Perimmäinen syy, miksi kesälomani alkajaisiksi matkasin Tampereelle ja kuvasin sorsia, oli todellisuudessa siskon lapsuudenkaverin polttarit, joihin olin lupautunut osallistua valokuvaajan ominaisuudessa. Lintukuvia tallentui muistikortille siinä sivussa, enhän voinut jättää tilaisuutta käyttämättä kun sattui olemaan kunnon kuvausvermeetkin mukana.

Kakka
Sorsapuisto kehottaa korjaamaan haukkunsa jätökset hauskalla kyltillä.

Pinkki
Piknik

Polttaripoppoo oli pukeutunut kukin valitsemaansa väriin, morsian tietysti valkoiseen. Felinen väri oli “yllättäen” pinkki, viimeinen silaus tuli mun pinkistä hiusdonitsista jota käytän aina kotona. :D Näyttää loppupeleissä muuten aika hurjalta, kun on päällä vain yhtä väriä! Kuten Felinellä esimerkiksi oli toppi, mekko, sukkikset, kengät, korut – kaikki pinkkiä.

Onnellisuuden ohjeet

Puistopiknik koottiin kasaan vauhdilla, kun taivaalta alkoi ripsottaa vettä. Siirryimme Tullintorille ja morsian sai tehtäväkseen kerätä ohikulkijoilta vinkkejä onnellisuuteen. Vastaukset olivat enimmäkseen outoja ja lauantain alkuillan tapaan hauskanpitoon viittaavia, mutta myös muunlaisia vastauksia onneksi sanottiin: läheisyys, kengät, viikkoraha jne. Oma vastaukseni kysymykseen oli tietysti paskat jutut, joita ilman meidän arki puoliskon kanssa olisi kaukana onnellisuudesta. ;)

Tankotanssikuvaaja

Istahdimme toviksi Passionin terassille, kun sadealue oli sopivasti mennyt ohi ja aurinko paistoi jälleen. Sen jälkeen hyppäsimme autoihin ja siirryimme seuraavaan paikkaan, Hämeenpuiston laidalle tankotanssitunnille. Sitä oli hauska kuvata ja katsoa, vähän olisi itsekin tehnyt mieli mukaan keikkumaan. Ehkä omissa polttareissa sitten…

Kaunis kesäpäivä

Tankotanssin jälkeen karautimme autoilla kaupungin ulkopuolelle yhden polttarivieraan vanhemmille, jossa ilta jatkui mm syömisen ja saunomisen merkeissä. Meillä alkoi siskon kanssa aika nopeasti huonosti nukuttu yö painaa silmissä, joten jatkoimme matkaa yöpaikkaamme Akkikin luokse. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, oli kiva nähdä Akkikia myös vaikkakin vierailuaika meni lähinnä nukkuessa. Ensi viikolla nähdään onneksi enemmän, kun koittaa kesän pakollinen Särkänniemi-visiitti ja muutakin olisi tarkoitus kaupungissa tehdä.

On se Tampere vaan niin ♥!