamu oli laiska, miehen kanssa noustiin vasta puoli yhdeltätoista. Siihen mennessä tosin oli Onni koittanut jo varmaan tunnin koko kaksivuotiaan tarmollaan saada meitä heräämään uuteen päivään. Onneksi sentään välillä Feline kelpasi leikkiseuraksi äidin lisäksi, joten saimme torkuttua vielä hetkisen pidempään. Mikä siinä onkin, että lauantaina jaksaa herätä ihan hyvin mutta sunnuntaina ei millään?

Ulkona oli käsittämättömän lämmin! En muista milloin viimeksi olisin ihan oikeasti ollut ulkona pelkkä lyhythihainen päällä huhtikuussa. Vietettiin pihalla seuraavat pari tuntia: istuskeltiin, juteltiin, puhallettiin saippuakuplia, tehtiin hiekkakakkuja, haravoitiin… Söin aamupalaa ulkosalla, raikas greippi oli siihen tarkoitukseen täydellinen. Olen tällä hetkellä hurahtanut greippeihin ja verigreippeihin, voisin syödä niitä varmaan useamman päivässä. Slurps.


Nappasin lauantain kaupunkipyrähdyksellä mukaani superpäheät housut, viidellätoista eurolla Backstreetin loppuunmyynnistä. Punamustaraidallisesta ei onneksi ollut omaa kokoani jäljellä, muuten olisi voinut tulla vaikea valinta niiden kahden välillä. Ohuehko matsku on taatusti just passeli viileämpiä kesäpäiviä ajatellen – toivottavasti sellaisiakin vaan tulee! Auringonpaisteelta voi suojautua kätevästi kietaisemalla neuletakki turbaaniksi päähän, hyvin pysyy eikä ainakaan tule auringonpistosta. ;)

Hassua kun on niin hurjan lämmin, mutta luonto on vasta heräämässä talven jäljiltä. Leskenlehtiä sentään on näkynyt ja kovasti alkavat puutkin työntää silmuja esiin. Vappuna tilanne on ehkä jo aivan toisenlainen? Sitten alkaakin jo toukokuu, yksi ihanimmista kuukausista. Kaksi sanaa: omenapuun kukat! ♥

Kello taisi olla jotain päälle kaksi, kun lähdimme ajelemaan kohti kotikotia. Matkalukemisena mulla oli uusin Trendi sekä mussutettavana tervalakuja, joita maistoin nyt ensimmäistä kertaa. Sopivasti tervaisia, ei liikaa mutta kuitenkin se terva vähän sieltä maistui lakritsin seasta.

Pysähdyttiin vessassa ja ostettiin samalla kevään ekat irtojäätelöt, omalla kohdallani ainakin. Pohdin hetken ihan vakavissani tervajäätelön maistamista, mutta lakuja syötyäni päädyin kuitenkin herkku-nougatiin. Olisin ottanut kaveriksi toisen pikkupallon mangomelonia, mutta se oli kioskista ihan finaalissa. Felinen tuutti oli vanhan ajan salmiakkia, ihan hyvää sekin kun sain maistaa.

Kotikotona mies kaivoi prätkäkamppeet esille, hyppäsi Cebarin selkään ja lähti kohti Turkua. Kevään ensimmäinen ajo ja nahkapuku oli ihan riittävä, hassua! Aika ihanaa kyllä, kun on tuo äijelikin innoissaan moottoripyöräilystä. :) Me tytöt jäätiin kotikotiin yöksi, illalla saunottiin ja grillattiin. Saunasta pihan poikki tallustellessa oli ihan sellainen fiilis kelin puolesta kuin olisi toukokuun loppu eikä vasta huhtikuu.

Dharma on edelleen hyvin kevätlevoton, Miska sen sijaan jaksaa välillä pysähtyäkin paikoilleen. Kuten eilen illalla tyynyn päälle sohvalle. Yritti kyllä ensin siskon syliin, mutta kun siinä oli jo läppäri niin kissamassu joutui tyytymään tyynypaikkaan. Onnelliselta vaikutti kyllä tuossakin nukkumapaikassa.

Että sellainen pääsiäissunnuntai.

(Kuvat otti minä, Feline taikka mieheke.)

The Knife – Deep Cuts [2003]