Tuskailin viime viikonloppuna klähmääntynen eyelinerin kanssa. Siihen sisko heitti vinkin, että Gina Tricotin versio on ollut oikein toimiva eikä todellakaan hinnalla pilattu. Hintalaatusuhde kohdallaan siis, vaikuttaa kiinnostavalta. Tänään polkaisin kotimatkalla kaupungin kautta käväistäkseni Gina Tricotissa, mutta tyhjin käsin jäin. Tarjolla kun ei ollut enää lainkaan tummanharmaata, pinkkiä ym. kuten aiemmin, vaan ainoastaan kultaista ja hopeista! Taisivat nuo arkikäyttöönkin passelit sävyt olla pelkkiä kausituotteita, kuten koko GT:n valikoima noin ylipäänsä. Ihan oikeasti, jätetään se tumma perusrajaus pois vain jotta saadaan kehiin ehkä just ja just baari-iltaan sopivaa blingiä?!
No, oma vika tietysti. Pitäisi muistaa, ettei moisiin pikamuotiliikkeisiin kannata koskaan mennä etsimään jotain mitä on joskus nähnyt – ei sitä siellä kuitenkaan enää ole. Mallistot vaihtuvat ennen kuin kuluttaja ehtii kissaa sanoa, halpoja rytkyjä haalitaan kaappeihin ja käytetään kerran-pari kunnes ostetaan taas uutta tilalle. Onneksi aina voi äänestää jaloillaan ja jättää ostokset kauppaan! Toisaalta, ilman tätä GT-episodia en ehkä olisi bongannut Karkkipäivän vinkkiä hyvästä luonnonkosmetiikan rajauksesta. Taidankin testata sitä seuraavaksi.
Viikate – Kymijoen lautturit [2013]
2 kommenttia kirjoitukseen Kertakäyttökulttuurista
26.9.2013 19:49
Meinasin kans ehdottaa tota Laveraa, iteltä löytyy mustana. Harvoinhan sitä tulee käytettyä, mutta silti se on pakko löytyä meikkipussista.
Sen enempää en ala avautua kuin, että olen samaa mieltä tästä kertakayttökulttuurista.
Mitäs mieltä olet Viikatteen uudesta? Itellä ollut ahkerassa soitossa ja tykkään kovasti paljon. Vaikka koko levy on varsin mainio, on sieltä löytynyt tämänhetken lemppareiksi Hopeisen kuun sirppi ja Uusi syksy.
1.10.2013 21:54
Ratkaisu löytyi lähempää kuin ajattelinkaan, nimittäin Seppälästä! Muistin joskus kokeilleeni Wet ‘n’ Wildin eyelineriä ja todenneeni sen ihan toimivaksi, joten marssin Seppälään merkin ständille. Just passeli sivellinosa, ei liian löysää tököttiä ja hintakin mukavat 4 e. Ainut miinus, ettei ole luonnonkosmetiikkaa mutta menkööt nyt tämän kerran. :)
Aika samanlainen mielipide Kymijoen lauttureista mullakin. Tykkäsin kyllä Petäjäveräjistä silloin, mutta jotenkin tämä uusin on taas jotenkin vähän raikkaampaa Viikatetta ja siksi oikein ilahduttavaa. Kävin tuossa taannoin keikallakin kuuntelemassa ja oi että, Hopeisen kuun sirppi oli livenä aikamoisen mahtava!