Tänä viikonloppuna sai kumpanakin aamuna herätä verhojen välistä pilkottavaan valoilmiöön, vähänkö mahtavaa! Tein kuten uhosin ja lähdin lauantaina liikenteeseen kamera mukanani. Pyörähdin Ruissalossa pitkästä aikaa kameran kanssa, oli aikamoisen hyytävä keli meren äärellä muuten inhimillisestä pakkaslukemasta huolimatta. Vaatetta oli juu päällä, mutta silti kylmyys ajoi meidät alle puolessa tunnissa takaisin autoon ja jatkamaan matkaa. Jotain onneksi ehti tallentua muistikortille ennen syväjäätymistä:

Meri
Jääkukkia
Lohkareet
Hyppy
Jääkuorrutus
Yksinäiset
Pöheikkö

Tuolloin kahden-kolmen aikaan valo aurinko oli jo painumassa kohti horisonttia ja valo oli jänskän kellertävää. Toki käsittely tuo oman lisänsä sävyihin, mutta pyrin näissä pitäytymään hyvin pitkälti alkuperäisessä värimaailmassa. Ihan kivaltahan tuo näyttää, taidanpa selata eilisen kuvasadon vielä kertaalleen läpi ja päivittää sitten Naamakirjaan vuodenaikaan sopivan kansikuvan.

Kuvauskalusto: Nikon D7000 + Nikkor AF-S 50mm f/1.4G