Porukoista

Päivä 3 – Minun vanhempani

Olen siitä onnellisessa asemassa, että vanhempani ovat edelleen yhdessä – kesällä tulee täyteen 30 avioliittovuotta. Lisäksi ne ovat aivan huipputyyppejä! Skarppeja tapauksia, mutta löytyy kuitenkin myös se pilke silmäkulmasta eikä elämää oteta liian vakavasti. Iskä on naljailun ja huonojen vitsien mestari, jolta oppia on ottanut niin pikkusisko kuin avopuoliskokin. Äiti taas repeilee milloin mistäkin aiheesta ja saattaa hihitellä vaikkapa yhtä ainoaa Fingerpori-strippiä viikkotolkulla. :) Nauru on tärkeä osa meidän perheen eloa ja oloa yhdessä.

Siskon yo-juhlat keväällä 2007.

En voisi kuvitella siskolle ja mulle parempia eväitä elämään kuin mitä kotoa saimme. Meillä ei turhista napistu, mutta jonkinlainen kuri hommissa kyllä aina pysyi. Äiti on meillä se perheen pää, iskä taas antaa helpommin periksi (esim. pentuna kun tahtoi lähteä kaverin luokse). Kotiväeltä on saanut tukea elämän käännekohdissa kun sitä on tarvinnut eikä koskaan tarvitse pelätä, että tulisi hylätyksi.

Innostus moottoripyöriin on geeneissä: meillä koko perhe harrastaa prätkäilyä ja jokaisella on oma pyörä (iskällä itse asiassa kaksikin). Kaikki lähti siitä kun 90-luvulla iskä päätti kaverinsa kanssa hankkia puoliksi vanhan Hondan, kipinä kevariajoista oli säilynyt ja pyörähaave vihdoin toteutettavissa. Pari vuotta myöhemmin hankittiin äitille kultainen pikku-Honda, sitten jo mä kohta täytinkin 16 vuotta ja ajoin A1-kortin… Intin jälkeisenä syksynä myös puolisko ajoi prätkäkortin, joten nyt on helppo reissailla Cebarin kanssa – ja välillä lainata toista iskän pyörää.