Treffasin pari päivää sitten Desthean pitkästä aikaa, kun käytiin työpäivän jälkeen herkuttelemassa keskustan Denniksessä. Mun turkulaisuudessa on ollut sellainen puute, etten ollut kyseisessä raflassa koskaan käynyt! Oli siis jo vähintäänkin ajankohtaista tutustua paikan ruokalistaan.
Elixian jäsenkortilla saa ainakin Turussa salaateista ja pastoista parikymmentä prosenttia hinnasta pois, mikä sopi viimeaikaiseen pitsan suurkulutukseeni paremmin kuin hyvin. Eteeni tuotiin Linguine al Genovese ja heti ensihaarukallisen jälkeen olin myyty – taatusti yksi parhaista syömistäni pasta-annoksista evö! Lautasella oli siis pastan kaverina bufalamozzarellaa, kirsikkatomaatteja, parmankinkkua, punasipulia sekä pinjansiemeniä, minkä lisäksi koko setti oli pestokastikkeesta juuri sopivan vihreä. One word: hyvää!
Mielenkiinnosta vilkaisin jälkiruokalistaa, ei olisi ehkä kannattanut. ;) Otettiin kumpikin Desthean kanssa annos nimeltä Marianne, jossa oli suklaa- ja minttujäätelöä, suklaakastiketta, kermavaahtoa sekä Marianne-rouhetta. Ihan mielettömän herkullista sekin, ei voi muuta sanoa.
Kiitosta vaan Desthealle päivällisseurasta! Ja Dennikseen menen epäilemättä uudestaankin, listalle jäi vaikka mitä testaamisen arvoista…
2 kommenttia kirjoitukseen Ekakertalaisen Dennis
10.12.2011 18:26
Minä taas en tykännyt paikasta ollenkaan… Kahdesti on käyty, ekalla kerralla pasta oli käsittämättömän pahaa, maku jotenkin pistävä… Toinen kerta ei juuri käsitystä paikasta parantanut :( Harmi sinänsä, olisi kiva välistä käydä ulkona syömässä, mutta “hienot” paikat ei oo mun juttu ja ainainen Hese… noh… Niin :D
12.12.2011 08:41
Oho! Mä valkkasin listalta vissiin hyvin omaa makuani vastaavan annoksen, kun olin niin taivaissa. Seuraavalla kerralla testaan jotain muuta, katsotaan pysyykö mielipide samana. Meillä palvelukin oli suhteellisen bueno, jossain paikoissa kun ei voi sanoa samaa…
S-ryhmän paikat on musta sellasia “vähemmän hienoja”, siis esim. Red Hot Chilis tai Rosso tai Shamrock Cafe. Aika samanlaistahan se sapuska on kaikissa ketjun ravintoloissa, mut ihan hyvää kuiteski. Ja ainaki parempaa ku Hese! ;)