Treffattiin viime viikolla Desthean kanssa päämääränämme paikata joitakin sivistysaukkoja turkulaisuudessamme, niitä kun omalla kohdallani ainakin riittää. Olen joissakin asioissa todella aikaansaamaton ja vaikka aina ajattelisin että “tuolla pitää ehdottomasti käydä”, saattaa mennä kuukausia ennen kuin oikeasti saan suunnitelmani toteutettua. Tämän postauksen naputeltuani esimerkiksi meinaan polkaista Logomoon katsastamaan ilmaisen Turku valokuvissa -näyttelyn, joka on viimeistä päivää huomenna – en taas ole saanut aikaiseksi mennä aiemmin…
Tyttöiltapäivämme alkoi jokirannasta, kun köröttelimme Förillä joen yli. Tarkoituksena oli alkuun haukata jotain pientä, mutta olimme liikenteessä juuri lounasaikaan ja joka paikassa oli tietysti lounasmeininki täydessä vauhdissa. Lounaalla sai paikattua sivistysaukon numero yksi, Kasvisravintola Keidas siinä heti Förin vieressä. Ruoka oli ok ja pieni lautasellinen tarpeeksi täyttämään vatsan. Erityisesti opiskelijana kannattaa suunnata tuonne kasvislounaalle, sillä opiskeiljakortilla aterian saa alle puoleen hintaan! Hieman ehkä kismitti maksaa 7,20e/hlö, kun meidän jälkeen tullut opiskelijapariskunta söi yhteensä hintaan 5,40e… Harvemmin ero kuitenkaan on ihan noin suuri opiskelija- ja normaalihintaisen aterian välillä.
Huomaa yhtäläisyys.
Lounaan jälkeen suuntasimme toiselle puolen jokea ja Felinekin liittyi seuraamme. Seuraava sivistysaukko paikattiin Café Siriuksessa, jossa päätimme aurinkoisen sään kunniaksi juoda päiväsiiderit ulkosalla. Itse otin kylkiäiseksi vielä pekaanipähkinäpiirasta, joka oli melko taivaallista. Siriukseen on mentävä kyllä joskus uudestaankin!
Tarpeeksi istuskeltuamme Feline lähti ajelemaan viikonlopuksi kohti Jyväskylää ja me Desthean kanssa kävimme paikkaamassa vielä yhden isohkon sivistysaukon. Se vaatii kuitenkin oman postauksensa, joten palataan asiaan seuraavalla kerralla. Vinkkinä yllä oleva kuva, jonka otin kyseisen paikan sisäpihalla. Arvaako kukaan?
4 kommenttia kirjoitukseen Sivistysaukkojen paikkausta
soila
28.7.2012 18:23
Televisio lifestyle store? :)
Jose
29.7.2012 21:01
Erinomainen vastaus! :)
Furi
30.7.2012 11:25
Kivoja kuvia! Se on jännä miten omassa kaupungissa on välillä kokemusaukkoja. Loman aukko tuli siitä, että piti vaikka kuinka monta kertaa käydä kirjastossa, mutta arvaa saatiinko aikaiseksi. x)
Jose
5.8.2012 22:29
Kotikaupunkiaan ei ehkä katso samalla tavalla kuin vaikka jotain lomapaikkaa, siksi kai niitä sivistysaukkoja aina löytyy. :) Pitäis kyllä muistaa hyödyntää myös lähellä olevat kohteet, kotiseutumatkailua parhaimmillaan!