Olen edelleen kahden vaiheilla tämän blogin tulevaisuuden kanssa – vieläkö koitan sinnitellä, että kyllä mä joku päivä ehdin kirjoittaa vai annanko jo olla. Varsinkin nyt kun on kevät ja ylläpitoon liittyvät laskut ovat ajankohtaisia, mietin onko tämän hengissä pitäminen sen rahan arvoista. Itselleni tämä on kullanarvoinen arkisto niin armeijavuodesta, raskausajoista kuin lasten vauvavuosista, mutta kenellekään muulle 10 vuoden jorinoillani ei ehkä ole merkitystä. Ja voisinhan toki tallentaa kaiken omalle koneelle, ettei sisällöt mihinkään lopullisesti katoaisi, vaikka domain lakkaisi olemasta.
Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun lopetin päivätyöt. Silloin ajattelin, että voisin hetken hengähtää pelkän vaate-edustajuuden turvin ja lähteä sitten etsimään itselleni uutta suuntaa työelämässä. Kiitos koronan suunnitelma menikin mönkään heti alkumetreillä ja palautumiskevään sijasta vietin päivät lasten kanssa kotona yrittäen siinä sivussa rakentaa edustajuudesta virtuaalikelpoista omasta olohuoneesta. Ehkä sen takia olin syksyn koittaessa entistä väsyneempi, niin loppu että se alkoi jo vaikuttaa arkeenkin. Taustalta löytyi lopulta ihan terveydellinen syy ja nyt energiaa riittää aivan eri tavalla – huomenna itse asiassa aloitan kuukauden kestävän intensiivikoulutuksen, joka vaikuttaa superkiinnostavalta!
Mutta siis: vaikka olen ollut kohta puoli vuotta ilman mitään töitä, en silti ole jatkanut bloggaamista. Eikä oikein Insta-tilin päivittäminenkään ole tuntunut omalta, se on jotenkin liian rajoitettua ja tavallaan liian julkista. Haluaisin samaan aikaan pohtia ääneen kaikenlaista, mutta toisaalta paljastaa someen mahdollisimman vähän. Ristiriitaista! Asiat unohtuvat, jos niitä ei kirjoita ylös, mutta tarvitseeko kaikkea edes muistaa niin tarkasti? Toisaalta on ihana selailla vanhoja postauksia, kun kauniit muistot palautuvat elävästi mieleen. ♥
Kulunut vuosi on saanut mut tarkastelemaan omia toimintatapojani ja ajatuksiani, lähinnä kyseenalaistaen miksi teen (tai en tee) jotain tietyllä tavalla. Se on kulkenut pyörremyrskyn lailla läpi vaatekaapin ja kodin tavaramäärän aina rahankäyttöön asti – mitä haluan/en halua arkeeni ja ennen kaikkea miksi. Ainoa asia, jota kukaan ei tässä maailmassa saa mistään lisää, on aika. Ei siis ole pieni asia pohtia mihin rajallisen aikansa lopulta käyttää.
Yksi iso ongelma mulle on kautta blogivuosien ollut se, että olen tolkuttoman hidas tekemään postausta! Nytkin olen tätä kirjoittanut varmaan pari tuntia, kun jään pohtimaan asioita sekä makustelemaan sanoja ja lauserakenteita… Sama se oli kyllä Nosh-ryhmäni päivittämisessäkin, harvoin pystyin ohimennen sutaisemaan jonkun nopean päivityksen vaan useimmiten siihen meni tovi jos toinenkin. :D
Olen haaveillut koko maallisen omaisuuteni läpikäymisestä, myös digitaalisen. Haaveilen järjestyksessä olevista säilytysratkaisuista, helppokäyttöisestä kapselivaatekaapista, kivasti toteutetusta bullet journalista, selkeistä kansiorakenteista ja vain tarpeellisista tiedostoista koneen kovalevyllä. Yritän aloittaa pienin askelin, siihen se eteneminen sitten jääkin – pahimmillaan tavarat levällään pitkin kotia. Keksin aina tekosyitä: mutku tarttisin uuden koneen, saan nämä tavarat paikoilleen sitku, ei jaksa just nyt.
Mikä mua pidättelee? Miksen mä vaan ala tehdä?!
Behm – Draaman kaari viehättää [2020]