Näin luki sedän lähettämässä Pikku Myy -kortissa, jonka posti toi tänään. Aamulla taas keittiön liitutaulussa oli teksti Hyvää syntymäpäivää rakas! Veisitkö roskat?. Kieltämättä hieman hymyilytti, kumpikin. En tosin loppujen lopuksi edes muistanut roskista napata mukaani töihin lähtiessä, vanhuus ei tule yksin… Ei vaan, mä olen lahopäistynyt varmaan syntyessäni jo. Tiettyjä asioita muistan vaikka mut herätettäisiin keskellä yötä, jotkut asiat taas katoavat jonnekin pääkopan uumeniin saman tien.
Ikääntymisen kunniaksi päivän asua pitkästä aikaa täällä blogin puolellakin. Olisi mulla toki muutakin mutistavaa, mutta jätettäköön se toiselle päivälle.
Tein eilen ensimmäisen hankinnan tämän kesän alennusmyynneistä, Carlings oli aloittanut jo ja houkutteli ALE-kyltein kurkkaamaan sisään liikkeeseen. Löysä puuterinen paita löytyi miesten valikoimasta ja on hihaton, merkkiä Vailent, kokoa isohko M ja siinä on silinteripäinen pääkallo sekä teksti Dead man’s hand. En osaa kertoa mikä paidassa kiehtoi, mutta ilman en voinut kävellä kaupasta ulos. Testiajo saman tien ja taidan rakastaa sitä vieläkin enemmän kuin ensikohtaamisella. Täydellinen kesäpaita!
Ensimmäisellä kerralla paidan kaverina oli Levi’s Curve ID -farkut (Ellokselta), JC:n mustat niittikorvikset, Kalevalan Vellamo-kaulakoru, H&M Dividedin pöllösormus sekä nahkaiset Converse All Starit, jotka ajautuivat mulle Riikan vinkkaamasta brittiläisestä nettikaupasta älyttömän edullisesti. Ja koska paita on hiha-aukoistaan hyvin antoisa, alle heitin mustan JC:n perustopin (parhaita sarjassaan!). Suht simppeliä mutta itse tykkäsin asusta kovasti.
Pakko vielä sanoa pari juttua. Ensinnäkin, nuo Curve ID:t ovat jokseenkin hämmentävät. Olin käynyt sovittamassa kyseisiä Demi Curveja kaupassa, kunnes lopulta tilasin pökät Elloksen alekoodilla ja hinnasta putosi 40% pois. Mikä jottei. Otin sen koon jota olin kokeillutkin, mikä oli käsittämätön 26″ – normaalisti sen kokoisiin farkkuihin mulla mahtuu korkeintaan yksi polvi. Elastaani tietysti tekee temppunsa, mutta kummallisinta oli että farkut alkoivat tuntua vähän löpsöiltä heti ekan käyttökerran jälkeen! Ei olis kyllä tullut mieleenkään ostaa farkkuja tuumakoossa 25, kun yleensä olen useamman koon isompi. Noh, ainakaan eivät ole liian tiukat (ja tykkään mä noista silti).
Toinen juttu liittyy tuohon kaulakoruun, jota rakastan edelleen syvästi. Häiritsevä asia siinä on se, että nauha on alkanut haista oudolta. Se on sellainen hajuveden ja hien sekoitus, ei kovinkaan nenäystävällinen sekoitus siis. Olen jo kokeillut pestä korua sekä pelkällä vedellä että tiskiaineella, mutta haju ei kadonnut. Ei siinä muuten mitään, mutta kun itse aina haistaa sen vielä sittenkin kun koru on jo pois kaulasta. Ärsyttävää! Veisin saman tien koruni liikkeeseen nauhanvaihtoon, mutta Kalevalakorulla sellaistenkin operaatioiden hinta keikkuu useammassa kympissä. Tuntuu niin hölmöltä maksaa ensin yli viisikymppiä itse korusta ja heti vuoden päästä korun huollosta abööt puolet hankintahinnasta. Ärh.
3 kommenttia kirjoitukseen “Onnenpäivää sähäkkää, iloista ja räväkkää!”
16.6.2011 16:01
Mitä, onko susta tullut blondi?
Toimiva asu!
Pitänee itekin käydä kurkaan Carligsin ale, jospa vaikka jotain kivaa löytyis.
Oon kuullu että noi leviksen curve id:t löystyis tosi nopeesti, siksi en ole ite käyny edes koittaan niitä, tykkään sellasista jämpteistä (ei kuitenkaan liian tiukoista) farkuista.
Eikä, nyt rupes himottaan noi nahkaset converset!
16.6.2011 16:49
Mullakin jotenki huomio kiinnitty tohon tukkaan, oliko se noin vaalea jo viime viikonloppuna? ;-D Olin kyllä univelkojen vuoksi melko kahvilla joten ei ois ihme vaikka en ois huomannu ihan kaikkia juttuja… x)
Vitsit että oon pitkään halunnu kotiin semmosen liitutaulun mihin vois sit kirjotella kaikkia typeriä viestejä toiselle.. ;-D Mistähän mahtais saada jonkun melko perusmallisen suht halvalla…?
16.6.2011 20:36
Oikeassa olette, hiuksille saattoi tapahtua jotain tuossa alkuviikosta. Syytän The Soundsin fb-sivua ja liian upeaa kuvaa Ivarssonista. Vielä kun sais liian keltaisuuden pois ni ois perfect!
LauraL
Äh miks mä en ollut kuullu noista farkuista tota faktaa! Kaikkialla vaan on kehuttu miten ne istuu täydellisesti jne. Onneks en maksanut täyttä hintaa, satkun farkkujen lurpahtaminen ois ketuttanu paljon enemmän. Hassua kyllä miten esim. Crockerin 40e hintaiset farkut pysyy parempina, vaikka puuvilla/elastaani-suhteet olis samat. o_O
Desthea
Meiän liitutaulu on Divaanin kylkiäislahja eikä ollut kallis. 9,90e maksoi kolme numeroa lehteä plus tollanen keskikokoinen taulu – ei paha. :)