Juhannusviikonlopun sunnuntaina kahviteltiin pienellä sukulaiskatraalla kotikotona, sillä vanhemmillani tuli maanantaina täyteen kolmekymmentä vuotta avioliittoa. Kahvin ja raparperi-Britan jälkeen siirryttiin ulos uima-altaalle ja osa porukasta aloitti kuulemma parisen tuntia kestäneen saunomis- ja uimissession. Me ei kullan kanssa osallistuttu kumpaankaan, sillä lähdettiin Turkuun sen verran ajoissa että mä ehdin käydä vielä jumppailemassa.
Perjantaina ensimmäinen heinäkuuta olisi myös ollut edesmenneiden isovanhempieni hääpäivä, vuosi yli timanttihäiden. He viettivät yhdessä runsaat 54 vuotta naimisissa ennen kuin nukkuivat kumpikin samana syksynä pois. Ehdinköhän mä koskaan olla niin pitkään avioliitossa, kun ei vielä ole edes kosittu..?
Kuvailin samalla reissulla vähän äipän puutarhaa pitkästä aikaa, siellä oli yhtä sun toista kukkaa täydessä loistossaan. Voi kunpa itsekin saisi oman pienen pihan, johon voisi lykätä muutaman lajikkeen silmäniloksi! Puutarhahommien suhteen mulla on peukalo keskellä kämmentä, mutta ehkäpä sitä ajan kanssa oppisi ainakin helppojen kukkien kanssa. Ja hei, olen mä saanut ruusunkin pidettyä hengissä – vaikka lämpiminä päivinä parveke muistuttaa lähinnä pätsiä. Kukkaa pukkaa edelleen!
The Sounds – Something To Die For [2011]
2 kommenttia kirjoitukseen Helmihääpäivä
4.7.2011 21:23
Olen miettinyt kans, että kauankohan ite kerkee avioliitossa oleen, kun edelleen avoliitossa elellään, eikä kihloista edes puhetta… Melkein kateeks käy niitä vanhoja pareja jotka on ollut yhdessä(/aviossa) pienen ikuisuuden.
Ikävää että molemmat isovanhemmat nukkui pois saman syksyn aikana. Ilmeisen yleistä kuitenkin pitkään yhdessä olleilla pareilla. Toinen elää vähän kuin puoli teholla yksinään.
Omat isovanhemmat edelleen yhdessä taapertaa. Vähän pelottaa se, kun on aika heistä luopua. Kai siihen pitäis jotenkin asennoitua, mutta…
5.7.2011 21:33
Nykyään taitaa olla enemmänkin harvinaisuuksia ne ihmiset, jotka lyövät hynttyyt yhteen jo teini-ikäisinä ja ovat yhdessä hamaan tulevaisuuteen. Vaikka eipä sillä, mun isovanhemmat olivat lähemmäs kolmekymppisiä kun menivät naimisiin – ja elettiin sentään 1950-lukua! Meillä on siis vielä toivoa pitkästä avioliitosta, kunhan pysytellään terveinä ja hengissä vanhuusikään saakka. ;)
Siihen samaan syssyyn liittyi vielä omalla osallani viisivuotisen seurustelusuhteen loppu, mikä ei tehnyt oloa ainakaan yhtään helpommaksi. Näin jälkikäteen ei voi muuta kuin todeta, että jos mä selvisin silloin siitä niin selviän kyllä melkein mistä vaan jatkossakin. Toivotaan että sä saat nauttia isovanhempiesi seurasta vielä pitkään! Ja onneksi mullakin on edelleen toisen puolen mummi ja vaari tässä maailmassa.